maanantai 16. joulukuuta 2013

Meillä ei fuskata

 
Kaupassa käynnistä on tullut meistä monelle melkoinen trilleri. Heti hedelmätiskillä hyökkäävät argentiinalaiset omenat pitkillä hiilijalanjäljillään kimppuun, espanjalaisia tomaatteja katsellessa avautuu hikinen näkymä orjatyövoimasta suihkuttamassa hyönteismyrkkyjä oman terveytensä kustannuksella. Geenimanipulaatiot saattelevat meidät lihatiskille missä painajaiset kasvavat jo sietämättömiin mittoihinsa, tehotuotetut broilerit, kidutuskuljetetut kalkkunat ja ne possuparat liian ahtaissa karsinoissaan. Kalatiskillä kuvottavat saastuneet meret ja ryöstökalastus. Ilmastonmuutoksen sulattamaa jäätikköä karkuun juosten pääsemme vihdoin kahvi- ja karkkihyllyille jossa vastaan tulee vielä näky lapsityövoimasta kahvi- ja kaakaopapuja keräämässä. Voimattomina vaikeroimme kassajonossa, miksei kauppa voisi auttaa pientä kuluttajarukkaa, eikö voisi olla vihreää linjaa ( niinkuin tullissa) reilunkaupan luomutuotteille?
 

Karaijassa on. Meillä otetaan varman päälle, Galleria Karaijan valikoimista ei löydy yhtään teollisesti tai orjatyövoimalla tuotettua tuotetta. Silti meillä on valikoimaa yli sadalta kotimaiselta taiteilijalta ja käsityöläiseltä. Tunnen henkilökohtaisesti jokaisen tekijän ja tiedän mistä tuotteet tulevat. Raaka-aineissakin suositaan kierrätystä ja ekologisuutta mahdollisimman pitkälle. Käsintehty on aina hitaasti ja harkiten valmistettu, ei koskaan massatuotantoa josta suuri osa päätyy usein kaatopaikoille. Meillä useimpia tuotteita/ teoksia on olemassa vain yksi, ainutlaatuinen kappale.
 
 
Karaijan asiakkaat käyvät vuodesta toiseen ja kertovat usein edellisistä ostoksistaan, mihin ne ovat päätyneet ja kuinka paljon niistä on iloittu. Usein toivon että voisin jotenkin tallentaa kaikki nuo kertomukset annettaviksi teosten tekijöille.
 

Eräs uusimmista taiteilijoistamme on Merihelena Leskinen, joka maalaa näkymiä mereltä ja rannoilta, aidosta rakkaudesta mereen ja kymmenien vuosien kokemuksista purjehtijana. Merenkuohut ja suolainen pärske on niissä valloittavan aitoa. Lisää näitä Suomen meriä nähdään ensi kesän näyttelyssämme Elävä meri.
 
 
Joulu Karaijassa jatkuu 29.12. asti, ti-pe 11-18, la-su 11-16 maanantai 23.12. auki 11-18, 24.25.26.12 suljettu.

TERVETULOA reilun kaupan ostoksille!

ML
 
Maalaus Merihelena

torstai 12. joulukuuta 2013

Sininen hetki

Ritva Salmi

Hellevi Koistinen

Sirpa Eriksson- Tengström

Hellevi Koistisen Yönenkelit ja Kevät viulu, keramiikkaa

Sirpa Eriksson- Tengströmin maalaukset Saari ja Hämärtää

Hellevi Koistisen Frakissa

Ritva Salmen Sininen hetki
 
Sininen hetki
 
Hetki valon ja pimeän välissä on maaginen. Meillä Suomessa se on myös melko pitkä, lumen aikaan hyvin sininen. Karaijan kolme kaikkien aikojen taiteilijatarta; Hellevi Koistinen, Ritva Salmi ja Sirpa Eriksson- Tengström kelpuuttivat Sinisen hetken näyttelynsä nimeksi yksimielisesti.
Teema näkyy ehkä kaikkein selkeimmin Sirpa Eriksson- Tengströmin maalauksessa Hämärtää. Heti kun näin sen, niin riemastuin siitä miten hienosti Sirpa oli ajatellut. Maalauksessa on näkymä hänen työhuoneensa ikkunasta, idea on kuitenkin niin pitkälle viety, että kuvassa olevat rakennukset ovat jo muuntuneet abstrakteiksi muodoiksi. Muodot ovat yksinkertaiset, mutta värit näkyvät vielä, kaikki sinisen hienot sävyt. Maalaus on juuri siitä rajatusta hetkestä ennen pimeää joilloin värit katoavat kokonaan.
Hellevi Koistisen sydäntä lähellä on musiikki ja kirjallisuus, molemmat aiheita joita olemme saaneet hämmästellä hänen keraamisissa veistoksissaan Karaijassa. Tähän näyttelyyn Hellevi on tehnyt Yönenkeleitä, yötaivaan sinisissä vaatteissaan ja lempeissä ilmeissään. Ajatus on kaunis, yöaikaanhan me enkeleitä eniten tarvitsemme, ne jotka nukkuvat ja ne jotka joutuvat liikkumaan pimeässä tai työskentelemään väsyneinä. Musiikkia on nytkin mukana kauniissa seinälautasissa joiden juhlallista tunnelmaa täydentävät kissat, Frakissa.
Myös Ritva Salmi on kaivertanut puupiirroksiinsa enkeleitä.  Ritvan vahva kädenjälki sopii puupiirros tekniikkaan. Näyttelyn nimikko teos ” Sininen hetki” kuvaa oksilla istuvia Variksia sinisen kuun loisteessa, Karaijalle niin sopivasti.
Kaikki kolme taiteilijaa ovat kypsään ikään ehtineitä ja oman varman tyylinsä löytäneitä. Heitä voi hyvällä syyllä kutsua taiteilijoiksi. Sininen hetki on aina kiehtonut taiteilijoita ympäri maailman, se on symbolinen raja toden ja mielikuvituksen välillä, se hetki jolloin kaikki on mahdollista.
Kaikki työt ovat myös mukana Taidelainaamossa.
Sininen hetki jatkuu Karaijassa 29.12. 2013 asti. Ovet ovat avoinna ti-pe 11-18, la-su 11-16 ( 24.25. ja 26. 12. suljettu ) TERVETULOA!
ML
 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Valokuvaaja Minttu Walleniuksen kuvia Karaijasta

