maanantai 16. joulukuuta 2013

Meillä ei fuskata

 
Kaupassa käynnistä on tullut meistä monelle melkoinen trilleri. Heti hedelmätiskillä hyökkäävät argentiinalaiset omenat pitkillä hiilijalanjäljillään kimppuun, espanjalaisia tomaatteja katsellessa avautuu hikinen näkymä orjatyövoimasta suihkuttamassa hyönteismyrkkyjä oman terveytensä kustannuksella. Geenimanipulaatiot saattelevat meidät lihatiskille missä painajaiset kasvavat jo sietämättömiin mittoihinsa, tehotuotetut broilerit, kidutuskuljetetut kalkkunat ja ne possuparat liian ahtaissa karsinoissaan. Kalatiskillä kuvottavat saastuneet meret ja ryöstökalastus. Ilmastonmuutoksen sulattamaa jäätikköä karkuun juosten pääsemme vihdoin kahvi- ja karkkihyllyille jossa vastaan tulee vielä näky lapsityövoimasta kahvi- ja kaakaopapuja keräämässä. Voimattomina vaikeroimme kassajonossa, miksei kauppa voisi auttaa pientä kuluttajarukkaa, eikö voisi olla vihreää linjaa ( niinkuin tullissa) reilunkaupan luomutuotteille?
 

Karaijassa on. Meillä otetaan varman päälle, Galleria Karaijan valikoimista ei löydy yhtään teollisesti tai orjatyövoimalla tuotettua tuotetta. Silti meillä on valikoimaa yli sadalta kotimaiselta taiteilijalta ja käsityöläiseltä. Tunnen henkilökohtaisesti jokaisen tekijän ja tiedän mistä tuotteet tulevat. Raaka-aineissakin suositaan kierrätystä ja ekologisuutta mahdollisimman pitkälle. Käsintehty on aina hitaasti ja harkiten valmistettu, ei koskaan massatuotantoa josta suuri osa päätyy usein kaatopaikoille. Meillä useimpia tuotteita/ teoksia on olemassa vain yksi, ainutlaatuinen kappale.
 
 
Karaijan asiakkaat käyvät vuodesta toiseen ja kertovat usein edellisistä ostoksistaan, mihin ne ovat päätyneet ja kuinka paljon niistä on iloittu. Usein toivon että voisin jotenkin tallentaa kaikki nuo kertomukset annettaviksi teosten tekijöille.
 

Eräs uusimmista taiteilijoistamme on Merihelena Leskinen, joka maalaa näkymiä mereltä ja rannoilta, aidosta rakkaudesta mereen ja kymmenien vuosien kokemuksista purjehtijana. Merenkuohut ja suolainen pärske on niissä valloittavan aitoa. Lisää näitä Suomen meriä nähdään ensi kesän näyttelyssämme Elävä meri.
 
 
Joulu Karaijassa jatkuu 29.12. asti, ti-pe 11-18, la-su 11-16 maanantai 23.12. auki 11-18, 24.25.26.12 suljettu.

TERVETULOA reilun kaupan ostoksille!

ML
 
Maalaus Merihelena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti