torstai 23. heinäkuuta 2015

Lapsuus grafiikan lehdillä

Kesänäyttelyssämme on tänä vuonna erityisen paljon grafiikkaa. Se on myös todella korkealaatuista, kun mukana on useampi grafiikkaa opettavakin taiteilija.

Karin Björklund- Rissanen on paikallisia voimia, kuvataideopettaja ja graafikko, hänestä kirjoitinkin jo aiemmin.Grafiikkaa Karinilta on kesänäyttelyssä erilaisia ötököitä ja muita teoksia Taidelainaamon puolella.

Piia Lehti on iloinen uusi lisä Karaijan kasvavaan taiteilijajoukkoon. Piian kauniit ja kertovat työt on otettu meillä tosi hyvin vastaan. Salossa asuva nuori taiteilija on jo ehtinyt tehdä vaikuttavan uran taiteen maisterina, näyttelyjä on kertynyt koti- ja ulkomailla jo pitkä lista. Piia kertoo pyynnöstäni ja tämän kesän töistään niin hienosti että lainaan häneltä suoraan tähän; Kuvien tekeminen on minulle kuin palapelin kokoamista uudelleen, omilla säännöilläni. Leikin rooleilla ja ruumiillisuudella, häivytän ihmisen, eläimen ja kasvin rajaa. Yksi tärkeä teema teoksissani onkin ihmisen ja luonnon suhde: ihminen osana luontoa ja luonto osana ihmistä. Haluan leikkiä ajatuksella: Mitä jos kaikella elävällä elämällä olisi tietoisuus ja tunteet. Mitä jos meillä onkin luontoon jokin sellainen maaginen yhteys, joka ei ole näkyvää eikä käsinkosketeltavissa. Miten sitä voisi kuvata?


Toinen virkistävä ja vaikuttava uusi tekijä on Teija Lehto. Teijakin on ammattitaitonsa hankkinut, Kankaanpään taidekoulusta ja Turun ammattikorkeakoulusta. Samoin kun Piia, Teijakin on koonnut pitkän listan näyttelyitä ansioluetteloonsa. Myös Teija kertoo työskentelystään tähän kesän näyttelyyn itse kaikkein parhaiten;
Puupiirroksissani on kukkia. Lapsuuteni kesiin kuului olennaisesti kukkien läsnäolo, pientareiden lajipaljous, värit ja tuoksut, kotipuutarhan perennojen hehku. Keräsin kukkia maljakkoon ja sidoin niistä seppeleitä. Kukkien hetkellisyys korosti kesän hetkellisyyttä, kukkiin tiivistyi kesän koko väkevyys ja intensiivisyys, elämän huikea yltäkylläisyys. Metalligrafiikkani keskittyy mustikoihin. Huomaan, että mustikoista on tullut minun kuviini oikein kestoaihe. Syitä on varmaan monia. Kasvoin maalla, jossa metsä ja mustikat olivat lähellä. Pidin ja pidän niiden poimimisesta. Se on niin hidasta puuhailua, että mielenkin on pakko asettua ja suostua rauhoittumaan – mindfulness harjoitusta parhaimmillaan. Pidän mustikoiden himmeänsinisestä väriasteikosta, pidän niiden pyöreästä muodosta, pidän niiden mausta. Mustikat nostattavat myös mieleeni kauniita muistoja lapsuuden kesistä.


Vielä yksi graafikko mahtuu tähän joukkoon ja hän onkin sokeria pohjalla, Karaijan kävijöille jo vanha tuttu Esko Railo. Eskon töistä ei puutu huumoria eikä elämäniloa. Niitä ei myöskään ole olemassa ilman lintuja. Sitä voi joutua hetken etsimään, se voi olla piilossa tai aivan edessä, mutta lintu siellä aina on. Tämä kovakuntoinen ja arvostettu opettaja pitää kuntoansa yllä mm. pelaamalla senioriliigassa jalkapalloa, mikä näkyy myös usein hänen grafiikassaan. Eskon työt ovat elämää täynnä, niistä voi lukea lukemattomia tarinoita. Porissa asuva taiteilija on potkinut pitkälle ja saavuttanut jo tunnustetun ja arvostetun aseman maamme taidegraafikoiden joukossa.

Grafiikkaa, kehystettynä ja vedoksina, myytävänä ja Taidelainaamon kautta vuokrattavana Karaijassa 23.8. asti, nyt heinäkuussa ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!