 
 
 
 
 
 
Inkoolainen kuvaaja Minttu Wallenius kuvasi Joulua Karaijassa.
Keittiön kattausta Lasit Soda Shop keramiikkaa mm. Sarita Koivukoski ja Irma Weckman

Soda Shop

Korut mm. Nina Lehos ja Tina West

Enkeleitä Erja Honkanen, Paperitaru, Ritva Salmi

Soda Shop

Keramiikka veistos Annikki Anttila

Valona

Keramiikka Maarit Lassila

Lisää Mintun töitä näkee osoitteissa: www.lehtovaara.fi ja blogissa: korppientaivaanalla.blogspot.com

Karaija auki ti- pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!
ML

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kotimaista työtä Karaijassa. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Keramiikka etualalla Tiina Nykyri

Keramiikka Jatta Lavi, Lasit Soda Shop

Enkelit Valona

Keramiikka Ritva Salmi

Kuultokuva Tarja Rautiainen

Kaikki kotimaista, maalaukset Sirpa Rahtu, grafiikka Ritva Salmi

Keramiikka Annikki Anttila, maalaus Tom Björklund

Keramiikka ja lasi Maarit Lassila

Kaikki kotimaista, maalaus etualalla Marja Kallioinen

Maalaus Marja Kallioinen, keramiikka Sarita Koivukoski, Hilkka Nykyri, Irma Weckman, lasit Soda Shop
 
Galleria Karaija toivottaa kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää!
 
Karaija on tänään 6.12. suljettu. Avoinna taas huomisesta ti- pe 11-18, la-su 11-16
TERVETULOA!
ML

maanantai 2. joulukuuta 2013

Itsenäisyyttä ja yhteishenkeä


Karaijasta on vähitellen muodostunut sellainen yleinen olohuone, johon on helppo piipahtaa jos kaipaa vähän piristystä tai juttuseuraa. Mukaan saa ottaa lapsensa ja koiransakin, onpa yksi kissakin kerran vieraillut. Noita iloisesti nauravia ja useammalla kielellä juttelevia ihmisiä katsellessani, olen alkanut miettiä rakennuskulttuuriamme ja tullut siihen tulokseen, että paikallaan olisi ottaa siihen ihan uusi näkökulma. No minäpä kerron.

Pienessä maalaiskunnassa joka Inkoo on, kaikki rakennukset on rakennettu erillisinä yksikköinä, kirkko, kirjasto, suomenkielinen koulu, ruotsinkielinen koulu, terveyskeskus, vanhusten talo, päiväkoti, jne. kaikki erillisiä yksiköitään. Jos Inkoon keskustaa katsotaan lintuperspektiivistä, se on laaja alue jossa on paljon pieniä rakennuksia ja niiden välissä on, niin, suurimman osan ajasta tällä leveyspiirillä, niiden välissä on kylmää, märkää, tuulista ilmaa. Verrataanpa tätä näkymää esim. muurahaiskekoon tai ampiaispesään, mitä eroa huomaatte? Nämä pienet eläimet jotka asuvat myös suurissa yhteiskunnissa, ovat ratkaisseet asian niin, että ovat rakentaneet kaikki toiminnat yhden katon alle. Yhden pysähdyksen taktiikalla. Me ihmiset sen sijaan kuljemme jatkuvasti toistemme ohi, viemme lapsia päiväkotiin, vanhuksia vanhusten taloon, kirjoja kirjastoon ja sairaita sairaalaan. Vanhukset eivät ehkä koskaan tapaa lapsia, kunnan virkamiehet koululaisia tai seurakunnan työntekijä ateistia. Hassuinta on, että sellaisetkin ryhmät kuten työttömät tai kotiäidit sijoitetaan erillisiin kokoontumistiloihinsa, vaikka he varmasti juuri tarvitsisivat muiden seuraa. Tehoneliöt apteekissa, ruokakaupassa tai pankissa varmistavat sen, ettei sinne voi jäädä tupeksimaan, asiat on hoidettava nopeasti ja sitten ulos. Ulkona on taas pimeä ja kylmä, ketä siellä nyt tapaisi.

Ihmiset kaipaavat toisiaan! Tilastokeskuksen arvion mukaan pienimpien asuntokuntien määrä on kasvanut Suomessa 20 vuoden aikana 50 prosentilla. Vuoden 2010 tilastojen mukaan KOLME neljästä vakituisesti asutetusta asunnosta oli yhden tai kahden hengen talouksia. Suomessa on yli miljoona yksin asuvaa ihmistä!

Vaikka nyt katsottaisiin asiaa perinteisesti aineen kautta, taloudellinen hyöty etunenässä, niin eikö meidän ilmasto- olosuhteissa olisi paljon edullisempaakin keskittää toimintoja ja rakentaa enemmän yhden katon alle, niin ettei kaikille tarvittaisi omia lämmitys- jätevesi- jätehuolto- ja muita kiinteistön huoltoon liittyviä toimintoja. Paitsi että säästäisimme jakamalla näitä kalliita toimintoja eri tarvitsijoiden kesken, säästäisimme myös matkakuluja joita päivittäisestä kruisailusta syntyy. Samoja tiloja voisi myös joustavasti käyttää eri vuorokauden aikoina eri tarkoituksiin, sen sijaan että ne seisovat osan ajasta kalliisti lämmitettyinä tyhjillään.

