tiistai 13. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja vielä kerran vanhoja kujeita


On aika taas avata uusi vuosi, mutta ennen kuin pukataan se kunnolla vauhtiin, haluan vielä jakaa parhaita paloja kuluneelta vuodelta. Vuoden 2014 aloitti vierailu Helsingissä, kutsusta saimme viedä Karaijan kaupunkiin, sympaattiseen Galleria Mariaan. Omat näyttelyt polkaistiin käyntiin komeasti maailmanmatkaaja, tutkija ja multitalentti Seppo Kolehmaisen juhlanäyttelyllä ja uskomattomilla tarinoilla maailman meriltä. Enteellisesti, sillä kesäksihän oli tiedossa purjehdusta Elävällä merellä. Siinä välissä ehdittiin silti katsella vielä Kenneth Rosenlundin lintuja ja tutkia Floraa ja Faunaa toukokuun puutarhanäyttelyssä. ( Maisa Martikainen, Eeva Tarkio, Johanna Vireaho ja allekirjoittanut). Musiikki tarjonnasta huolehti keväällä Fredrik Furu hienojen Susanna Remahlin maalausten kera.

Elävällä merellä ( Elisa Heinonen, Merihelena Leskinen, Eila Oksanen, Hanne Juga, Marja Hepo-Aho, Kari Alakoski, Susanna Suikkari ja allekirj.)  purjehditiin sitten koko kesä ja Karaijassa ennätys suurella miehistöllä, kun Workshopkin saatiin avattua. Meri on meille suomalaisille rakas, se tuli selväksi kaikista tarinoistakin joita yleisö anteliaasti kertoi. Kesällä kuultiin myös kamarimusiikkia Meri ja musiikki festareilla, vietettiin ihana kesäpäivä Taidetorilla ja juhlittiin kesän kypsymistä Taiteen päivällä. Workshopistakin sai koko kesän kahvia ja kuppikakkua, siellä viihdyttiin keramiikka kursseilla ja Pentti Hildènin konsertissa.

Syyskuun lempeässä lämmössä nähtiin sitten tauon jälkeen taas, tavallista suurempi valikoima lintuja, vanhoilta mestareiltamme ja muutamalta uudenmalta yllättäjältä. ( Kristiina Koskimies- Soininen, Jenny Moed- Korpela, Hanna Aalto, Risto Lammin- Soila, Pekka Saikko, Kenneth Rosenlund, Esko Railo, Johannes Nevala ja tietysti Tom Björklund) Lokakuussa valmistauduttiin joulunäyttelyihin, jotka avattiin tänä vuonna 22.11. nimillä Valon Juhla ( Jaana Heikkinen ja allekirj.) sekä Piparkakkutalossa ( kaikki Karaijan käsityöläiset). Näin saatiin vuosi paketoitua valoisan iloisesti.

Tulevana vuonna haluan erityisesti panostaa juuri siihen, iloon ja leikkimielisyyteen. Kuten viimeaikaiset tapahtumat Ranskassa ikävästi sen meille osoittivat, kulttuuri ja sananvapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä, niitä on syytä puolustaa. Sitä työtä teemme jatkossakin myös Galleria Karaijassa. Synkistelyt saavat silti riittää, sillä yksi parhaimmista tavoista saattaa erilaisia ihmisiä yhteen ja murtaa vastakkain asettelujen muureja, on yhteinen ilo ja huumori, sellainen meille kaikille ominainen inhimillisyys. Siihen tähtää etenkin kesänäyttelymme, jonka teema on tänä vuonna Lapsuuden kesät. Näyttelykalenteri kilahtaa käyntiin tosin jo ennen sitä, mm. linnuilla ja ilmaisuvoimaisilla naisilla. Vielä ei paljasteta ihan kaikkea, mutta sen voin luvata, että meille rakas luonto pysyy aina vierellämme ja loppuvuodeksi on vielä luvassa pieni leikkimielinen kaksinkamppailukin teemalla Kulta-aika vastaan Nykyaika.

Toivotan teidät kaikki siis taas sydämellisesti tervetulleiksi meille Galleria Karaijaan tänäkin vuonna 2015, lupaan tarjota teille parasta.

