maanantai 1. joulukuuta 2014

Hyvän mielen JOULU



Eräs suloinen pieni asiakas esitti minulle suoran kysymyksen Karaijassa; Mitä täältä saa neljällä eurolla ja kymmenellä centillä? Molempien suureksi onneksemme, löysin tuohon vastaukseen montakin häntä tyydyttävää vaihtoehtoa ja niinpä hän lähti iloisesti kiittäen rusetti pienen pakettinsa päällä. Usein toivon että isommatkin asiakkaat olisivat yhtä suorasukaisia, budjettihan meillä kaikilla yleensä kuitenkin on, siinä ei ole mitään nolosteltavaa. Ihminen joka haluaa muistaa kaikkia lähimmäisiään jollain lämpimällä pikku muistolla, ei voi tietenkään törsätä määrättömästi jokaiseen. Silti aikuisten asiakkaiden kanssa rahasta ja hinnoista on usein vaikea puhua. Hintaan tuntuu sisältyvän niin paljon arvolatausta. Siksi ajattelinkin että voisin näin jouluostosten alla purkaa vähän tuota ostamisen tuskaa ja listata joitakin asioita ostamisen helpottamiseksi. Nythän eletään tiukkoja aikoja, sekä monelle yksityisesti että maallemme yleisesti, jokaisella valinnalla on siis merkitystä.

1. Lahjabudjetti, ei ole hassumpi ajatus laskea vähän etukäteen mukavasti kotona, kuinka paljon olisi sopiva määrä käytettäväksi joululahjoihin, se säästää aikaa ja vaivaa itse ostopuuhissa. ( yleensähän kaupoissa rohkaistaan budjetin ylityksiin)
 
2. Lahjansaaja, oikeasti kannattaa hetki miettiä saajan näkökulmasta asiaa,  miten juuri häntä voisi ilahduttaa. Vaikka antamisen ilo onkin aina suurin, saajalle suhde lahjaan on paljon pitkäikäisempi.
 
3. Lahjan alkuperä, tavaralahjaa valitessa ensimmäisenä ehkä kannattaisi katsoa tuotteen valmistusmaa, siitä voi jo päätellä paljon sen ekologisuudesta ja eettisyydestä. Mitä pitempiä matkoja tavaraa on kuljetettu, sitä suuremman hiilijalanjäljen se luonnollisesti jättää ja valmistusolosuhteet muutenkin voivat olla kyseenalaisia. Kotimaassa kokonaan valmistetun tuotteen ostaminen tukee kotimaista tuotantoa ja työllisyyttä.
 
4. Lahjan valmistaja, tuotteella saattaa olla tunnettukin kotimainen valmistuttaja, mutta sekään ei valitettavasti enää nykyään takaa sitä, että tuotteen valmistus olisi tapahtunut hyvissä olosuhteissa. Teollisten tuotteiden kohdalla valmistusprosessien jäljittäminen on salapolisiityötä. Tietoa kannattaa silti kysellä, koska se edistää valmistajien vastuunottamista. Mikäli tekijäksi osoittautuu käsityöläinen, tarkoittaa se ainakin kotimaisten ihmisten kohdalla sitä, että tuotteita valmistuu hyvin rajallinen määrä, hitaasti ja harkiten, ne eivät täytä kaatopaikkoja tai ryöstä luonnonvaroja kohtuuttomasti. Käsityöläiset ottavat usein jo ideointivaiheessa huomioon kaikki ekologiset ja eettiset kysymykset.

5. Lahjan materiaali, sehän kertoo jo paljon valmistusmenetelmistä, ekologisuudesta ja tuotteen tulevaisuudesta, kuinka pitkäaikainen ilo siitä on ja miten hyvin se palvelee käyttäjäänsä.
 
6. Lahjan hinta, hinta olisi tietysti hyvä olla antajan kukkaroon sopiva, mutta sen suhteen ei kannata antaa ensivaikutelman sokaista. Tuotetta tarkastelemalla voi päätellä paljon sen hinta-laatu suhteesta ja kaikista edellisistä kohdista, liian halvalta tuntuva on usein sitä, silloin sen alkuperään liittyy jotain mikä ei kestä päivänvaloa eikä edistä pallomme hyvinvointia. Toisaalta liian kalliskin pitäisi herättää samat varoitusvalot, silloin saattaa olla kyse statustuotteesta jossa joutuu maksamaan jostain muustakin kuin itse tuotteesta. Käsintehdyn kotimaisen tuotteen ollessa kyseessä, hinta sisältää valmistuskustannusten ja myyntikustannusten lisäksi usein myös sairausvakuutus- ja eläkemaksut, sekä verot. Se on siis suoraa tukea tulevaisuudellemme.
 
7. Lahjaostosten sujuvuuteen vaikuttaa tietysti vielä ostospaikka ja ajankohta, sekä myyjän antama palvelu, saako lahjan ostamiseen apua esimerkiksi kauniin paketoinnin muodossa. Kannustan valitsemaan vähemmän mutta parempaa, kertakäyttökulttuurin aika on lopullisesti ohi. Suhteemme tavaraan täytyy kehittyä kestävämmälle pohjalle ja pitkäikäisemmäksi. Maailmankaikkeus on energiaa ja hyvää energiaa välittämällä saa hyvää energiaa takaisin. Lahjan voi aina antaa myös muuten kuin tavaran muodossa, mutta jos löytää jotain oikeasti kaunista ja arvokasta, ajatus välittämisestä säilyy parhaimmillaan useampien sukupolvien ajan.
Tämän listan tehtyäni voin ylpeänä todeta, että meillä Karaijassa kuluttaja voi oikeastaan unohtaa tuon listan, me olemme valinneet jo valmiiksi lahjat ja niiden tekijät niin, että Karaijasta hankittu lahja olisi mahdollisimman ekologinen ja eettinen valinta. Meillä saa myös tehdä ostoksia kaikessa rauhassa, juoda vaikka kupillisen teetä ja nauttia hetken kauneudesta ja rauhasta. Hyvä lahja on myös hyvin hankittu, stressitön ja ajatuksella annettu, siitä on iloa pitkään.

Tervetuloa Joulunäyttelyymme!

Karaija on auki ti-pe 11-18, la-su 11-16 Bollstantie 5 Inkoon keskusta.
 
Joulukranssit, sammalta ja pihlajanmarjoja, Marianna Hamberg

Lämmintä ja kaunista, Karin Heikkilä

Lasia Soda shop, Mafka ja Kari Alakoski, keramiikka Jatta Lavi ( keskellä)

Valon juhlaa Jaana Heikkinen

Koruja Melitina Balabin, keramiikka Maarit Lassila

Valon juhlaa Maarit Lassila

Vanhat tuolit, pöytä ja punainen palli myös myynnissä, piparkakkutalopusseja Jessica McQuade
 
TERVETULOA!
ML