Ihan toisen luokan hyötyihin päästäisiin kuitenkin jos tarkastellaan asiaa hengen kautta. Kerron esimerkin. Inkoossa vanhainkoti ja päiväkoti on rakennettu vierekkäisille tonteille joiden välissä kulkee tie. Olen aina katsonut noita kahta ja miettinyt miksi. Kuvitellaan että ne olisikin rakennettu yhteen. Kuvitellaan että vanhuksilla ja lapsilla olisi yhteinen ruokala. No siitä voisi koitua jotain käytännön ongelmia ( joita en kyllä nyt keksi ) ehkä lapset tartuttaisivat flunssaa vanhuksille. Mutta kuvitelkaa mitä hyötyjä siitä koituisi, se mikä flunssassa hävittäisiin, voitettaisiin taatusti tuhannesti takaisin mielialalääkkeissä ja masennushoidoissa. Vanhukset näkisivät iloisia, uteliaita, hauskoja pieniä ihmisiä joka päivä. Ja lapset voisivat ystävystyä vanhan ihmisen kanssa, tavata aikuisen jolla olisi hänelle aikaa. Sen sijaan että vanhuksilla on tien toisella puolella tyhjä nurmikenttä piha-alueenaan, heillä voisi olla yhteinen puisto lasten kanssa. Mikä olisi sen hauskempaa kuin katsella lasten leikkejä ja touhuja kun ei omat jalat enää kanna. Vanhukset eivät tarvitsisi useita tuhansia maksavia japanilaisia hyljerobotteja ( uskokaa tai älkää, niitä on Suomenkin vanhainkodeissa jo ainakin 7 kpl) hellyyttä antamaan, eikä lapsi jäisi vaille aikuista joka hänet näkee. Mikä ettei voisi olla myös yhteinen askartelu tila jossa vanhukset voisivat myös kertoa tarinoita tai lukea satuja lapsille ja toisinpäin. Varmasti muutama laulukin laulettaisiin päivittäin yhdessä.

Toinen esimerkki. Jos kunnan palvelut olisi rakennettu ovelasti niin, että ihmiset kulkisivat yhteisten tilojen kautta töihin, harrastuksiin tai valtuuston kokouksiin, eikö se lisäisi satunnaisten ja usein niin arvokkaiden kohtaamisten määrää? Jos näiden erilaisten toimintakeskusten väleihin olisi osattu jättää sopivasti valoisia aulatiloja eikö siellä informaatio välittyisi ja ideat pulpahtelisi huomattavasti todennäköisemmin kuin ilman niitä?

Taideyhdistyksellämme oli viime talvena vanhusten virkistysprojekti, niin mukavaa kuin se olikin, en voinut välttyä hieman ”päälleliimatulta” tunteelta, me nelikymppisethän hääräämme joka paikassa koska olemme eläneet riittävän pitkään muttei vielä liian kauan. Elämä on silti kaikkien yhteistä, yhtä arvokasta lapsuudessa kuin vanhuudessakin. Yhteiskunta on meidän kaikkien ja kaikkien tulisi päästä siihen vaikuttamaan ja osallistumaan. Komiteat valmistelevat ja organisoivat, bränditoimikunta työstää maallemme identiteettiä ja uusia yrityksiä peräänkuulutetaan. Elämällä on silti tapana toimia hyvin epäorganisoidulla tavalla, hyvät ideat syntyvät useimmiten ihan muissa tilanteissa kuin niitä varten rakennetuissa tilaisuuksissa. Ihmiset pitäisi saada törmäilään toisiinsa ja vaikuttamaan toistensa elämässä luontevasti, ilman ennakkoilmoittautumisia tai sisäänpääsymaksuja.

On kaksi toimeenpanevaa voimaa, puolesta ja vastaan. Tätä aineellista ja materiaalista maailmaamme voimme rakentaa joko ihmisiä yhdistävästi, yhteisen hyvän puolesta, tai ihmisiä erottavasti pelkojen ja ennakkoluulojen kautta. Pelätään sitten oman kielen tai identiteetin puolesta, pelätään toisen uskoa tai maailmankatsomusta, pelätään sairautta tai kuolemaa, varmaa on, että jos rakennetaan pelko edellä rakennetaan ennakkoluuloja ja lisää pelkoja. Jos ainoa mitä naapurista tiedämme, on sieltä näkyvä valo, on pimeän ylittäminen vaikeampaa.

Kuuntelin viime viikolla juuri 90 vuotta täyttäneen presidentti Mauno Koiviston haastattelun radiosta, kesäinkoolainen muuten hänkin. Haastattelun lopuksi presidentti kertoi uskovansa Isänmaan olemassaoloon ja tärkeyteen myös tulevaisuudessa. Isänmaata ajatellessa tulee usein mieleen sota. Isänmaa syntyi taistelemalla, koska meillä suomalaisilla oli yhteinen tavoite, Suomen itsenäisyys. Me olimme silloin yhtenäinen kansa, taistelimme yhdessä miehet ja naiset. Tuon yhteishengen ylläpitämiseksi tarvitsemme näin rauhan ja hyvinvoinnin aikana toisenlaisia toimenpiteitä.

Asun itsekin vain kahden hengen taloudessa, kun tulen töistä kotiin saan useimmiten vastata aina samaan kysymykseen, no kävikö ketään tuttuja tänään?

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

 

Tule tutuksi, tule Karaijaan!

Auki ti-pe 11-18, la-su 11-16 ( 6.12. suljettu) ei sisäänpääsymaksua eikä ennakkoilmoittautumisia, tarjolla silmän ja sielunravintoa!
M

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sininen hetki vuoden viimeinen näyttely!

Ensi lauantaina 30.11. klo. 14-16 avaamme vuoden viimeisen näyttelyn Galleria Karaijassa. Se tuo Joulun navettaan. "Sininen hetki" on kolmen konkarin Hellevi Koistisen, Sirpa Eriksson- Tengströmin ja Ritva Salmen taattua laatua. Näiden taiteilijoiden työt ovat suosikkeja kautta aikojen Karaijassa!

Keramiikka Hellevi Koistinen, uudet työt vielä uunissa!!