 

Fredrik Furu & Susanne Remahlin maalaukset
 
Galleria Maria ja galleristi Marja Haavisto

Seppo Kolehmainen

Flora & Fauna

Elävä Meri

Marina Palander ja ateljee workshopissa

Käsittämättömän uskomaton ruusu




Musiikkiopiston kenraaliharjoitus

Taiteiden päivää

Art of Cakes

Keramiikkaa Sirpa Rahtu
 
                                                          Linnut Karaijassa
 

Valon juhla
 
Piparkakkutalossa

 
TERVETULOA!
ML
 
 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Gone with the flow ja tulevaisuuden työelämää


Eräänä aamuna joululoman lopulla, olin matkalla ruokakauppaan. Kävi kuitenkin niinkuin nykyään usein käy, löysin itseni Galleria Karaijan parkkipaikalta. Ajattelin että, no voin yhtä hyvin käydä katsomassa onko siellä kaikki ok. Siinä sitten vähän aikaa ”hengailin työpaikalla” niinkuin neurologi Kiti Muller vastikään peräänkuulutti meitä tekemään. Sytytin yhden lampun ja zoomailin huoneita hämärissä, sytytin toisen ja kolmannen, naputtelin päälle koko satsin. Hm. tuon kaapin jos siirtäisi tuohon, nyt kun tilaa tuli tähän, niin tuon voisikin muuttaa...ja niin yksi asia johti toiseen, kunnes joku oli pikakelannut kelloa puoli kahdeksaan illalla. Innostuksesta syntyi flow, paineella purkautuva motivaatio, inspiraatio. Illalla selkä kirskui kuin vanhat ratakiskot  ja jalkapohjat olivat hellinä. Silti pää oli ihmeen kevyt, ajatukset ilmavia ja mieli tyytyväinen. Materian siirtely paikasta toiseen loi tilaa, jotain uutta, samalla tuli siivottua pölyt nurkista ja arkistojen aarteet alahyllyiltä. Monen viikon työ yhtenä päivänä.

Tällainen työtsunami ei ole kuitenkaan mahdollista ilman sille sopivaa ajankohtaa, juuri joulun aikaan vietettyjä joutilaita lepopäiviä. Tämä asettaa tehokkuus ajattelun uusiin raameihin. Kuulin äskettäin toiselta työelämän asiantuntijalta, että kaksi osa-aikatyöntekijää ovat yritykselle huomattavasti tehokkaammat kuin yksi kokoaikainen työntekijä. Lyhyen päivän jaksaa työskennellä intensiivisesti vähemmillä tauoilla. Mutta miten silloin on hengailun laita? Riippuu tietenkin työstä, mutta jos työaika pressataan minimiin ja tehtävät maksimiin, hengailun käy huonosti. Luovuus ja uudet ideat syntyvät hengailusta. Siitä että työpaikalla on aikaa ja mahdollisuus törmätä sattumanvaraisiin ihmisiin ja tilanteisiin, että epätodennäköisyydet toteutuvat ja jotakin uutta syntyy. Jokainen tietää että rutiinilla suoritetut tehtävät pysyvät sellaisina, välittömästi kun kuvioon astuu virhe tai jokin häiriötekijä, esim. sähkökatko tai työkaveri, rutiini rikkoutuu ja ensihämmästyksen sekä luontaisen vastustusreaktion jälkeen, jotain uutta voi syntyä, jopa koko tehtävä voi asettua kyseenalaiseksi.

 Tehokkuus on ennen kaikkea yksilöllistä, eri ihmisille sopii erilaiset rytmit. Siksi ulkoapäin ohjattu työrytmi voi olla suorastaan tuhoisa. Toiset meistä ovat aamuvirkkuja, toiset ilta, useimpiin meistä talven kaamos, syksy ja kevät vaikuttaa myös eritavalla. Myös ihmisen elinkaari taipuu eritavoilla, jotkut etsivät itseään nuorena, toiset vasta vanhoina. Jotkut lisääntyvät ja täyttävät maan, toiset varovat sitä tekemästä. Elämä on rikasta juuri erilaisuutensa ansiosta. Silti erilaisuuden hyväksyminen juuri työpaikoilla on usein vaikeaa. Työn rahallinen arvioiminen on vaikeaa ja tasapuolisuuden turvaamiseksi kaikilla on sama kaava, vaikka se työn varsinaisen onnistumisen kannalta voi olla jopa haitallista.  