Pioni Teija Lehto

Yhteinen historia, Piia Lehti

Kottaraisia ja Oskun autoja, Esko Railo

ML



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kalevi Liski ja Rafael Wardin kosketus

Kun Kalevi Liski viime kesänä asteli sisään Karaijaan vaimonsa Terhin kanssa, riemastuin. Maailmankaikkeus vastaa kun sinne huudetaan. Meillä oli silloin suuri ja tärkeä Itämeren hyväksi järjestetty kesänäyttely Elävä meri. Aihe on toki ajankohtainen edelleen, mutta sinilevistä ja saasteista keskusteleminen oli saanut minut haaveilemaan ilosta, energiasta sekä väristä ja siinä Kalevi nyt seisoi, elävänä esimerkkinä sellaisen taiteen tekijästä!

Tänä kesänä, Lapsuuden kesät näyttelyssämme onkin nyt vihdoin esillä nuo Kalevi Liskin visuaaliset vitamiiniannokset. Maalaukset, jotka suorastaan hehkuvat Italian aurinkoa, lämpöä ja iloista mieltä.

*Kalevi Liski tiesi jo hyvin varhain kutsumuksensa taiteen pariin, nuorena häntä kiinnosti myös teatteri ja hän haaveilikin näyttelijän urasta.Yllättäen esteeksi muodostui kuitenkin sama piirre, joka kuvataiteessa on vahvuus- nuoren mielen herkkyys.Hankala ramppikuume ei sallinut lavalle astumista. Teatteri jäi kuitenkin tärkeään osaan Kalevi Liskin elämässä, kun hän kouluttautui lavastajaksi. Kalevi Liskin ura Yleisradiossa kesti yhteensä 38 vuotta.*

Yleisradion taidekurssien kautta Kalevi tutustui myös esikuvaansa, opettajaansa ja ystäväänsä Rafael Wardiin. Wardin vaikutuksen voi nähdä Liskin maalauksissa myös meidän näyttelyssä. Etenkin rakkaus keltaiseen väriin yhdistää näitä kahta taiteilijaa. Kalevi Liski matkustaa usein vaimonsa kanssa Italiaan valoa hakemaan ja tuo sitä meille muillekin maalauksissaan. En osaa kuvitella marraskuiseen aamuun paremmin sopivaa seuraa kuin Kalevi Liskin energisoivat värit ja lämpö.

Kalevi Liskin visuaaliset vitamiinit nautittavissa Galleria Karaijassa 23.8. asti, nyt heinäkuussa ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

* Lainaus kirjasta Kalevi Liski




Kalevi Liski ja maalauksensa.
ML


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Galleria ammattilaisille, vapaus harrastelijalle

Tästä aiheesta on nyt suuren kysynnän vuoksi pakko kirjoittaa ja pyydän jo etukäteen anteeksi, jos loukkaan jonkun tunteita, vakuutan että vilpitön tarkoitukseni on nimenomaan välttää sitä. Ensin esimerkki elävästä elämästäni; On vilkas kesäinen lauantai ja galleriassa vaeltaa iloinen joukko ihmisiä. Sisään astelee vanhempi rouva jo kumaraan taipunut mutta päättäväisin askelin. Kassalla rouva vetää esiin oman maalauksensa kassista ja vaatii suorasukaisesti hinta- arviota, katseesta voin päätellä että hän odottaa myös kannustavia kommentteja työnsä laadusta. Tilanne ei ole minulle uusi, mutta näin äkkinäinen hyökkäys hämmentää, vilkaisen kassan takaa sivuille, tilanne kiinnostaa selvästi myös muita galleriassa kävijöitä. Kun kassalle alkaa jo kerääntyä jonoa, yritän hädissäni koota ajatuksiani, mielessäni kieppuvat van Goghin korvat ja pohjalaisen äitini opetukset nöyryydestä ja kohteliaisuudesta vanhempia ihmisiä kohtaan. Katson pala kurkussa maalausta, josta voisi päätellä ainakin, että rouvan kannattaisi varata aika silmälääkärille, koska värien sekoitus kuvassa on onnistunut kadottamaan jokaisen puhtaan sävyn. Erotan maalauksessa kuitenkin jotain valoa ja ehkä auringonlaskun, kuinka monta auringonlaskua taidehistoria tuntee? Kuinka monta olen niistä itsekin maalannut? Nieleskelen ja tunnen korvien jo punehtuvan muillakin jonossa. Rouva seisoo edessäni määrätietoisesti ja urheammin kuin itse olen ikinä tuossa vastaavassa tilanteessa 15 vuoden taideopintojen ja maisterin tutkinnon jälkeenkään tehnyt. Änkytän jotain valosta ja teemasta, taiteen myymisen vaikeudesta...lopulta rouva päästää minut pahasta ja tokaisee työlleen reippaasti oman hinta-arvionsa, minä nielaisen ja huokaan helpotuksesta, kuulen oman ääneni sanovan; no se on ihan hyvä hinta. Rouva poistuu yhtä päättäväisenä kuin saapuikin, sivuilleen vilkaisematta.

