sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kannustava kansakunta ja pohjoismainen paratiisisaari



Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme seisoo nyt kuin Myrskyluodon Maija luodollaan ja pitelee kiinni helmoistaan. Elämme jälkiteollisessa yhteiskunnassa ja rakennamme uutta globaalia informaatioyhteiskuntaa. Tuulet puhaltavat teollisuuden työpaikat halvemman työvoiman maihin, myös nopea teknologian kehitys automatisoi ihmisiä työttömiksi. Tulevaisuudessa koulutuksen merkitys kasvaa ja palveluista muodostuu myös merkittävä työllistäjä. Globalisaatiossa ja tietoyhteiskunnan rakentamisessa on kuitenkin omat haasteensa, miten turvataan tasa- arvoinen yhteiskunta ja saadaan luonnonvarat riittämään. Energian tuotannosta tulee myös varmasti tärkeä tekijä tulevaisuuden toiminnoissa. Siksi Suomenkin kannattaisi ottaa askelia kohti kestävää kehitystä, ydinvoima tai arktisten alueiden öljynporaus ei sitä ole. Puhtaassa tulevaisuudessa energiaa tuotetaan pienissä lähiyksiköissä ilman massiivisia ongelmajätteitä, päästöttömistä ja ehtymättömistä energialähteistä kuten auringosta ja bioenergiasta. Luonnonvaroja ja resursseja opitaan uusien teknologioiden avulla entistä paremmin säästämään ja kierrättämään. Se tulee olemaan välttämättömyyskin jätevuorien kasvaessa, ilmaston muuttuessa ja puhtaan veden säilyttämiseksi.

Amerikkalaisten kerrotaan osaavan nauttia naapurinsakin menestyksestä ajatuksella; tuohon minäkin pyrin. Venäjällä menestynyt näyttelijä Ville Haapasalo kehuu venäläisiä samasta syystä, toisen onnistuminen koetaan kannustavana ei kateutena. Meille Myrskyluodollekin on rakennettava vahva kansallinen identiteetti ja kulttuuri. Kun teollisuuden työpaikat katoavat, yrittäjyyttä tarjotaan ratkaisuksi. Se voi sellaisena toimiakin jos olosuhteet sille ovat hyvät. Yrittäjä tarvitsee kannustavat sisämarkkinat pystyäkseen ponnistamaan luodolta ulos globaaliin maailmaan. Korkea teknologia on varmasti Suomen juttu, mutta omasta työpaikastani katsellen uskon, että myös älykäs, moderni käsityöläisyys pysyy hengissä. Samoin kun energian tuottaminen lähellä, myös muu lähituotanto tulee entistäkin tärkeämmäksi. Nyt jo lähiruuan suosio on täysin kiistaton ilmiö koko euroopassa. Myös muut käsityöläiset säästävät ja kierrättävät luonnonvaroja. Kotimaassa käsintehty tuote on harkiten ja laadukkaasti valmistettu, sen on tehnyt oikea ihminen, tuotteen tekemisestä ja myymisestä maksetaan verot Suomen valtiolle. Kuten opiskelu kaverini Anna Ruohonen sunnuntain hesarissa sanoi; ” Liian usein näkee päästä varpaisiin kiinalaiseen halpatuontiin pukeutuneita ihmisiä voivottelemassa tehtaiden maastamuuttoja” ,kanssa kansalaisten työttömyyttä on turha voivotella jos itse sitä tukee.

Kuluttajalla on suuri valta ja vastuu. Ruohonen asuu ja työskentelee Pariisissa, ongelma onkin euroopan laajuinen. Silti Anna Ruohonenkin uskoo tulevaisuuteensa vaatteiden suunnittelijana ja valmistajana. Meillä Galleria Karaijassa on yli sadan kotimaisen tekijän ( yrittäjän) tuotteita esillä, iloinen velvollisuuteni ja oikeuteni on niitä puolustaa ja kannustaa muitakin ostamaan vaikka vähemmän, mutta laadukkaampaa, kotimaista työtä. Kannustetaan kansakuntamme kulttuuria, uskotaan itseemme, tehdään myrskyluodosta pohjoismainen paratiisisaari.

 

ML

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kansankulttuuria tehdään nyt


Viime viikolla vietettiin Aleksis Kiven päivää. Sen kunniaksi lahjoitettiin taiteilija Hellevi Koistisen tekemä teos sarja Seitsemän veljestä Pasilan kirjastolle Helsingissä. Eräs taiteen- ja Karaijan ystävä, suuri sieluinen ihminen, halusi lahjoittaa ne sinne.  Tilaisuudesta voitte nähdä pienen ja suttuisen kännykkäkuvani alla. Ehkä näitkin veljekset aiemmin Karaijassa, nyt niitä voi siis ihailla Pasilan pääkirjastossa. Samalla voi vaikka lainata Aleksis Kiveä.

Kuuntelin eilen Roman Schatzin Kalevala aiheista ohjelmaa Yle 1 :ltä, hän haastatteli aiheesta Sari Kaasista ja Jari Halosta. Ihmiselle joka ei ole koskaan lukenut Kalevalaa kannesta kanteen, ohjelma tarjosi helpotusta ja mielenkiintoisia näkökulmia kansankulttuuriin. Ehkä se, että Kalevala ei hienoudestaan huolimatta ole kovin iisiä luettavaa nykyihmiselle, johtuu siitä, että se on myös aikansa kansankulttuuria ja vieläpä pitkälti Elias Lönnrotin näkemys asiasta. Siis jotakin, joka aikanaan on ollut populääri kulttuuria ja hauskoja sattumuksia päivittäisestä elämästä, on kirjoitettu kunnianhimoisin pyrkimyksin ja parannelluin, sekä siistityin sanankääntein ylös esimerkiksi kaikelle kansalle. Onhan siellä upeaa runomittaa ja hienoja, universaaleja tarinoita, mutta se mitä Jari Halonen sanoi, että se on myös vain Lönrotin tai Gallen- Kallelan luoma teos, draama, pitää varmasti myös paikkansa, että meidän tulisi itse teoksen sijaan, pitää hengissä sen henkeä, sellaista totuutta joka voi tapahtua vain tässä ja nyt.

Paraskin kulttuuri ja hienoin taide jää vaille henkeä jos se ei ole totta. Tämä on ihmeellinen asia, senhän voi aistia. Minusta taideteos voi kyllä olla vanhakin ja silti totta. Se voi kertoa sellaisesta asiasta joka on inhimilliselle elämälle niin olennainen, että aikakaudella tai tyylillä ei ole mitään merkitystä. Olipa se sitten musiikkia, runo tai maalaus, niin se voi koskettaa vastaanottajaansa syvältä, selittämättömällä voimalla ja tavalla. Olen nähnyt sen usean kerran Karaijassakin. Tuollaiselle ”tiedon” välitykselle ei ole olemassa kieltä, se on ihan oma kommunikaation kanava. Mistä se ”henki” ja voima tulee ja minne se menee, sen päätelköön jokainen tykönään, mutta varmaa on että taide vaikuttaa.


 

Kultturellia päivänjatkoa!

ML

torstai 10. lokakuuta 2013

Kale ja Pale



Kalen vanhemmat erosivat kun Kale oli kahdeksan vuotias. Sairasteleva äiti teki pätkätöitä ja isä oli keikkahommissa, sisarukset jäivät aika usein omilleen. Joskus Kale pääsi kaverin kotona syömään muiden kanssa, koulussakin ruoka maistui, se olikin usein ainoa syy miksi Kale meni kouluun. Kale oppi jakamaan kaiken sisarustensa kanssa ja välittämään toisista, mutta lapset tarvitsevat muutakin kuin vertaistukea toisiltaan.

