torstai 28. helmikuuta 2013

Näyttelyvuosi alkaa inkoolaisin voimin

Avaamme viikonloppuna vuoden ensimmäiset näyttelyt! Jippii!
Lauantaina 02.03. klo. 14-16 Ikkunoita Inkooseen ja sunnuntaina muistonäyttely keraamikko Margareta Carlbergille klo. 14-16.

Vi öppnar årets första utställningar. Fönster mot Ingå 02.03. kl. 14-16 och utställning till minnet av Margareta Carlberg på söndag 03.03.kl. 14-16.

TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

Maalaus Marja Kallioinen

Maalaus Helene Ekberg

Keramiikka keramik Margareta Carlberg
 
ML

tiistai 19. helmikuuta 2013

Helismaata ja tulevaisuuden tutkimuksia


Kuuntelin radiosta Reino- Repe Helismaan radiohupailun ja päätin liittyä Keventäjiin, nimittäin elämän keventäjiin, sellaisiin Painonpudottajiin jotka pyrkivät pääsemään eroon turhista huolista ja perusteettomista painolasteista.

Kaikenhan voisi aina tehdä paremmin, elämme suurta kyky- kilpailujen kulta-aikaa. On idolia, masteria, selviytyjää ja talentia. Jyvät seulotaan akanoista ja luuserit laitetaan paluu junaan. Mutta miksi on niin tärkeää tietää kuka on se vahvin ja kaunein joka valmistaa multa-juurikkaasta rapeimman ruokalajin? Ilmeisesti on niin antoisaa saada seurata voittajan taistelua ja samaistua palkintojen jakoon. Mitäs minä sanoin, tiesin kuka voittaa! ( -lue minäkin siis voitin) En lakkaa myöskään ihmettelemästä intohimoja jalkapallo katsomoissa, jos siitä tunteen palosta saisi edes sadasosan meille taidenäyttelyyn niin kokisimme hurmosta Karaijassakin päivittäin.
 
Kilpailu kuitenkin kovenee kun areenat kapenevat. Maailman luonnonvaroja on jatkuvasti kuluttamassa suurempi määrä keittojaan keitteleviä kokkeja ja talentejaan esitteleviä idoleja.
Juuri julkaistujen Turun yliopistossa tehtyjen tulevaisuus tutkimusten mukaan työntuottavuudesta siirrytään tulevaisuudessa enemmän resurssien tuottavuuteen. Tulevaisuuden teknologioilla pyritään kasvattamaan resurssitehokkuutta. Tutkimus listasi kolme suurta muutos suuntaa:

  1. Energian tuottaminen kehittyy paikallisiin, pienempiin yksiköihin
  2. Uusiutumattomat luonnonvarat täytyy korvata uusiutuvilla
  3. Digitalisoitumisen seuraava vaihe opettaa koneet kommunikoimaan keskenään.

Minua erityisesti ilahduttava uutinen oli, että ydinvoima todetaan tulevaisuudessa aivan liian kalliiksi energian tuottamisen muodoksi, itse asiassa näin on jo monissa muissa maissa tehty. Ja kun robotit tekevät työtä puolestamme, meille jää mahdollisuus keskittyä toisiimme. Suomelle avautuu kuulemma muutenkin huomattavan laaja mahdollisuuksien spektri. Kuten jo opittua, toimeen pitäisi vaan panna heti ja tietomme ja osaamisemme tulisi osata soveltaa tulevaisuuden tarpeisiin.

Kalke kuuluu siis ympäri maan kun kaikki omien onniensa sepät takovat, täyttävät eliittikumppanihakemuksia ja trimmaavat henkensä temppeliä vastustajien häikäisemiseksi. Itseään piiskava ihminen ei kuritta kasva. Suomalaisella sisulla mennään tulevaisuudessakin. Yksinäistä taivalta juoksumatolla juoksiessani, yritän silti muistaa Helismaan sanoja, pää ei ole paikallaan ainoastaan erottaakseen korvia toisistaan.

ML

torstai 14. helmikuuta 2013

Lintuja Inkoon kuvataidekoulussa

Olin eilen sijaisena Inkoon kuvataidekoulussa. Kunnallisesti ja valtion avulla toimiva koulu on toiminut Inkoossa jo parikymmentä vuotta. Koulu on vanhassa, jo aikaa sitten parhaimmat päivänsä nähneessä rakennuksessa, jonka nuhruinen ja ahdas tila luo kuitenkin omalla tavallaan kodikkaan tunnelman taiteen tekemiseen. Koulun vakituiset opettajat Kaisa Eriksson ja Karin Björklund- Rissanen tekevät siellä todella arvokasta ja hienoa työtä. Koulu toimii viitenä päivänä viikossa, useammassa ryhmässä päivittäin. Se myös kaataa peruskoulujen välisiä kielimuureja koska taidetta tehdään molemmilla kotimaisilla kielillä samassa ryhmässä ja sulassa sovussa. Tänä vuonnakin siellä on tutustuttu mm. ihmisen anatomiaan, värioppiin ja klassiseen arkkitehtuuriin, aivan loistavin tuloksin.

