keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Keijusalaman lyhyt mutta kaunis elämä.

Mieleni riehaantui taas eilen Prisma dokumentista. Kun juuri ylistin hitautta, täytyy nyt samantien ihailla nopeutta. Ajatella että kaunis Keijusalama elää vain sekunnin tuhannesosan, tuo elämä on niin lyhyt että ihmisen silmä ei sitä kykene näkemään, tarvitaan erikoiskameroita jotka hidastavat sen meille etanoille. Myös lantakasoissa elävä Lantasieni kykenee ampumaan itiönsä sellaisella voimalla ja nopeudella että se pitää hidastaa 10 000 kertaiseksi ennenkuin me kykenemme näkemään tuon ihmeellisen katapultin.

Mikä valtava maisema tästä taas aukeaa. Ihmettelin äskettäin pienen ja suuren mittaamattomia mittoja, samoin on akselilla nopea- hidas. Luonnossa tapahtuu PALJON asioita niin nopeasti että meillä ei ole siitä mitään aavistusta. Kuvan siirtyminen verkkokalvoillemme ja sieltä aivoihin kestää yksinkertaisesti liian kauan. Jos nämä ilmiöt eivät vahingossa tallennu jollekin hidastetulle filmille, me emme ehkä koskaan saa edes tietää niistä. Samoin saattaa tietysti käydä hyvin hitaasti tapahtuvien ilmiöiden suhteen, niiden olemassa olo saattaa myös jäädä huomaamatta. Jos tehtäisiin jana jonka toisessa päässä olisi aivan kaikkein nopeimmat ilmiöt ja toisessa aivan kaikkein hitaimmat, niin ihmisen huomiokyky ei sillä janalla peittäisi kovinkaan pitkää pätkää. Mutta sellaista janaahan ei voi tehdä. Tämä sama koskee tietysti myös pieni- suuri ilmiöitä. Kyllä me ihmiset olemme hyvin rajallisia olentoja mitä tulee aisteihin ja sitä kautta tietenkin koko tietoisuuteemme ja käsitykseemme maailmankaikkeudesta.

Oikeasti, näkymättömiä miehiä voi hyvinkin olla olemassa, kunhan he vaan pysyvät tarpeeksi nopeassa liikkeessä!

ML

torstai 23. helmikuuta 2012

Hitaasti hyvä tulee

Satuin eilen kuulemaan asiantuntijan suusta että ihmisen biologinen evoluutio on ehkä loppunut, jäljellä on enää kulttuurinen evoluutio. Tämä toteamus jäi kaikumaan Homo sapiens sapiens malliseen päähäni. Mitä se sitten tarkoittaa, en uskalla edes yrittää selittää, mutta ainahan voi leikkiä ajatuksilla ja leikkimisestä pidän.

Elämän tällä planeetallahan arvellaan alkaneen n. 4,5 miljardia vuotta sitten, silloin alkoi siis biologinen evoluutio, sitä ennen oli kemiallista evoluutiota ( Jumala). Ensimmäisiä hiiren kokoisia kädellisiä olentoja arvellaan olleen olemassa n. 70 miljoonaa vuotta sitten ja siitä sitten alkoi ihmisen kehitys, hitaasti mutta varmasti kohti tätä säkenöivää nykyihmistä. Me kaikkihan tiedämme nuo vaiheet puoliapinoista pystyyn nouseviin esi-isiimme ja koko Homo- sukuisten suureen klaaniin. Olemme tarkkaan nimenneet eri lajit ja selvittäneet niiden liikkeitä. Mutta tämä kaikkihan perustuu arkeologisiin löytöihin fossiileista. Ja nytpä onkin niin että niinkin myöhään kuin 2010 löydettiin taas uusi ihmislaji Denisova hominin Venäjältä. Naisen sormiluusta erotetun DNA näytteen perusteella tämä laji on ihan omansa, sen geenikartta on ihan erilainen kuin muiden tunnettujen lajien. Siis tämä palapeli ei ole lähestulkoonkaan valmis, meillä on vielä toivoa että jostain löytyisi sellainen ihan uusi ihmislaji jolla olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiimme, ymmärrän kyllä että he haluavat pysytellä meistä erossa.