Palen isä oli diplomi- insinööri isossa yrityksessä, jonka yt- neuvotteluja hän onnistui aina väistämään ylitöillä ja liian lyhyillä yöunilla. Palen äidillä oli kosmetologia alan yritys kalleimmassa kaupunginosassa.  Palella ja hänen sisarellaan oli useita harrastuksia, joihin heidät iltaisin kuljetettiin. Mutta koska sekä äidillä että isällä oli usein pitkiä työpäiviä, työmatkoja ja edustustilaisuuksia, heidät unohdettiin usein hakea pois. Vanhemmat kannustivat lapsiaan opiskelemaan. Pale valmistuikin ensin rakennusinsinööriksi ja sitten ekonomiksi. Palen tulevaisuus oli paalutettu, turvatyynytetty.

Yläasteella Kalea kiusattiin ja usein hän jäi mieluummin ostarille kuin meni kouluun. Koulukuraattori soitti Kalen äidille ja kertoi että Kale on masentunut, mutta niin oli Kalen äitikin. Kale jäi ostarille, löysi jonkinlaisia kohtalokavereita ja alkoi juoda ja varastella, syrjäytyi.

Pale meni naimisiin kauniin ja edustavan sisustusarkkitehdin kanssa. He rakennuttivat ison talon Palen vanhempien omistamalle maalle. Kun Palen lapset pääsivät kansainväliseen kouluun, Pale sai töistä potkut.

Kale oli juonut viisitoista vuotta, saanut kyllä välillä työllistämistöitä mutta ei tuntenut sopivan mihinkään, kelpaavan kellekään. Kale ajautui aina vain alemmas, kunnes tuli pohja vastaan ja eräs lokakuinen aamu.

Pale haki töitä, mutta nuoremmat saivat paikat ja aika oli ankara. Pale masentui. Palen avioliitto rikkoutui ja Pale alkoi juoda. Palen vaimo vei lapset Ranskaan, uuden miehensä luokse. Pale joi yksin, koska ei voinut kertoa entisille ystävilleen että oli työtön. Talo myytiin. Palen suhteet vanhempiin ja sisareen katkesivat, koska vanhemmat maksoivat Palen asunto- auto- ja purjevenelainat. Pale oli asunnoton ja pohjalla, kunnes tuli eräs lokakuinen aamu.

Kale ja Pale heräsivät saman hautausmaan ruohonleikkuri varaston takana, kodittomina, nälkäisinä ja likaisina. Pale alkoi täristä ja suusta alkoi tulla vaahtoa, Palen pää hakkasi maassa lojuneeseen rautaharavaan. Kale, joka oli hoitanut sairasta äitiään, tunnisti kohtauksen epilepsiaksi ja osasi toimia, ensimmäistä kertaa elämässään hän tiesi mitä pitäisi tehdä. Kale pelasti Palen hengen. Puoli vuotta tuon lokakuisen aamun jälkeen Kale oli saanut paikan asuntolasta ja opiskeli perushoitajaksi. Pale sairasti epilepsiaa mutta oli saanut pienen vuokra- asunnon seurakunnalta ja töitä hautausmaan ruohonleikkaajana.

 

Tämä tarina ei ollut tosi.

Mutta se olisi voinut olla.

Ollaan ihmisiä toisillemme!

ML

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kauniin kesän muisto


Löysin eilen Karaijassa mehiläisen joka oli lentänyt viimeisen lentonsa pienen pahvisen lahjarasian pohjalle, kauniin kesän muistoksi. Kesä 2013 oli Inkoossa paras täällä kokemani, lämmin alkoi toukokuussa ja vielä eilen saattoi auringossa tuntea kesäisen lämpöisiä säteitä. Se näkyi myös Karaijassa, meillä oli ennätysmäärin kävijöitä ja ihmiset olivat hyväntuulisia ja tyytyväisiä. Kesänäyttelyäkin kehuttiin kaikkien aikojen parhaaksi.

