perjantai 25. tammikuuta 2013

Elämä ja AC / DC

Me ihmiset olemme varustetut kukin erilaisilla "peruspaketeilla", puhumattakaan "lisävarusteista". Me saamme hyvin erilaisia "startteja" elämään, toiset lähtevät "paalupaikoilta" hyvien huoltojoukkojen kannustamina, toiset pinnistelevät pysyäkseen edes häntäpäässä omien voimiensa varassa.

Siitä kai johtuu että on ihmisiä jotka ponnistelevat pitääkseen maailmankuvansa mahdollisimman ehjänä tässä pirstaleisessa maailmassa. He tarttuvat johonkin mikä on lähellä ja tuttua ja pitävät siitä kiinni, what ever it takes. He pyrkivät vahvistamaan maailmankuvaansa yksinkertaistamalla ja turvautumalla ennakkoluuloihin ja pelkoihin. Niin joskus yhteinen pelko yhdistää.

Sitten on niitä toisia jotka syystä tai toisesta tuntevat itsensä niin vahvoiksi että kykenevät elämään niin sanotusti "takki auki" ja "tukka tuulessa". He haluavat kehittyä ja kehittää muita, haastaa itsensä ja toiset, muuttaa maailmaa.

Useimmissa meissä on kai vähän molempia.

On tietenkin hyvä jos elämässä on joitakin periaatteita, jopa muuttumattomia. Toisaalta koska aika on olemassa, asiat kehittyvät eteenpäin, elämä on alkanut ja päättyy jonain päivänä. Muutos on väistämätöntä. Riittääkö elämän ylläpitäminen elämän tarkoitukseksi? Taide voi olla hyvä tapa löytää elämälle tarkoitusta, ymmärtää mistä siinä on kyse.

Onhan se niin, että on aika epätoivoista tehdä musiikkia J. S. Bachin jälkeen, tai ylipäänsä mitään Leonardo da Vincin jälkeen. Eikö olisi vaan voitu päättää että no, se oli siinä, paremmin näitä asioita ei enää voi tehdä. Silti nousee aina joku uusi Kandisky tai Saariaho, Elvis tai AC / DC  jolla on tarve sanoa jotain.

Kysymys ei siis olekaan ehkä paremmuudesta tai laadusta ylipäänsä, vaan jostain yhtä välttämättömästä kuin hengittäminen. Tanssista elämän liekin ympärillä, ihmisenä olemisesta.
Siitä, että meissä kaikissa on tarve loiskauttaa oma laine kiemurtelevaan elämän virtaan, nähdä jokin kuvajainen sen pinnassa.

Siksi taidetta on ja täytyy olla niin monenlaista ja siksi meidän on niin vaikea ymmärtää sitä kaikkea.

Antoisaa viikonloppua!

ML

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Miksi taidetta ei tarvitse ymmärtää.

Helsingin sanomien toimittaja Ilkka Malmberg aloitti virkistävän keskustelun taiteen ymmärtämisestä. Yrityksistään huolimatta hän ei ollut ymmärtänyt esim. Kaija Saariahon musiikkia. Tunnustan, en minäkään. Voin tunnustaa myös että en ymmärrä paljonkaan myöskään Higgsin bosonista eli hiukkasfysiikasta tai Endokrinologiasta eli umpirauhasten sairauksista. Eikä näiden tunnustusten tekeminen hävetä yhtään.

Miksi juuri taiteen kaikkien muotojen ymmärtämättömyyttä pitäisi hävetä? Tarkoittaako se sitä, että taide lähtökohtaisesti on jotakin niin yksinkertaista että sitä täytyy kaikkien ymmärtää? Jos niin olisi niin taiteilijat olisivat juuri tehneet pari tuhatta vuotta ihan turhaa työtä, ala ei olisi kehittynyt ollenkaan. Onhan selvää että se mitä ei ymmärrä, ärsyttää, mutta ei Esko Valtaojaakaan haukuta tekotähtitieteilijäksi vaikka hänen esittämänsä kaavat eivät heti aukenisikaan jokaiselle yrittäjälle.