"Uuni tuore" maalaus Sirpa Eriksson- Tengströmiltä
 
Karaija auki perjantaista 29.11. lähtien ti-pe 11-18 la-su 11-16
TERVETULOA!
ML

torstai 21. marraskuuta 2013

Sini Saarela ja vertailemisen taito


Me ihmiset synnymme tähän maailmaan kaikki sieltä samasta paikasta, tiedättehän. Välittömästi tuon tapahtuman jälkeen kohtelumme voikin sitten olla hyvin erilaista ja me rakastamme sen vertailua. Vertailu auttaa kai hahmottamaan oman asemansa tässä ”elämän pelissä” ja tekee meidät vaihtoehtoisesti joko tyytymättömiksi tai tyytyväisiksi. Se riippuu ihan vertailun taidosta.

Viimeaikoina on esimerkiksi vertailtu valtion omistamien yhtiöiden johtajien ahneutta suhteessa palkkoihin ja etuisuuksiin. Näkökulmasta riippuen palkkoja voi pitää joko ihan törkeinä tai varsin kohtuullisina, jos vertaa joihinkin sellaisiin johtajiin joilla on vielä suuremmat palkat. Tanskassa halutaan laillistaa kannabiksen myynti, koska jos sitä myisi valtio niin se aiheuttaisi vähemmän pahaa kuin jos sitä myy rikollinen. Tällaiseen vertailuun sorrun itsekin esimerkiksi autolla ajaessani, kyllähän minä voin vähän ajaa ylinopeutta kun toiset kaahaa kuin kaistapäiset.Tällainen vertailu jättää silti vähän ikävän jälkimaun, jotenkin se nyt ei mennyt ihan oikein.

Kun ympäristöaktivisti Sini Saarela tänään vapautettiin venäläisestä vankilasta häneltä kysyttiin mitä hän haluaisi ensimmäiseksi tehdä. Hän vastasi iloisesti että halusi halata kaikkia rakkaitaan ja kiittää kaikkia jotka ovat häntä tukeneet. Moni ehkä odotti toisenlaista vastausta. Eikö noin pitkä aika venäläisessä vankilassa ja niin epäoikeudenmukainen tuomion uhka tehnyt häntä katkeraksi? Eikö hän tuntenut tulleensa väärin kohdelluksi puolustaessaan puolustuskyvytöntä luontoa. Eikö hän janonnut kostoa ja hyvitystä. Eikö hän verrannut elämäänsä tuona aikana meidän muiden elämään jotka saimme nukkua omissa sängyissämme ja tehdä työtä oman hyvinvointimme eteen? Ei, Sini Saarela vertasi todennäköisesti itseään niihin muihin joita oli tavannut vankilassa ja jotka kärsivät siellä vielä pitempään. Hän ajatteli tosiaankin todennäköisesti Arktisen alueen luontoa ja totesi oman kärsimyksensä siedettäväksi sen tuhoutumisen rinnalla. Ja vielä, hän ajatteli rakkaitaan ja ystäviään ja vertasi tilannetta siihen ettei heitä olisi. Sini Saarelalla oli oikea asenne vertailuun.

ML

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Aava- Ulappa päättyy sunnuntaina!



 
Kipin kapin katsomaan Kristiina Koskimies- Soinisen ja Alla Kerisalon hieno Aava- Ulappa päättyy sunnuntaina! Karaija auki pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!
ML

Mielensä ilostuttaja


Oman mielensä pahoittaminen tai ilostuttaminen on yllättävän yksinkertaista. Näin pimeään aikaan marraskuussa, kun kenkä tuntuu puristavan, vaikkei se ole edes jalassa ja tuuli puhaltaa kylmästi vastaan sisätiloissakin, niin tuota jälkimmäistä tarvitaan ehkä enemmän.

Minulla on muutama varma oma konsti, meille kaikillehan toimii vähän eri jutut. Yksi jo parikymmentä vuotta hyvin toiminut, on muisto eräältä joululta. Minulle rakas pieni poika sai silloin helikopterin mummiltaan joululahjaksi. Helikopteri ilmeisesti täytti pojan kaikki toiveet. Se hetki oli sellainen klassikko, niitä elämän pieniä hetkiä, jotka vasta näin jälkeenpäin katsoen paljastavat koko suuruutensa. Minulla on valokuva siitä hetkestä, pienen pojan kasvoilla on niin kirkasta iloa, että se on riittänyt valaisemaan synkkiä päiviäni kahdenkymmenen vuoden päähän. Pian tuon joulun jälkeen mummi sairastui ja menehtyi sairauteensa, mutta juuri tuolla hetkellä mummi ja hänen syntymäpäivänään syntynyt poika, olivat pelkästään hyvin iloisia. Minun ei tarvitse enää edes katsoa kuvaa, se on syöpynyt verkkokalvoilleni.

Joskus kun alahuuli alkaa taas uhkaavasti roikkua, toinen tällaisena ”mielen- ilopillerinä” toimiva juttu on, että kuvittelen jonkun neljästä kissastani suoraan edessäni; silakan suolaamat suupielet leveässä hymyssä noissa viiksekkäissä kasvoissa. Heti alkaa hymyilyttää. Tai viime talvena tutuksi tullut Olli- Orava keittiön ikkunan takana pähkinöistä kiittämässä. Olen varma että tämä toimii, verenpaine laskee ja serotoniinin määrä verenkierrossa lisääntyy, mieli ilostuu. Ihan ilmaiseksi.

Näitä luontaislääkkeitä on helppo keksiä, askartele sinäkin niitä itsellesi purkillinen pimeän ajan varalle. Tarvittaessa niitä tarjoillaan myös Karaijassa, taas tänäkin viikonloppuna pe 11-18, la- su 11-16 Tervetuloa!
ML

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kenraalin tytär


Eräs mukava tuttavani on kunniakenraalin tytär. Kuulin juuri häntä nimitettävän sillä tavalla ja se kuulosti minusta erityisen juhlavalta. Kaikki eivät ehkä haluaisi tulla kutsutuiksi vanhempiensa ammattien tai arvon mukaan, mutta tietynlaista hienoa vastuuta siihen liittyy. Islannissahan on myös käytäntö, jonka mukaan lapsia kutsutaan heidän vanhempiensa tyttäriksi tai pojiksi. Kun identiteettiä näin muodostetaan edellisen sukupolven avulla, niin korostuisiko siinä vähän enemmän myös sen vastuu seuraavasta sukupolvesta? Kun tietäisin että lapseni joutuu kantamaan nimeäni, ehkä yrittäisin tehdä enemmän, ettei se koituisi hänelle taakaksi. Elämme individualismin kulta- aikaa, jokaisella tuntuu olevan oikeus maksimoida oman elämänsä olosuhteet parhaiksi mahdollisiksi. Ajattelemmeko oikeasti tarpeeksi myös tulevia sukupolvia?