Itselläni on sellaiset aivot että en ole koskaan kyennyt tekemään tasaisen tappavasti mitään, jos ei nyt hampaiden pesua lasketa. Päivät ovat hyvin erilaisia ja energia niiden mukana. Olen aina tehnyt töitä projekteina, ideoina, innostuksesta. Minulla ei ole koskaan ollut siivous- karkki- tai paastopäivää, en yksinkertaisesti pysty rytmittämään elämääni sellaisen matemaattisen kaavan mukaan, joka toistuisi täysin samanlaisena. Silti katson saaneeni asiat tehdyiksi. Kouluaikana lintsasin ( toivottavasti opet ei lue tätä) ja haaveilin pois paljon päiviä, mutta otin myös kiinni ja valmistuin. Nykyisessä työssäni yrittäjänä, joutuu tietysti noudattamaan aikatauluja, mutta päivistä niiden sisällä muodostuu silti hyvin erilaisia ja yritykseni elää myös sesonkien mukaan eritavalla. Go with the flow, on motto jota useimmiten noudatan ja uskon sen hyvää tekevään vaikutukseen, oli sitten kyse ruoanlaitosta tai liikunnasta. Väkisin ei synny mitään kaunista eikä kestävää. Yksi mitä usein silti kaipaan, on vapaapäivä, sellainen villasukissa hissuttelu päivä jolloin voi litkiä haaleaksi jäähtynyttä teetä isosta kupista ja seurata ikkunan takaa lintulaudan elämää. Tuollaisina päivinä olen luultavasti saanut parhaat ideani. Pysähtyminen lataa tulevan vauhdin. Rutiineja tehdessä ei kykene näkemään kokonaiskuvaa, ilmakuvaa itsestään, ahertamassa pienten tehtäviensä kanssa suuressa avaruudessa.

Työelämä on muutosten edessä ja keskellä. Eurooppalaisina meidän on kyettävä kilpailemaan halvemman työvoiman maiden kanssa vielä pitkään. Palkat tulevat luultavasti laskemaan, eikä eläkkeitä pystytä maksamaan entiseen malliin. Nykyinen viisikymppinen on kuulemma entisaikojen kolmekymppinen, on pidettävä itsensä markkinoilla ja työkuntoisena. Luultavasti kyse on myös töiden jakamisesta, sillä työtä kyllä on, maksaja vaan usein puuttuu. Yhtenä ratkaisuna voisi hyvin toimia työn uudenlainen urakoittaminen. Työstä ei ehkä maksettaisikaan niinkään käytetyn ajan, vaan sen sisällön mukaan. Tiedän että käsityöläisiä esimerkiksi ohjastetaan luultavasti vieläkin alan kouluissa laskemaan työlleen arvo käytetyn ajan ja muiden kustannusten perusteella. Mitä jos tämä onkin ihan väärä tapa?

Kuten edellä yritin todistaa, aika on hyvin suhteellista. Hyvät ideat ovat arvokkaita, niissä on substanssia. Hyviä ideoita ei voi mitata ajassa. Joskus huononkin idean toteuttaminen on välttämätöntä, koska se on tie siihen hyvään ideaan. Lukemattomia menestystarinoita on kirjoitettu virheiden ja konkurssien jälkitauteina. Työhön on saatava joustavuutta ja ilmaa, perspektiiviä. Tietysti on töitä, joihin tämä huonosti sopii, turvallisuudesta tai ihmisarvosta ei voi tinkiä. Silti uskon, että on paljon sellaisia aikataulujen ja turhan byrokratian orjuuttamia ihmisiä, jotka osaisivat ja voisivat tehdä työnsä paljon nykyistä tehokkaammin ja edullisemmin, jos saisivat suuremman vaikutusvallan tehtäviensä suhteen. Vastuu on siinä kohtaa se avainsana. Jokainen ihminen joka oikeasti ottaa vastuun ja kantaa sen, suorittaa työnsä. Ihminen joka työskentelee kellokortin (eikai niitä enää ole) ohjaamana, ei välitä, koska hänelle ei ole uskottu vastuuta. Vastuuta ei myöskään voi kantaa jos ei näe kokonaisuutta, jos ei saa siihen edes tilaisuutta. Siksi uskon ettei yhdessäkään yrityksessä ole niin vähäpätöistä tointa tai tehtävää etteikö sen tekijää kannattaisi informoida koko yrityksen tavoitteista ja jokaisen tehtävän osallisuudesta sen toteutumiseen.

Ihmisarvoinen työ on ennen kaikkea ihmisestä lähtevää. Jos ensimmäinen ja pahimmassa tapauksessa jopa ainoa kriteeri jonkun työn teettämiselle on raha, eihän siitä voi seurata mitään hyvää ihmiskunnalle. Ihminen tulisi paremmin ottaa huomioon jo varhain koulutus vaiheessa. Emme kouluta koneita vaan suunnattoman suuria mahdollisuuksia, jokaisessa ihmisessä on potentiaalia ja rajaton kasvamisen mahdollisuus, koko elämänsä ajan. Se pitäisi osata kylvää ja kasvattaa esiin, niinkuin hyvä puutarhuri tai kokki tekee, rakkaudella.

Antoisia työpäiviä kaikille työtä tekeville!

ML