Kaikille nyt tiedoksi että taide on julistettu vapaaksi aikoja sitten, sillä on oikeus olla olemassa itsensä vuoksi, sen ei tarvitse edistää tai palvella mitään taloudellisia, henkisiä tai muitakaan intressejä, riittää että se on taidetta. Siitä mikä sitä on, on myös vapaus kiistellä. Taiteella täytyy siis olla mahdollisuus myös kehittyä, jos ei ole sattunut seuraamaan esimerkiksi tanssitaiteen kehitystä pitemmältä ajalta niin voi varmaan tulla vähän yllätyksenä sen uusimmat muodot. Ihmisellä on tietysti luontainen tarve ymmärtää, siksi me luokittelemme ja järjestelemme, määrittelemme. Yleensä on kuitenkin niin, että mitä vähemmän johonkin asiaan on perehtynyt, sitä yksinkertaisempi tuon asian määrittely on. Eikä jokainen voi millään olla perehtynyt kaikkeen. Sitäpaitsi taiteelle on juuri ominaista irrationaalisten yhteyksien löytäminen, jonkin uuden ja erilaisen kehittäminen, eihän se sitä olisi jos kaikki sen heti ymmärtäisivät.

Toki taiteella VOI ja SAA olla muitakin tehtäviä ja sen tekemiseen useita motiiveja. Joskus tuo uudistamisen ja kehittämisen halu muodostuu kuitenkin tärkeimmäksi motiiviksi tehdä, siitä tulee itsetarkoitus. Se voi silti muodostua ajan pitkässä ketjussa arvokkaaksi osaksi jotain pitempää kehityssuuntaa joka synnyttää täysin ainutkertaisia ja ikirakastettavia taideteoksia.

Aikalaisten taidetta on aina hyvin vaikea arvottaa ja ymmärtää koska perspektiivi on vain yksinkertaisesti liian lyhyt. Aika kuitenkin näyttää mikä jää henkiin, mistä tulee klassikko ja ketä rakastetaan. Parhaimmillaan taide toimii, se nostaa, herättää ja vaikuttaa. Se voi myös järkyttää, ravistaa, lohduttaa tai ylevöittää, se voi jopa antaa elämälle tarkoituksen.

Ota siis riski ja anna taiteelle mahdollisuus, äläkä häpeä jos et ymmärrä, pyydä apua tai siirry seuraavaan, vita brevis ars longa!

Lauantaina taas Karaijassa, tervetuloa! ML

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakkanen paukkuu

Valitettavasti pakkanen paukkuu tänään niin kylmästi että Karaijaa ei voi pitää auki. Tervetuloa ensi lauantaina! ML

perjantai 11. tammikuuta 2013

Taidelainaamo Karaijassa

Valitettavasti jokin vika estää kuvien lataamisen blogiin tällä hetkellä mutta kuvia lainattavista töistä näkee Galleria Karaijan facebook sivuilla ja lähiaikoina kotisivuilla ja toivottavasti myös täällä. Lainaaminen on helppoa ja yksinkertaista. Koko valikoimaan voi tutustua parhaiten paikanpäällä Karaijassa, Tammi- Helmikuussa lauantaisin klo. 11-16. Tervetuloa!

ML




Galleria Karaijan Taidelainaamon vuokraussäännöt

 

Taideteoksen vuokraaja sitoutuu noudattamaan seuraavia sääntöjä:

 

1.
Karaijan taidelainaamon vuokrausoikeus on jokaisella 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä.Vuokraoikeuden käyttäminen edellyttää, että vuokraaja täyttää ja allekirjoittaa vuokrasopimuksen sekä esittää virallisen henkilöllisyystodistuksen.
 
2.
Teoksen vuokra määräytyy teoksen hinnan mukaan seuraavasti :
Teoksen hinta      vuokra / kk
20    -  500 e          20 e
501  -  800 e          30 e
801  -1000 e         40 e
1001-1200 e         50 e
1201-1800 e         60 e
1801-2400 e         80 e
2401-3000 e       100 e              jne.
3.
Minimi vuokraus aika on yksi kuukausi ja yhtenäinen laina-aika ENIMMILLÄÄN YKSI VUOSI, jonka kuluttua teos pitää lunastaa maksamalla teoksen loppusumma tai palauttaa se Karaijan Taidelainaamoon.
 