Rakkaat lukijat, maassamme on juuri nyt suuri ikäluokka ihmisiä jäämässä osa-aika tai kokoaika eläkkeelle, valtavasti aikaa ja energiaa vapautuu. Moni heistä myös tarttuu siveltimeen ja toteuttaa kansakoulun aikaisen haaveensa, ryhtyy taiteilijaksi.Sanon nyt jo tässä vaiheessa ettei varmasti jää epäselväksi, se on pelkästään positiivinen ja hieno asia, taide on upea ja vapauttava harrastus, go for it everybody! Syy miksi sitten kirjoitan tätä on, että ylläpidän taidegalleriaa ja joudun valitettavasti antamaan jo lähes päivittäin rukkasia ihmisille jotka tulevat esittelemään töitään suurin odotuksin. He tiedustelevat mahdollisuuksiaan myydä tai esitellä taidettaan, ei siitä tarvitse rahaakaan välttämättä tulla...

Suomi on pieni maa ja sen taidemarkkinat vielä pienemmät, silti jokaiselle sivistysvaltiolle on tärkeää että sillä on omaa kulttuuria ja taidetta, jota tekevät alansa AMMATTILAISET. He kilpailevat työllään myös kansainvälisesti ja kehittävät omaa alaansa eteenpäin. Koska taide sinänsä on hyvin kiistanalainen aihe ja sen rajat usein veteen piirrettyjä viivoja, yritän nyt antaa jonkinlaisen määritelmän siitä mitä minun näkemykseni mukaan on ammattitaiteilija;

1. Harrastaja maalaa usein itsestään käsin, purkaakseen, voimaantuakseen, voidakseen hyvin. Ammattilainen maalaa työstään käsin, luodakseen jotain, jonka tuntee tehtäväkseen, osallistuakseen yhtenä silmukkana taidehistorian pitkään ketjuun, kehittääkseen työtään eteenpäin.

2.Ammattitaiteilija tietää mitä aikaisemmat sukupolvet ennen häntä ovat tehneet, tuntee taidehistorian ainakin sen suurimmilta osin. Ammatissaan toimiva ihminen seuraa myös kehitystä ympärillään.

3. Täysin riippumatta siitä, mitä tietä taiteilija on pätevyytensä hankkinut, hän on sen hankkinut ja tuntee myös kuvan sisällön luomisen lainalaisuuksia sekä tekniikan mahdollisuudet.

4. Edellisen jatkoksi ammattilainen on jo löytänyt jonkun punaisen langan tai kivisen polun, jota kulkea, jonkun teeman jota tutkia, jonkun itsensä, jolla erottuu muiden tekemästä työstä.

5. Ammattitaiteilija tuntee vastuuta omasta osastaan yhteiskunnallisessa keskustelussa, alansa kehityksestä ja kansallisestakin kilpailukyvystä, ideoidensa originaalisuudesta.