Kiinnostava kohta tässä ihmisen historiassa on mielestäni se, missä vaiheessa ihminen alkoi olla ihminen, siis mikä erottaa meidät eläimistä, tai missä vaiheessa siis ihminen alkoi luulla vähän liikoja itsestään. Siihen on annettu useita hyviä vastauksia;

- kykymme valmistaa työkaluja ja tarve- esineitä ( apinatkin tosin tekevät sitä)
- kykymme koristautua ( mielestäni jotkut lintulajit esim. hallitsevat tämänkin)
- kykymme oppia virheistä ja kehittyä
ja sitten suosikkini,
- kykymme käyttää mielikuvitusta ja tehdä taidetta ( tosin uskon kyllä että eläimilläkin on mielikuvitusta ja norsuthan esim. maalaavat tauluja)

Mutta jotakin oleellista on tuossa kyvyssä oppia virheistä, toistenkin tekemistä ja kehittää tilalle parempi ratkaisu. Sehän on selvä kehityksen merkki. Mutta mikä ON parempi ratkaisu, sehän on usein hyvin mutkitteleva ja edestakaisin nytkyttelevä tie, uusi ratkaisu ei aina ole parempi, vaan usein onkin palattava takaisin lähtöruutuun. Tästä pääsenkin vihdoin ( Hämäläisen isän tyttärenä) asiaan, lempiaiheiseeni, HITAUS on usein paitsi hyväksi, niin myös välttämätöntä. Nykyäänhän se on myös trendikästä.

Hitautta on syytä puolustaa koska nopeus näyttää saaneen niin suuren vallan. Puhumme kuulemma nykyään puolet nopeammin kuin ihmiset 50- luvulla ja jos jalankulkija 50- luvun Mannerheimintieltä siirrettäisiin 2012 luvun Mannerheimintielle, niin hänestä näyttäisi siltä että kaikki muut juoksevat. On siis syytä miettiä mihin meillä on kiire ja ylipäänsä miettiä. Ennenkuin on liian myöhäistä.

Ihminen ei ehkä enää kehity biologisesti paremmaksi yksilöksi, mutta minkälaisen kulttuurin annamme itseämme kehittää on syytä pohtia.

Rauhallista viikonloppua kaikille!

ML

tiistai 21. helmikuuta 2012

Mustan värin näkymättömyys

Tekisi mieli vielä vähän jatkaa tuosta eilisestä teemasta, sillä kuulen vastalause ääniä; Niin mutta musiikkitalohan TOIMII niin erinomaisesti ja eikös se ole tärkeintä. Siispä jatkan. Kunnioitan tietenkin kaikkea sitä ammattitaitoa ja antaumusta jota näiden uusien rakennusten aikaan saamiseen Suomessa on käytetty ja tarvittu. Ihminen on siinä suhteessa kehittynyt valtavasti ja tuo toimivuushan on se asia joka erottaa myös nykyisen musiikkitalon ja Finlandia talon. Mutta silti, tekisi mieleni ihmetellä miksi Suomessa aina innostutaan yhdestä asiasta kerrallaan ja niin totaalisesti mitä tulee esteettisiin arvoihin.

Eikö olisi turvallisempaakin tulevaisuudenkin tilojen kuluttajia ajatellen, satsata vähän monipuolisempaan ilmeeseen. Nyt meillä oli jo Nokian konttorit ja Hietalahden teräsrunkoiset lasilaatikot. Eikö musiikkitalo olisi saanut näyttää siltä mitä se on, soivalta, moniääniseltä, kansoja ja kulttuureja ilman raja-aitoja yhdistävältä musiikilta? Musiikkihan on yksi elämän kauneimpia asioita, ihmisen suuri saavutus. Se on inhimillistä, herkkää, voimakasta, uskomattoman monipuolista ja ihmeellistä. Tuleeko se mieleen talosta joka on raskas tumma laatikko?