4.
Taiteilijoiden Galleria Karaijan Taidelainaamon käyttöön luovuttamat teokset ovat myytävinä, ellei myymistä ole erikseen kielletty. Mikäli vuokraaja haluaa lunastaa teoksen itselleen, vähennetään hänen maksamansa vuokrausmaksut teoksen myyntihinnasta ja loppuosa hinnasta maksetaan Karaijan Taidelainaamolle. Teoksesta suoritettu kauppahinta välitetään taiteilijalle. Taiteilijalla ei ole kesken laina-aikaa oikeutta kieltää vuokraajalta osto-oikeutta teokseen mutta hän omistaa teoksen kunnes se on kokonaan maksettu.
 
5.
Lasien tai kehysten vahingoittuessa vuokraaja on velvollinen korvaamaan vahingon. Itse teoksen vahingoittuessa tai kadotessa vuokra-aikana on vuokraaja velvollinen korvaamaan teoksen hinnan kokonaisuudessaan. Galleria Karaijan Taidelainaamo vastaa siitä ettei vahingoittuneita teoksia vuokrata. Teosten kunto tarkastetaan laina-ajan päätyttyä ja se tulee olla sama kuin lainattaessa
 
6.
Eräpäivän jälkeen palautetuista teoksista peritään seuraavan kuukauden vuokra. Maksun toistuva laiminlyönti aiheuttaa vuokraoikeuden menetyksen. Vuokraajan on tällöin välittömästi palautettava vuokraamansa teokset ja sekä maksettava erääntyneiden maksujen lisäksi mahdolliset nouto- ja perimiskulut kokonaisuudessaan.
 
7.
Vuokraajalla ei ole oikeutta millään tavoin kopioida, kuvata tai muulla tavalla julkisesti esittää vuokraamiaan teoksia, ellei asiasta ole taiteilijan kanssa erikseen sovittu. Vuokraajalla ei ole myöskään oikeutta muuttaa teosta kesken laina- ajan mitenkään esimerkiksi kehyksiä vaihtamalla.
 
8.
Vuokraaja on velvollinen ilmoittamaan Galleria Karaijalle yhteystiedoissaan tapahtuvista muutoksista.
 
9.
Vuokrasopimus on henkilö- tai yrityskohtainen eikä sitä voi siirtää toiselle.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Seitsemännen taivaan ansapolku

Jouluherkkujen tähteet alkoivat kiertää vatsassani kun katsoin viimeisimmän jakson sinänsä hienosta Yle 1 :sen sarjasta Seitsemäs taivas. Maarit Tastula haastatteli taloustieteen professori Bengt Holmströmiä ja ruoan sulatukseni sujui kohtalaisesti siihen asti kun Tastula asetteli ansan professorille ja kysyi mitä mieltä tämä on nykyisestä yritysten verokikkailusta ja siitä että yritykset kiertävät veronmaksu velvollisuuttaan. Yrityksillä on oikeus tehdä se mitä laki sallii, vastasi professori ja jatkoi, yhteiskunnan vastuulla on asettaa pelisäännöt. Humps sinne pyllähti professori, ansakuopan pohjalle. Tastula tarjosi kuitenkin vielä kättä vetääkseen professorin kuopasta ylös, siteerasi Raamattua ja vetosi moraaliin. Ei yrityksillä ei tarvitse olla moraalia, professori vastasi että iso kirja ei puhunut yrityksistä.

Saanen huomauttaa että sellaisen valtiollisen valvonnan järjestäminen jossa ei olisi yhtään aukkoa tai porsaanreikää on paitsi mahdotonta niin myös hyvin kallista. Jos meillä todella olisi kaikilla oikeus keplotella verojen maksusta parhaaksi katsomallamme tavalla niin miltä sellainen yhteiskunta näyttäisi? Ja miten voi ylipäänsä luottaa sellaiseen ihmiseen joka tekee oikein vain jos laki niin määrää tai rangaistuksen pelossa?