Olen vakuuttunut siitä että materiaaliin ja aineeseen keskittynyt aikamme kehittyy kohti henkisempää kulttuuria. Teollisen tuotannon voiman ajat jäävät taakse. Ihmiset kuluttavat enemmän ja enemmän sähköisiä palveluita ja sisältöjä. Sama kehitys tapahtuu myös tieteissä ja suhteessa ihmiseen, ihmisen identiteetti muuttuu. Sen sijaan että tutkisimme ihmistä ainoastaan aineellisena olentona ja kemiallisten prosessien kautta, meidän on pian aika tunnustaa myös ihmisen henkisyys ja aineeton osa myös tieteessä.

Jos etsisimme identiteettiämme enemmän muista kuin omistamiseen ja materiaan liittyvistä asioista, säilyisi tämä pallomme paremmin tuleville sukupolville. Meidän ei tarvitsisi ryöstää viimeisiä raaka- aineita maan uumenista tai herkiltä arktisilta alueilta tai tuhota puhdasta ilmaa ja vettä energiaa tuottaaksemme.

Taidekin on usein materiaa, mutta ei koskaan massatuotantoa, eikä käsintehty ole koskaan ainetta ilman henkeä, sen voi hyvin aistia Karaijassakin.

 

Henkevää sunnuntaita, toivottaa koneistajan tytär.
ML

 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Taiteilijat lähikuvassa

 
Kristiina Koskimies- Soininen on Helsingin yliopistosta valmistunut biologi. Ennen kuin taiteen tekeminen vei hänet kokonaan, ehti hän työskennellä tutkijana Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksella ja tulla äidiksi kolmelle lapselleen. Lapsesta asti piirtänyt ja maalannut Kristiina piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1986 ja sen jälkeen niitä onkin kertynyt komea määrä, toinen jo täällä Karaijassakin. Kristiina maalaa tekstiilivärein sienellä, siveltimellä ja sormin kankaalle. Inspistä töihinsä hän on hakenut kaukaa japanilaisilta mestareilta ja tankarunoudesta. Tasapainoisuutta ja rauhaa maalauksiin tarttuu kuitenkin luultavasti eniten hänestä itsestään. On todella taito osata pelkistää lintu niin, että sen luonne ja liike silti säilyy, vaikka detaljit ovat poissa, Kristiina sen osaa. Tämän erityisesti saaristoluontoa kuvaavan taiteilijan linnut pesivätkin meillä Karaijassa varmasti myös jatkossa.
Kristiina Koskimies- Soinisen töistä lisää; www.kolumbus.fi/siipipeili
 
 
 
Tämä toinen Lohjalla asuva taiteilija, Alla Kerisalo, jakaa kiinnostuksen saaristoluontoon Kristiina Koskimies- Soinisen kanssa. Alla on opiskellut Ateunemissa ja pitänyt lukuisia näyttelyjä vuodesta 1988 alkaen. Öljy- ja pastellimaalauksien lisäksi Alla tekee myös veistoksia eri materiaaleista. Niistä on tässäkin näyttelyssä mukana kaksi puusta tehtyä. Meri kiehtoo Turun saaristossa kesiään viettävää Alla Kerisaloa. Maalauksiinsa hän on ikuistanut voimakkaita valoja saaristosta. Herkkyyttä taas voi ihan koskettaa puisessa veistoksessa joka on löytö Lohjan saaresta. Alla Kerisalo maalaa myös ikoneja.
Länsi- Uudella maalla Alla Kerisalo tunnetaan myös Taiteilijaseuran toiminnasta sekä Lohjan seurakunnan ohjaajana "Avoin ateljee" ryhmissä.
 
Aava- Ulappa Kristiina Koskimies- Soinisen ja Alla Kerisalon näyttely on esillä meillä Karaijassa 24.11. saakka pe 11-18, la- su 11-16 TERVETULOA!
 
ML

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Karaijassa aloitettiin Joulun odotus

Maaluksia: Pekka Saikko, Tom Björklund, Hannu Nikander, Bilga Brax, Maarit Lassila, keramiikkaa; Hellevi Koistinen, Annikki Anttila ja Ulla Fogelholm, lasia Soda Shop, kattokruunu Tarja Rautiainen, tyynyt Senja Martikainen, kudotut Karin Heikkilä, Onnellisen lampaan taljat Marieberg ja vanhat huonekalut, lamput ja peili myös myynnissä. 

Lasia Soda Shop, Sillihaarukka Tina West, keramiikkaa; Tiina Nykyri, Irma Weckman, Sarit Koivukoski ja Maarit Lassila

Veistos Annikki Anttila, lasit Soda Shop, teekuppi Ulla Fogelholm, kynttilänjalat Karin Gottberg- Ek

Schaali Karin Heikkilä

Lasityöt Ulla Haverinen

Maisemamaalaukset Alla Kerisalo ja Lintumaalaukset Kristiina Koskimies- Soininen

Maalaukset Kristiina Koskimies- Soininen
 
Sunnuntai aamuna tulin aikaisin navettaan, valmistelemaan ja viimeistelemään, numerolaput maalauksiin, glögit kattilaan, tulet kynttilöihin. Ensimmäiset vieraat koputtelivat ovella jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista ja kun kello lähestyi kahta, alkoi iloisten ihmisten pulpahtelu ovelta. Navetta täyttyi naurulla ja halauksilla, glögin tuoksulla ja pipareiden. Tunnelma oli niin lämmin ja hieno että joulun odotus ei voisi paremmin enää alkaa. Me pimeän ilmaston ihmiset niin tarvitsemme tätä joulun juhlaa valoa tuomaan ja elämästä muistuttamaan, ketään ei saa jättää, kaikki ovat tervetulleita.
Kiitos upeille taiteilijoillemme ja maailman mukavimmille vieraille,
Hyvää Joulun odotus aikaa!
ML
 