No on tyhmää kritisoida jälkikäteen, mutta näen tässä jotain laajempaakin. Se on mustan värin urbaani suojamekanismi. Jos olet epävarma siitä mikä on cool, mikä on in, pue itsesi mustaan. Jos et halua erottua joukosta ( varsinkaan väärällä tavalla) pue itsesi mustaan. Me peruskoulun tasapäistämät suomalaiset pelkäämme erottua joukosta, pelkäämme erilaisuutta, otamme mielellämme varman päälle. Missään muualla maailmassa ei luultavasti tehdä yhtä vähän ylilyöntejä kuin Suomessa, paitsi varman päälle rakentamisessa. Siinä on myös minimalismin sydän, kun oikein riisutaan ja pelkistetään niin että jäljelle ei jää enää kuin se mitä melkein silmät kiinnikin pystyy näkemään eli suorat horisontaaliset ja vertikaaliset linjat, niin sitten ollaan turvallisilla vesillä, ollaan varmasti cool. Koska silloin ei jää näkyviin mitään mihin voisi tarttua, minkä voisi huomata, mitä voisi kritisoida. Niinkuin musta väri, siinähän on kaikki värit ja kuitenkaan mikään niistä ei näy.

Toivon vain että kun Taidemuseo kysymykset taas ratkaistaan niin viimeistään silloin muistetaan että väriympyrässä on muitakin sävyjä kuin musta.

ML

Suomi tarvitsee barokkia!

Koska innostuin taas ( kolmatta kertaa) Yle Teeman eilen lähettämästä hienosta sarjasta Se on barokkia, päätin vähän analysoida miksi. Barokkihan on groteskia, värien ja muotojen ilotulitusta, nerokkaan monimutkaista geometriaa, yllätyksellistä, ihmeellistä. Suomi taas on Skandinaavisen puhdaslinjaisen minimalismin luvattu maa. Miksi siis barokki tuntuu sammuttavan sellaisen janon joka ei puhtaalla hanavedellä sammu.

Havainnollistetaampa asiaa hieman:

Kuvitellaan että seistään Roomassa, kuhisevassa ja kihisevässä kaupungissa, missä ilma on sakea pizzan, punaviinin, espresson ja antiikin aikaisten viemärien tuoksuja. Italian kielen äkisti nouseva ja laskeva nuotti, lasten nauru ja vanhusten päivittely Mamma mia!, loputtomat tuuttaukset ja tööttäykset, muodostavat elävän äänimaailman. Siihen eteen laitetaan sitten Pietarin kirkko, sehän ei ole oikeastaan kirkko vaan maailmankaikkeus, luomiskertomuksineen ja maailmanloppuineen, tai melkein mikä tahansa kirkko, rakennus, suihkulähde tai marmoripatsas.

Ja sitten vertailun vuoksi kuvitellaan itsemme Suomeen, Helsinkiin, sen kuumimpaan sydämeen, uuden musiikkitalon parkkipaikalle. On Helmikuinen aamupäivä, edessä kohoaa suoralinjainen neliön muotoa toistava musiikkitalon julkisivu, vasemmalla puolella näkyy toinen lasinen laatikko, Sanoma talo ja niiden välissä metallinen Kiasman tuubi. Oikealla puolella häämöttää Finalndia talon valkoinen haamu. Siihen päälle laitetaan puolitoistametriä puhtaan valkoista lunta ja mykkänä seisova autojen rivi muuten autiolla parkkipaikalla, ei ainoatakaan inhimillistä ääntä, vain takaasi jyristävät Hkl:län bussit ja kiukkuisena kiihdyttävät taksit. Kuinka mielenkiintoinen voi uudelleen ja uudelleen toistuva neliön muoto olla?

Suomi tarvitsee barokkia!

Kuten tarkkaavaiset Karaijassa kävijät ovat huomanneet, Karaijassa ei ole yhtään suoraa seinä, lattia tai kattopintaa, ikkuna-aukotkin on kaikki eri muotoisia. Sama koskee myös Karaijan taidevalikoimaa, siinä ei ole kahta keskenään täysin identtistä esinettä. Silti valikoima on runsas ja monipuolinen ja jokainen sen esine on oman lajinsa kruununjalokivi. Jokainen maalaus, grafiikka tai valokuva omaperäinen. Karaijasta ei koskaan tule Skandinaavisen puhdaslinjaista minimalismia, Karaija on naturalistista barokkia!

Tervetuloa!