Ammattitaiteilijat jotka ovat rohkeasti alalle kouluttautuneet ( ehkä opintolainojen avulla niinkuin itsekin) tarvitsevat gallerioita yhtä kiinteästi kuin kirjailijat kustantamoja tai kokit ravintoloita. En tiedä kuinka paljon sairaaloihin kolkuttelevat harrastelija lääkärit tai verovirastoon harrastelija virkailijat, mutta taidealalle on kovasti tulijoita. Ymmärrän kyllä sen hyvin, omasta sisimmästä syntyvä luomus on hurmioittava kokemus, sen haluaa mielellään jakaa muillekin. Tässä kohtaa pyytäisin nyt kuitenkin nöyrästi malttia ja hienotunteisuutta harrastelijalta. Kierrä ensin näyttelyjä, tutustu ammattilaisten työhön ja tarjontaan. Osallistu harrastuspiirien näyttelyihin ja järjestä vaikka kotona oma näyttely tutuille.Ammatikseen töitä tekevän on pystyttävä elämään työllään, maksamaan veronsa ja kulunsa, hinnoittelusta ja alan arvostuksesta tulee todella vaikeaa jos markkinoille rynnistää suuri joukko harrastelijoita jotka hinnoittelevat työnsä sen perusteella että saavat niistä lähinnä tekemisen ilon. Koko alan kehitys ja uskottavuus kärsii. Suomi ei elätä kovin montaa ammattitaiteilijaa, mutta työnä se on yhtä vaativaa kuin työ yleensäkin, se on myös jatkuvaa tasapainoilua toimeentulon, kutsumuksen ja intohimon kanssa. Sen sisäisen äänen kuunteleminen josta hienoimmat oivallukset ja rakastetuimmat kansallisaarteet syntyvät, käy tässä sirpaleisessa maailmassa myös aina vaan vaikeammaksi. Kunnioitetaan siis toisiamme ja vaalitaan vuosisataisia perinteitä sekä uutta luovia mahdollisuuksia. Taide kuuluu kaikille, kaikkea ei silti tarvitse tehdä myytäväksi.


Karaijassa esittelen mahdollisuuksien mukaan joskus myös harrastelijoiden työtä ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi yleisöksi!

ML

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pronssiin ikuistetut


Lapsuuden kesäämme Karaijassa kuuluu myös upeita pronssiaveistoksia kolmelta eri taiteilijalta. Pronssin valaminen onkin aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa laji. Ensin aihe muotoillaan vahaan ja sitten siitä tehdään muotit joihin kuuma pronssi voidaan valaa. Valun jälkeenkin työtä riittää, veistos vaatii usein viimeistelyä, hiomista, kiillottamista ja patinointia, mikä kaikki vaikuttaa vielä paljon sen ulkonäköön.

Marianna Juvonen - Holopainen on alunperin graafinen suunnittelija, josta kasvoi kuvanveistäjä ja kokopäiväinen taiteilija 2000 luvulla. Viimeaikoina hän on keskittynyt pronssiveistoksiin joita työstäessään hän käyttää osana myös aitoja luonnonmateriaaleja. Itse ihastuin Mariannan töihin ihan välittömästi kun pari vuotta sitten sain niitä Karaijaan ensimmäisen kerran. Marianna kertoo kasvaneensa eläinten kanssa ja kertoo niiden olleen kumppaneita lapsuuden kesien suurissa seikkailuissa joissa hän kohtasi myös keijuja, fauneja ja kammottavia näkkejäkin. Niistä eläviä muistoja voi nähdä tänä kesänä Karaijassa.

Eeva Salo on taiteilija joka on työskennellyt aluksi myös lääkintävoimistelijana ja asunut pitkään Ranskassa ja Sveitsissä. Siellä hän on aloittanutkin ensimmäiset taideopintonsa, joita onneksi jatkoi Suomeen kotiuduttuaan. Eeva tekee kauniita ja herkkiä pronssiveistoksia ja on osallistunut jo lukuisiin näyttelyihin hienoilla töillään. Eevankin töissä on myös lämmintä huumoria, josta hyvänä esimerkkinä on Saku sammakon kosioretki.

Esko Railo tunnetaan meillä Karaijassa ehkä paremmin graafikastaan, mutta pronssiveistoksiakin on silti ollut mukana jo useammassa näyttelyssä. Esko on graafikkona jo nimekäs ja arvostettu opettaja Kankaanpään taidekoulussa. Graafikolle luonteenomainen tarkkuus sopii myös pronssin työstämiseen, veistoksiin ikuistetut linnut ovat herkkiä ja tunnistettavia, kuin pöydälle asetettavia koruja. Hauskalla tavalla metalligraafikon kädenjälki siirtyy hyvin myös pronssiin.


 Pronssiveistoksia ja paljon muuta Karaijassa nyt heinäkuussa päivittäin ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!


Pronssia, Marianna Juvonen- Holopainen

Pronssia, Eeva Salo

Pronssia, Esko Railo

ML