Minua jännitti lasten tapaaminen pitkästä aikaa, omista kuvataidekoulun ope vuosistani on aikaa. Pian ovelta kuului kuitenkin reippaasti ensimmäinen Hei Maarit! Sinne sinkosi jännitys. Lapset olivat entisellään, energisiä, iloisia ja kiinnostuneita. Keskustelimme linnuista, kuuntelimme ääniä ja muistelimme kohtaamisia, yksi oli hoivannut lasiin lentänyttä Tiaista, toinen oli kuullut Käen kukuntaa metsässä. Kehrääjän kujerrus ja Huuhkajan huhuilu herättivät heti mielikuvituksen, savi alkoi muotoutua moniksi upeiksi linnuiksi, siinä samassa syntyi muutama oravakin, yksi koira ja merihirviö.

Jossain vaiheessa katseeni kiinnittyi pitkän pöydän päässä hiljaa istuneeseen pieneen poikaan, hän oli tässä ryhmässä ainoa joka puhui eri kieltä. Se ei silti näyttänyt haittaavan, suurella hellyydellä ja ihailtavalla keskittymisellä hän rakensi omaa Palokärkeään. Jo lyijykynä luonnos linnusta paljasti pojassa potentiaalin vaikka tulevaisuuden lintumaalariksi, Karaijallakaan ei siis ole hätä päivää kun tällainen sukupolvi on kasvamassa.

Kun vielä siivoilin jälkiä toisenkin ryhmän jäljiltä, kuului naapuri asunnosta vielä Musiikkikoulun soitantaa, vuorossa oli klassisen kitaran harjoituksia. Tuli niin hyvä ja lämmin mieli, että meillä, jokapuolella maata, toimii tällaisia pieniä taidekouluja jotka tarjoavat lapsille mahdollisuuden harrastaa. Että niissä tehdään sitä mitä niissä kuuluukin tehdä, kasvatetaan ihmisiä tuottamaan ja nauttimaan taiteesta, luomaan omaa kulttuuriamme myös tulevaisuudessa.   

Antoisaa viikonloppua, Karaija auki taas huomenna lauantaina klo. 11-16 Tervetuloa!

ML

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lempeyttä ja vanhojen kuvien viikko


Facebookissa on ollut vanhojen kuvien viikko. Idea on minusta tosi hieno. Paitsi että tulee tehtyä arkeologisia löytöjä omiin arkistoihin, niin näkee ystäviään elämänsä alkutaipaleella. Erityisen mukavaa on nähdä sellaisia lapsia, joita on tuntenut vasta aikuisiällä. Hyvin kuvista tunnistaa ja usein ihmisen kiinnostuksen kohteetkin jo näkyy. Olemme omia itsejämme alusta asti.

Valitsemme nuo kuvat itse. Jo siihen valintaan voi sisältyä jotain mielenkiintoista. Miksi juuri se kuva? Mitä se kertoo minusta? Miten haluaisin että muut näkisivät minut? Itse valitsin kuvan kultaisesta nuoruudestani uskollisen ystäväni, Rätticitikan kanssa. Se oli aikaa jona minusta tuli minä. Siihen tarvittiin erilaisia harharetkiä, pitkiä ylämäkiä ja muutama hyvä alamäkikin. Matka jatkuu tietysti vielä vaikka Citikan katto ei olekaan enää rullattavaa mallia.

Nuorena ihminen on monessa suhteessa ehdoton. Vanhetessa on useimmiten hyväkin vähän ”hioa jyrkempiä kulmia”, mutta noita vanhoja kuvia katsellessa tulee myös mieleen, että menettääkö ihminen myös jotain kun tekee kompromisseja ja sopeuttaa itsensä tähän yleiseen elämän rytmiin. Nuorena ihminen ehkä kuulee oman äänensä herkemmin, eikä sitä vanhenpanakaan peitä alleen niinkään muut ihmiset kuin oma laiskuus ja mukavuudenhalu.
 
Itseäni viisaammat ovat sanoneet että pystyäksesi rakastamaan muita, sinun täytyy osata rakastaa itseäsi. Tuo pitänee paikkansa myös muiden tunteiden suhteen, jos et osaa olla armollinen, rohkaiseva, kannustava tai rehellinen itseäsi kohtaan, kyllä se varmaan on vielä vaikeampaa muita kohtaan. Toisen hyväksymisessä ja sietämisessä tuollainen lapsi kuva voisi hyvin auttaa, lapsi minussa näkee lapsen sinussa. Lapsilla ei ole ennakkoluuloja tai muutakaan elämän tuomaa painolastia.