Kesä alkoi juhlavasti suuren kesänäyttelyn iloisilla avajaisilla. Esillä olikin komea kokoelma pronssiveistoksia, maalauksia ja grafiikkaa. Seuraavaksi juhlittiin Meri ja musiikki festaria, meillä Karaijassa kuunneltiin J. S. Bachin sarja soolosellolle ja Kalevi Ahon upea sävellys klarinettikvintetolle. Karaija oli ääriään myöden täynnä ihmisiä jotka silmin nähtävästi nauttivat hyvästä musiikista parisataa vuotta vanhojen kiviseinien ja hirsikaton muodostamassa tilassa kuin ystävänsä sylissä. Moni konsertti vieraista kehui tunnelmaa ainutlaatuisen intiimiksi ja hienoksi, paitsi musiikkia, tilaisuus tarjosi myös silmänruokaa monessa muodossa, maalauksina ja veistoksina. Ehkä mieleen painuvin muisto itsellenikin on tuo konsertti ja se hetki sen jälkeen, kun työnsä tehneet, väsyneet mutta onnelliset muusikot kulkivat aplodien ja suosionosoitusten kujaa yleisön keskeltä takahuoneeseen. Sellaista määrää tiivistynyttä iloa ja onnea on vaikea kokea pelkästään kuvataidenäyttelyissä.

Kesäkuun lopussa vietettiin Inkoon päivää, muutama käsityöläinen tuli taidetorillekin vaikka juuri tämä päivä ei ollut sään puolesta ihan kesän keskitasoa. Inkoon päivä viimeistään avaa kesän täällä, sen jälkeen vietetäänkin tasaiseen tahtiin jokaisen kylän omia päiviä ja kaikenlaisia muita hienoja aktiviteettejä mitä ihmiset täällä aktiivisesti järjestävät. Välillä ohitsemme jyrisivät vanhat kuorma- autot viisikymmentä luvulta, välillä taas pärisivät kaksipyöräiset. Käsityöläispäivän aamuna pääsin itsekin polkupyörällä aivan mahtavan vanhojen traktorien seurueeseen mukaan työmatkallani.

Kesän Karaijassa kruunasivat tietenkin Hyväntekeväisyys illalliset ja Taiteiden ilta elokuussa. Sadonkorjuuillallisilla notkuivat pöydät kesän herkuista, joita taideyhdistyksemme kätevät emännät olivat loihtineet. Ilma oli sakea suloisista soinnuista ja sanoista. Taiteiden iltaa vietettiin leppoisasti musiikkia kuunnellen, taidetta tehden, clownin hassutuksille nauraen ja tulitaiteilijoita ihmetellen.

Syksyyn meidät saattelivat vielä hienot lintumaalaukset ja veistokset sekä kaikenkarvaiset eläinystävät joita näkee vielä valokuvien muodossa muutamana lauantaina lokakuussa.

Joulun odotus alkaa meillä marraskuun alusta, ensin meri- ja lintuaiheisilla maalauksilla ( Kristiina Koskimies- Soininen, Alla Kerisalo) ja sitten joulukuussa teemalla Sininen hetki ( Hellevi Koistinen, Sirpa Eriksson- Tengström, Ritva Salmi ) Joulunäyttely Joulun koti avataan 3.11. ja sitä täydentävät käsityöläiset lahjaideoillaan joulukuuhun asti.

Haluan vielä kiittää kaikkia kesän uskomattoman taitavia taiteilijoita, kaikkia muita yhteistyökumppaneita sekä käsittämättömän mukavia kävijöitä unohtumattomasta kesästä, näillä voimin jaksamme jouluun asti,

TERVETULOA sinne!

Ainiin, kävijöistäkin olisi tietysti monta tarinaa, lapsikriitikot ovat aina valopilkkuja, heidän lisäkseen mieleen tulee nyt parikin asiakasta jotka unohtivat Karaijaan siellä turhaksi tulleen kävelykeppinsä ja eräs nainen joka liikuttui kyyneliin kaikesta kauneudesta jota näki ja toinen nainen eiliseltä joka huomasi kattoparruun säästetyn pääskysen pesän ja kertoi että vanhan viisauden mukaan pääskyset pesivät vain onnellisissa taloissa. Kiitos teille kaikille!

ML
 
Loistavat nuoret taiteilijat olivat: Nonna Knuutila viulu, Maija Linkola viulu, Anna Rajamäki Alttoviulu, Isaac Rodriquez klarinetti, Jakob Koranyi sello.