Tällainen malli yhteiskunnasta on negatiivinen ja valtio sellainen aina perässä hiihtävä valvonta elin jota kukaan ei kunnioita eikä tunne omakseen. Tämä malli on pitkälti aiheuttanut maapallon luonnonvarojen ylikulutuksen, koska taloustiede on luonut järjestelmän joka on loputtoman ahne ja tuottaa loputtoman määrän jätettä.

Henkilökohtaisesti en halua elää takaperin ja negatiivisten mielikuvien pelossa. Jo Albert Einstein luokitteli kaikkein tärkeimmäksi kysymykseksi ihmiskunnalle että haluammeko elää hyväntahtoisessa vai pahantahtoisessa maailmassa? Pelon vai Rakkauden maailmassa? Valitsemmeko Porkkanan vai Piiskan?

Mikä positiivinen malli sitten voisi olla? Otetaanpa avuksi markkinatalouden oma lääke johon professorikin luotti, kilpailu. Sen kautta kai meillä jokaisella on edes jonkin verran valtaa. Jos kirkkoveneessä jokainen soutaja korjaa vähän kurssiaan, koko pitkä vene kai kääntyy lopulta oikeaan suuntaan? Jos näemme edessämme positiivisen mielikuvan maailmasta jossa luonnonvaroja käytetään tasapainoisesti ja kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolehditaan. Jossa teemme valintoja Rakkauden, emme pelkojen ohjailemina.

Kuinka voisi olla mahdollista saavuttaa mitään positiivista jos emme siihen alunperinkään usko? Puhdas, toimiva ja oikeudenmukainen yhteiskunta on mahdollista saavuttaa jos uskomme siihen ja toimimme sen puolesta. Aamen.

Positiivista päivänjatkoa!

ML

torstai 3. tammikuuta 2013

Alivuokralaisia Karaijassa

Tunnustan nyt julkisesti että olen ottanut Karaijaan alivuokralaisia, vuokranantaja Inkoon seurakunnalta lupaa kysymättä. Toivon että tämän laatuiset laupeuden teot siellä anteeksi annetaan, varsinkin kun kyseessä on erittäin hyvin käyttäytyvät alivuokralaiset. Vuokrasopimuksia ei ole kyllä kirjoitettu ja muutenkin järjestely perustuu molemmin puolin vallitsevaan luottamukseen ja hyvään tahtoon, kyseessä ovat nimittäin hiiret.

Navetta on liki 200 vuotta vanha, se on seissyt uljaasti paikallaan jo usean ihmissukupolven ajan. Puhumattakaan hiiristä. Mikä minä siis olen katkaisemaan niin pitkiä perinteitä. Itseäni viisaammilta olen oppinut että elämän virrassa viisaampaa on hyväksyä tosiasiat ja sitten toimia sen mukaan. Sen ovat hiiret tienneet jo kauan ennen meitä galleristejä. He eivät puutu gallerian käytäntöihin millään tavoin, eivät jätä itsestään minkäänlaisia merkkejä, siksi minäkin olen päättänyt olla puuttumatta heidän toimiinsa. Ai mistäkö tiedän että he ovat siellä? No sanotaan että asia on ns. perimätietoa edeltäjiltäni sekä yksi varastossa tyhjennetty pähkinäpussi...no ok tunnustan, jätin niille myös joulupiparit ja toivotin hyvää joulua kun aaton aattona suljin gallerian. Tämä hiirien ruokinta on myös perintöä äidiltäni, toivon ettei isä lue tätä. Galleristina olen myös muuttanut radikaalisti käytäntöjä asian suhteen edeltäjiini nähden, joten toivon todella että tämä yya- sopimus hiirien puolelta myös toimii.