ML

maanantai 20. helmikuuta 2012

Pienet vastaan isot

 Maattuani pienen viruksen selättämänä, etten sanoisi työkyvyttömäksi tekemänä, viikonlopun, en voinut muuta kuin ihmetellä miten suuri voi olla pieni. Ihmisellähän on luontainen tapa suhteuttaa kaikki omaan kokoonsa, siitäkin huolimatta että maailmankaikkeus jatkuu molempiin suuntiin mittaamattomia matkoja.

Pieni voi siis ollakin suuri ja pänvastoin. Toinen hämäävän pieni asia joka tulee hakematta mieleeni on atomi. Valitettavasti ihminen on ryhtynyt sen suhteen uhkarohkeisiin kokeiluihin, mitä tulee ydinvoimaan. Olen ydinvoiman tuotannon vastustaja, minusta ihmisellä ei ole oikeutta tuottaa niin suurella riskillä sellaista jätettä joka ei käytännössä katoa koskaan ja joka tuottaa niin suurta kärsimystä niin monelle. Silti pieni toivonliekki minussa lepattaa sen puolesta että tulemme vielä asiassa järkiimme ja yritämme siivota jälkemme.

Pieni on siis usein suurempi kuin suuri, niinkuin esimerkiksi jälkeläiset, olivat ne sitten ihmisen tai eläimen, pieni liikuttaa isoa. Lisää hyviä esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka, pieni Kivitasku joka lentää 29 000 km muuttomatkallaan, vesipisara joka voi halkaista suuren kiven tai antaa elämän pienelle siemenelle. Isoksi kasvettuaan puu alkaakin taas heiketä, sen voima on sen pienissä siemenissä, uudessa elämässä.

Älkäämme siis koskaan aliarvioiko pienten voimaa, etenkään näin kevään kynnyksellä. Ja keväthän nyt on, kun ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet, Haahkat ovat laskeutuneet tänään Hankoon!

tiistai 14. helmikuuta 2012



Keramiikka veistoksia Hellevi Koistinen hinta 560.00 Taidelainaamo vuokra 30.00 kk

Karaijassa toimii myös Taidelainaamo. Pienellä kuukausivuokralla pääset nauttimaan hienoista teoksista ja halutessasi voit lunastaa ne omaksi, maksettu vuokra hyvitetään silloin myyntihinnasta. Tämä on myös edullinen tapa hankkia oma taidekokoelma tai pitää vaikka ihan oma taidenäyttely!

Det finns också Artotek i Karaija. Artotek är ett bra sätt att skaffa en egen konstsamling eller hålla fast en egen konstutställning!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012



Tiesitkö että pikkulinnuilla on tapana lämmitellä pöntöissä talvella. Ne pakkautuvat sinne vieri viereen pakkaselta piiloon. Gustaf Jåfsin avattavia ja siivottavia pönttöjä saatavissa Karaijassa.

torstai 9. helmikuuta 2012



Vielä ehtii hankkia lämpöiset varusteet hiihtoretkelle! Kuvassa Karin Heikkilän töitä.

Vi har Karin Heikkiläs underbara och varma produkter!

Pakkanen paukkuu



Näin sydän talvella Karaija uinuu talvihorroksessa perhostensa kanssa. Savupiipuissa pesiviä Naakkojaan ei näkynyt eilen. Sisällä on kuitenkin jotain tapahtunutkin, tähän aikaan täytyy siivota edellisen kesän pölyjä ja maalailla näyttelyseinien reikiä umpeen. Eilen paistoi jo aurinkokin komeasti sisään, kohta alkaa taas uusi näyttelysesonki.
Helmikuussa Karaija on auki lauantaisin klo. 11-16 Tervetuloa!

Det är lungt i Karaija ännu, det är dags att städa och måla utställningsväggar. Men våren visar sig lite redan, snart börjar utställningar. I februari är Karaija öppen på lördagar kl. 11-16 Välkommen!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Galleria Karaija on Inkoossa, Länsi- Uudella maalla toimiva taidegalleria. Karaija on erikoistunut luontoaiheisiin ja kotimaiseen taiteeseen sekä taidekäsityöhön. Karaija on avattu kesällä 1996 ja nykyään sen toiminnassa on mukana jo yli sata kotimaista taiteilijaa sekä jokunen vierailijakin naapurimaista. Suosimme ekologisia ideoita mutta ennen kaikkea taidetta joka tekee elämästä vähän parempaa meille kaikille. Tervetuloa lumoutumaan!