Karaija on auki Marraskuussa pe 11-18, la- su 11-16, Joulukuussa ti-pe 11-18, la-su 11-16
TERVETULOA!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Ensimmäiset joulunäyttelyt avataan sunnuntaina!

kuvassa Ulla Haverisen lasityö
 
Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!
Karaija on kiinni lauantaina 2.11.
Sunnuntaina 3.11. klo.14-16 juhlitaan ensimmäisten joulunäyttelyiden alkua. Meillä avataan Kristiina Koskimies- Soinisen ja Alla Kerisalon maalausten yhteisnäyttely Aava- Ulappa sekä Karin Heikkilän ja Ulla Haverisen mininäyttelyt. Lisäksi mukana on kotimaista käsityötä yli sadalta kotimaiselta tekijältä joulunäyttelyssämme Joulun koti.
 TERVETULOA!
ML

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kannustava kansakunta ja pohjoismainen paratiisisaari



Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme seisoo nyt kuin Myrskyluodon Maija luodollaan ja pitelee kiinni helmoistaan. Elämme jälkiteollisessa yhteiskunnassa ja rakennamme uutta globaalia informaatioyhteiskuntaa. Tuulet puhaltavat teollisuuden työpaikat halvemman työvoiman maihin, myös nopea teknologian kehitys automatisoi ihmisiä työttömiksi. Tulevaisuudessa koulutuksen merkitys kasvaa ja palveluista muodostuu myös merkittävä työllistäjä. Globalisaatiossa ja tietoyhteiskunnan rakentamisessa on kuitenkin omat haasteensa, miten turvataan tasa- arvoinen yhteiskunta ja saadaan luonnonvarat riittämään. Energian tuotannosta tulee myös varmasti tärkeä tekijä tulevaisuuden toiminnoissa. Siksi Suomenkin kannattaisi ottaa askelia kohti kestävää kehitystä, ydinvoima tai arktisten alueiden öljynporaus ei sitä ole. Puhtaassa tulevaisuudessa energiaa tuotetaan pienissä lähiyksiköissä ilman massiivisia ongelmajätteitä, päästöttömistä ja ehtymättömistä energialähteistä kuten auringosta ja bioenergiasta. Luonnonvaroja ja resursseja opitaan uusien teknologioiden avulla entistä paremmin säästämään ja kierrättämään. Se tulee olemaan välttämättömyyskin jätevuorien kasvaessa, ilmaston muuttuessa ja puhtaan veden säilyttämiseksi.

Amerikkalaisten kerrotaan osaavan nauttia naapurinsakin menestyksestä ajatuksella; tuohon minäkin pyrin. Venäjällä menestynyt näyttelijä Ville Haapasalo kehuu venäläisiä samasta syystä, toisen onnistuminen koetaan kannustavana ei kateutena. Meille Myrskyluodollekin on rakennettava vahva kansallinen identiteetti ja kulttuuri. Kun teollisuuden työpaikat katoavat, yrittäjyyttä tarjotaan ratkaisuksi. Se voi sellaisena toimiakin jos olosuhteet sille ovat hyvät. Yrittäjä tarvitsee kannustavat sisämarkkinat pystyäkseen ponnistamaan luodolta ulos globaaliin maailmaan. Korkea teknologia on varmasti Suomen juttu, mutta omasta työpaikastani katsellen uskon, että myös älykäs, moderni käsityöläisyys pysyy hengissä. Samoin kun energian tuottaminen lähellä, myös muu lähituotanto tulee entistäkin tärkeämmäksi. Nyt jo lähiruuan suosio on täysin kiistaton ilmiö koko euroopassa. Myös muut käsityöläiset säästävät ja kierrättävät luonnonvaroja. Kotimaassa käsintehty tuote on harkiten ja laadukkaasti valmistettu, sen on tehnyt oikea ihminen, tuotteen tekemisestä ja myymisestä maksetaan verot Suomen valtiolle. Kuten opiskelu kaverini Anna Ruohonen sunnuntain hesarissa sanoi; ” Liian usein näkee päästä varpaisiin kiinalaiseen halpatuontiin pukeutuneita ihmisiä voivottelemassa tehtaiden maastamuuttoja” ,kanssa kansalaisten työttömyyttä on turha voivotella jos itse sitä tukee.

Kuluttajalla on suuri valta ja vastuu. Ruohonen asuu ja työskentelee Pariisissa, ongelma onkin euroopan laajuinen. Silti Anna Ruohonenkin uskoo tulevaisuuteensa vaatteiden suunnittelijana ja valmistajana. Meillä Galleria Karaijassa on yli sadan kotimaisen tekijän ( yrittäjän) tuotteita esillä, iloinen velvollisuuteni ja oikeuteni on niitä puolustaa ja kannustaa muitakin ostamaan vaikka vähemmän, mutta laadukkaampaa, kotimaista työtä. Kannustetaan kansakuntamme kulttuuria, uskotaan itseemme, tehdään myrskyluodosta pohjoismainen paratiisisaari.

 

ML

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kansankulttuuria tehdään nyt


Viime viikolla vietettiin Aleksis Kiven päivää. Sen kunniaksi lahjoitettiin taiteilija Hellevi Koistisen tekemä teos sarja Seitsemän veljestä Pasilan kirjastolle Helsingissä. Eräs taiteen- ja Karaijan ystävä, suuri sieluinen ihminen, halusi lahjoittaa ne sinne.  Tilaisuudesta voitte nähdä pienen ja suttuisen kännykkäkuvani alla. Ehkä näitkin veljekset aiemmin Karaijassa, nyt niitä voi siis ihailla Pasilan pääkirjastossa. Samalla voi vaikka lainata Aleksis Kiveä.

Kuuntelin eilen Roman Schatzin Kalevala aiheista ohjelmaa Yle 1 :ltä, hän haastatteli aiheesta Sari Kaasista ja Jari Halosta. Ihmiselle joka ei ole koskaan lukenut Kalevalaa kannesta kanteen, ohjelma tarjosi helpotusta ja mielenkiintoisia näkökulmia kansankulttuuriin. Ehkä se, että Kalevala ei hienoudestaan huolimatta ole kovin iisiä luettavaa nykyihmiselle, johtuu siitä, että se on myös aikansa kansankulttuuria ja vieläpä pitkälti Elias Lönnrotin näkemys asiasta. Siis jotakin, joka aikanaan on ollut populääri kulttuuria ja hauskoja sattumuksia päivittäisestä elämästä, on kirjoitettu kunnianhimoisin pyrkimyksin ja parannelluin, sekä siistityin sanankääntein ylös esimerkiksi kaikelle kansalle. Onhan siellä upeaa runomittaa ja hienoja, universaaleja tarinoita, mutta se mitä Jari Halonen sanoi, että se on myös vain Lönrotin tai Gallen- Kallelan luoma teos, draama, pitää varmasti myös paikkansa, että meidän tulisi itse teoksen sijaan, pitää hengissä sen henkeä, sellaista totuutta joka voi tapahtua vain tässä ja nyt.

Paraskin kulttuuri ja hienoin taide jää vaille henkeä jos se ei ole totta. Tämä on ihmeellinen asia, senhän voi aistia. Minusta taideteos voi kyllä olla vanhakin ja silti totta. Se voi kertoa sellaisesta asiasta joka on inhimilliselle elämälle niin olennainen, että aikakaudella tai tyylillä ei ole mitään merkitystä. Olipa se sitten musiikkia, runo tai maalaus, niin se voi koskettaa vastaanottajaansa syvältä, selittämättömällä voimalla ja tavalla. Olen nähnyt sen usean kerran Karaijassakin. Tuollaiselle ”tiedon” välitykselle ei ole olemassa kieltä, se on ihan oma kommunikaation kanava. Mistä se ”henki” ja voima tulee ja minne se menee, sen päätelköön jokainen tykönään, mutta varmaa on että taide vaikuttaa.


 

Kultturellia päivänjatkoa!

ML

torstai 10. lokakuuta 2013

Kale ja Pale



Kalen vanhemmat erosivat kun Kale oli kahdeksan vuotias. Sairasteleva äiti teki pätkätöitä ja isä oli keikkahommissa, sisarukset jäivät aika usein omilleen. Joskus Kale pääsi kaverin kotona syömään muiden kanssa, koulussakin ruoka maistui, se olikin usein ainoa syy miksi Kale meni kouluun. Kale oppi jakamaan kaiken sisarustensa kanssa ja välittämään toisista, mutta lapset tarvitsevat muutakin kuin vertaistukea toisiltaan.

Palen isä oli diplomi- insinööri isossa yrityksessä, jonka yt- neuvotteluja hän onnistui aina väistämään ylitöillä ja liian lyhyillä yöunilla. Palen äidillä oli kosmetologia alan yritys kalleimmassa kaupunginosassa.  Palella ja hänen sisarellaan oli useita harrastuksia, joihin heidät iltaisin kuljetettiin. Mutta koska sekä äidillä että isällä oli usein pitkiä työpäiviä, työmatkoja ja edustustilaisuuksia, heidät unohdettiin usein hakea pois. Vanhemmat kannustivat lapsiaan opiskelemaan. Pale valmistuikin ensin rakennusinsinööriksi ja sitten ekonomiksi. Palen tulevaisuus oli paalutettu, turvatyynytetty.

Yläasteella Kalea kiusattiin ja usein hän jäi mieluummin ostarille kuin meni kouluun. Koulukuraattori soitti Kalen äidille ja kertoi että Kale on masentunut, mutta niin oli Kalen äitikin. Kale jäi ostarille, löysi jonkinlaisia kohtalokavereita ja alkoi juoda ja varastella, syrjäytyi.

Pale meni naimisiin kauniin ja edustavan sisustusarkkitehdin kanssa. He rakennuttivat ison talon Palen vanhempien omistamalle maalle. Kun Palen lapset pääsivät kansainväliseen kouluun, Pale sai töistä potkut.

Kale oli juonut viisitoista vuotta, saanut kyllä välillä työllistämistöitä mutta ei tuntenut sopivan mihinkään, kelpaavan kellekään. Kale ajautui aina vain alemmas, kunnes tuli pohja vastaan ja eräs lokakuinen aamu.

Pale haki töitä, mutta nuoremmat saivat paikat ja aika oli ankara. Pale masentui. Palen avioliitto rikkoutui ja Pale alkoi juoda. Palen vaimo vei lapset Ranskaan, uuden miehensä luokse. Pale joi yksin, koska ei voinut kertoa entisille ystävilleen että oli työtön. Talo myytiin. Palen suhteet vanhempiin ja sisareen katkesivat, koska vanhemmat maksoivat Palen asunto- auto- ja purjevenelainat. Pale oli asunnoton ja pohjalla, kunnes tuli eräs lokakuinen aamu.

Kale ja Pale heräsivät saman hautausmaan ruohonleikkuri varaston takana, kodittomina, nälkäisinä ja likaisina. Pale alkoi täristä ja suusta alkoi tulla vaahtoa, Palen pää hakkasi maassa lojuneeseen rautaharavaan. Kale, joka oli hoitanut sairasta äitiään, tunnisti kohtauksen epilepsiaksi ja osasi toimia, ensimmäistä kertaa elämässään hän tiesi mitä pitäisi tehdä. Kale pelasti Palen hengen. Puoli vuotta tuon lokakuisen aamun jälkeen Kale oli saanut paikan asuntolasta ja opiskeli perushoitajaksi. Pale sairasti epilepsiaa mutta oli saanut pienen vuokra- asunnon seurakunnalta ja töitä hautausmaan ruohonleikkaajana.

 

Tämä tarina ei ollut tosi.

Mutta se olisi voinut olla.

Ollaan ihmisiä toisillemme!

ML

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kauniin kesän muisto


Löysin eilen Karaijassa mehiläisen joka oli lentänyt viimeisen lentonsa pienen pahvisen lahjarasian pohjalle, kauniin kesän muistoksi. Kesä 2013 oli Inkoossa paras täällä kokemani, lämmin alkoi toukokuussa ja vielä eilen saattoi auringossa tuntea kesäisen lämpöisiä säteitä. Se näkyi myös Karaijassa, meillä oli ennätysmäärin kävijöitä ja ihmiset olivat hyväntuulisia ja tyytyväisiä. Kesänäyttelyäkin kehuttiin kaikkien aikojen parhaaksi.

Kesä alkoi juhlavasti suuren kesänäyttelyn iloisilla avajaisilla. Esillä olikin komea kokoelma pronssiveistoksia, maalauksia ja grafiikkaa. Seuraavaksi juhlittiin Meri ja musiikki festaria, meillä Karaijassa kuunneltiin J. S. Bachin sarja soolosellolle ja Kalevi Ahon upea sävellys klarinettikvintetolle. Karaija oli ääriään myöden täynnä ihmisiä jotka silmin nähtävästi nauttivat hyvästä musiikista parisataa vuotta vanhojen kiviseinien ja hirsikaton muodostamassa tilassa kuin ystävänsä sylissä. Moni konsertti vieraista kehui tunnelmaa ainutlaatuisen intiimiksi ja hienoksi, paitsi musiikkia, tilaisuus tarjosi myös silmänruokaa monessa muodossa, maalauksina ja veistoksina. Ehkä mieleen painuvin muisto itsellenikin on tuo konsertti ja se hetki sen jälkeen, kun työnsä tehneet, väsyneet mutta onnelliset muusikot kulkivat aplodien ja suosionosoitusten kujaa yleisön keskeltä takahuoneeseen. Sellaista määrää tiivistynyttä iloa ja onnea on vaikea kokea pelkästään kuvataidenäyttelyissä.

Kesäkuun lopussa vietettiin Inkoon päivää, muutama käsityöläinen tuli taidetorillekin vaikka juuri tämä päivä ei ollut sään puolesta ihan kesän keskitasoa. Inkoon päivä viimeistään avaa kesän täällä, sen jälkeen vietetäänkin tasaiseen tahtiin jokaisen kylän omia päiviä ja kaikenlaisia muita hienoja aktiviteettejä mitä ihmiset täällä aktiivisesti järjestävät. Välillä ohitsemme jyrisivät vanhat kuorma- autot viisikymmentä luvulta, välillä taas pärisivät kaksipyöräiset. Käsityöläispäivän aamuna pääsin itsekin polkupyörällä aivan mahtavan vanhojen traktorien seurueeseen mukaan työmatkallani.

Kesän Karaijassa kruunasivat tietenkin Hyväntekeväisyys illalliset ja Taiteiden ilta elokuussa. Sadonkorjuuillallisilla notkuivat pöydät kesän herkuista, joita taideyhdistyksemme kätevät emännät olivat loihtineet. Ilma oli sakea suloisista soinnuista ja sanoista. Taiteiden iltaa vietettiin leppoisasti musiikkia kuunnellen, taidetta tehden, clownin hassutuksille nauraen ja tulitaiteilijoita ihmetellen.

Syksyyn meidät saattelivat vielä hienot lintumaalaukset ja veistokset sekä kaikenkarvaiset eläinystävät joita näkee vielä valokuvien muodossa muutamana lauantaina lokakuussa.

Joulun odotus alkaa meillä marraskuun alusta, ensin meri- ja lintuaiheisilla maalauksilla ( Kristiina Koskimies- Soininen, Alla Kerisalo) ja sitten joulukuussa teemalla Sininen hetki ( Hellevi Koistinen, Sirpa Eriksson- Tengström, Ritva Salmi ) Joulunäyttely Joulun koti avataan 3.11. ja sitä täydentävät käsityöläiset lahjaideoillaan joulukuuhun asti.

Haluan vielä kiittää kaikkia kesän uskomattoman taitavia taiteilijoita, kaikkia muita yhteistyökumppaneita sekä käsittämättömän mukavia kävijöitä unohtumattomasta kesästä, näillä voimin jaksamme jouluun asti,

TERVETULOA sinne!

Ainiin, kävijöistäkin olisi tietysti monta tarinaa, lapsikriitikot ovat aina valopilkkuja, heidän lisäkseen mieleen tulee nyt parikin asiakasta jotka unohtivat Karaijaan siellä turhaksi tulleen kävelykeppinsä ja eräs nainen joka liikuttui kyyneliin kaikesta kauneudesta jota näki ja toinen nainen eiliseltä joka huomasi kattoparruun säästetyn pääskysen pesän ja kertoi että vanhan viisauden mukaan pääskyset pesivät vain onnellisissa taloissa. Kiitos teille kaikille!

ML
 
Loistavat nuoret taiteilijat olivat: Nonna Knuutila viulu, Maija Linkola viulu, Anna Rajamäki Alttoviulu, Isaac Rodriquez klarinetti, Jakob Koranyi sello.
 

maanantai 30. syyskuuta 2013

Luonto kutsuu viikonloppuna 3.- 6.10.

Kuva; Markus Varesvuo

Kuva; Markus Varesvuo

Kuva; Markus Varesvuo

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Minttu Wallenius
 
Näitä ja muita upeita ja autenttisia otoksia voi ihailla tulevan viikonlopun ajan Galleria Karaijassa, Bollstantie 5 Inkoo. Avajaisia juhlitaan torstaina klo. 17-20 ja näyttely on auki pe 11-18, la-su 11-16,
Taiteilijat; Markus Varesvuo, Seppo Pöllänen, PQ Palomäki, Minttu Wallenius
TERVETULOA!
ML