Luin vastikään Suomen luonto lehdestä artikkelin jonka mukaan Suomessa asuu nykyään ihmisiä jotka elävät talvella sisätiloissa. Pakolliset matkat töihin tai päiväkotiin kuljetaan autolla, ovelta ovelle. On pakko myöntää että en itsekään kuulu varsinaisesti talviurheilulajien harrastajiin, mutta jaan kyllä tuon kirjoittajan huolen siitä että ihmiset kadottavat luonnollisen yhteyden luontoon ja tekevät sitten kauheita päätöksiä suhteessa luonnon suojeluun. Siksi haluan nyt omalta osaltani rohkaista jokaista pitämään yllä tuota suhdetta. Jos karhut ja hirvet pelottavat niin tutustu muurahaiseen, kasvata kukkia perhosille, seuraa sammakon puuhastelua tai tarjoa talviruokaa linnuille. Et tule katumaan!

Karaijassa kuulen päivittäin tarinoita upeista kohtaamisista luonnon kanssa, on kesyjä variksia ja harakoita, tuttuja kettuja tai jäniksiä. Monet odottavat hartaasti kohtaavansa ilveksen, joku on tutustunut kokonaiseen metsäkauris perheeseen. Kohtaaminen villin luonnon kanssa on aina elämys, se on meille myös tärkeä muistutus, emme omista tätä maapalloa, se kuuluu kaikille lajeille.

Ensi kesänä Karaijassa nähdään taas upea kesänäyttely; Lumoava luonto. Se tulee esittelemään monin taiteen keinoin suhdettamme luontoon, myös mielikuvituksellista sellaista. Tuskin maltan odottaa.

Luonnollista päivänjatkoa kaikille!

ML

tiistai 1. tammikuuta 2013

Talven selkä

On talven selkä, luonto nukkuu.
Kesä on Suomessa lyhyt ja intensiivinen, kaikki kasvaa ja kehittyy silmissä. Valtava kasvun voima taittuu Heinäkuussa, sato kypsyy, poikaset varttuvat aikuisiksi. Syksyllä vihreä varastoituu takaisin maahan, kesän sato lakastuu uuden elämän lannoitteeksi. Talvi vaihtaa sukupolvia, kevät synnyttää uusia.

Onko ihmisen elämässä talven selkä? Missä vaiheessa ihminen luopuu kukoistuksestaan, lupaavasta tulevaisuudesta, aarrekartoistaan ja unelmistaan? Missä iässä tietää olevansa taitekohdassa, elinkaarensa harjalla, siellä mistä näkee selkeästi taakse ja yllättäen myös eteensä? Horisontti ei enää peity lunastamattomien lupausten hämärään, siihen sumuiseen aamuun jonka kirkastumista nuori sielu odottaa sydän sykkien ja tuntemattomasta huumaantuen. Odotukset ja toivomukset, kaikki suuret tavoitteet, korvautuvat kiitollisuudella, tyytyväisyydellä, siitä huolimatta mikä on ollut niiden lopputulos.

Elämä ei olekaan enää seikkailu, eikä aamujen määrä ole rajaton. Jokaisen auringon laskussa on äkkiä annos haikeutta, viimeisen muuttolinnun matka on alkanut.

Sellainen ikä tulee meille kaikille ehkä vähän eri aikaan. Toiset kääntävät kelloa takaisin, aloittavat alusta, vaihtavat kumppania, työtä tai maata. Jotkut tekevät vielä yhden lapsen tai rakentavat vielä uuden kodin. Jotakin mikä antaa toivoa tulevasta, uskoa elämästä. Jotakin vielä tuntematonta, uutta ja tutkimatonta.

Suunta on silti selvä ja aika on armoton. Elämällä on mittansa ja jokaisella tarinalla loppunsa. Me ihmiset voimme pidentää päivää, venyttää elinikää, nostaa eläköitymisen ikärajaa, mutta se ei anna meille uutta nuoruutta, toista mahdollisuutta, ikuista elämää.

Uusi elämä ei ala meidän tahdostamme, enkä usko että se siihen päättyy. Uimme elämän virrassa, nousemme ja laskemme sen kuohuissa, pyörimme sen pyörteissä ja lepäämme sen tyyneydessä.

Talven rauhaa kaikille ja onnea uudelle vuodelle!

ML