Vanhojen kuvien viikko on siis myös suuri lempeys viikko. Venytetään sitä vähän pitemmällekin, sinne ruuhkajonoon jossa joku tyrii, vie sinulta parkkipaikan tai ostoskärryn, huutaa, räyhää tai ilkeilee. Lapsihan se siinä kiukuttelee. Seuraavan kerran yritänkin nähdä sen keskisormea näyttävän, 120 kiloisen miehen BMW: n ratissa, 3 vuotiaana pisamaposkena jolta isoveli vei tikkarin suusta ja tönäisi nurin. Se harmittaa vieläkin niin, että puolitoista sekuntia väärällä kaistalla jonkun maalta körötelleen sitikka kuskin takia on kertakaikkiaan liikaa. Ymmärtäähän sen, tai ainakin se toimisi luultavasti paremmin kuin se lentosuukko jonka hänelle lähetin.

Ollaan lempeitä toisillemme!

ML

perjantai 1. helmikuuta 2013

Aivojen alkumeri


Mieleni pillastui taas aivojen automatiikkaa käsittelevästä dokkarista Teemalla.
Miten käsittämättömän hieno tietojen ja muistojen keskuspankki olkapäidemme varassa törröttää. Vain ihminen voi olla niin tyhmä, että arvioi ja hoitaa sitä enimmäkseen vain ulkopinnalta. Värjäämme ja muotoilemme hiuksia, silmiä, neniä ja suita, kun se varsinainen aarre on niiden sisäpuolella, aivoissa. Siis hetkinen…

Ihmisen mieli on valtameri. Sen syvimmässä kohdassa on niin syvää ja pimeää että sinne emme tuskin koskaan pääse näkemään. Sinne tallennamme ne tiedostamattomat muistot jotka olemme saaneet hyvin varhain tai kieltäneet kokonaan. Siellä on hyvin voimakkaisiin tunnekokemuksiin perustuvia muistoja, merihirviöitä jotka vaikuttavat vaikka emme sitä tiedostakaan. Toiset uskovat että siellä on myös kokemuksia edellisistä elämistä. Suuren mielen tsunamin kokeminen voi siis olla kohtalokasta.

Meremme on myös täynnä värikkäitä koralliriuttoja niiden yllä. Ne muodostuvat ja kasvavat impulsiivisen ja tietoisen mielen pitkäkestoisiksi muistojen varastoiksi. Niiden koloissa asustelee mustekaloja ja rapuja jotka käsittelevät sinne painuneita aineksia ja pöllyttävät pintaan pohjamutia.

Kirkkaissa pintavesissä uiskentelee monenlaisia otuksia, siellä työmuistimme käsittelee vastaanotettavaa dataa ja siirtää sitä joko ylös tai alaspäin. Näihin kirkkaisiin vesiin näkymä on vielä hyvä, mutta siellä ei mikään asustele kovin pitkään. Tämä kerros toimii niin että se valikoi uudesta tiedosta sellaista, joka vahvistaa jo aiemmin opittua, se välttelee suuria ristiriita tilanteita, jotta pohja sakka ei nousisi sitä sumentamaan.

Viimeisimpänä pinnalla, päällimmäisenä, purjehtii valtava määrä erilaisia aluksia. Ihminen pystyy kuulemma vastaanottamaan samanaikaisesti jopa 11 miljoonaa tietoyksikköä! Joista pystymme tietoisesti käsittelemään vain noin neljääkymmentä. Suurimman osan ympäristömme antamista impulseista hylkäämme siis jo täysin tiedostamattomasti. Auto pilotti ohjauksella. Silti se on osa toimintaamme ja kuluttaa siis myös energiaa ja voimia, rasittaa aivoja. Tiedostamaton toimii ennen kuin tietoinen ehtii lainkaan reagoida, se estää meitä esim. putoamasta veteen vaikka tanssisimme laiturilla.

Juuri nyt puhutaan paljon läsnäolosta, Mind fullnessistä. Voiko tietoisuutta siis lisätä?   Rasitamme nykyään aivojamme paljon entistä enemmän, koska työelämä on muuttunut pitkälti aivoelämäksi.  Vapaa aikanakin haemme viihdettä usein samoista aivoja rasittavista lähteistä, tietokoneesta tai televisiosta, sen sijaan että rasittaisimme lihaksiamme ja antaisimme aivojemme tuulettua raittiissa ilmassa ja väljempien virikkeiden ympäristöissä. Ruuhkaa aivoissa olisi syytä purkaa hiljentymällä. Ruuhka pintakerroksissa estää meitä tuntemasta syvempien virtojen viisautta, sellaista tietoa joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle ihmisen evoluutiossa. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa tarvitsemme uutta tietoa, mutta myös kykyä ja voimia erottaa mikä siitä on arvokasta.

Koska me kaikki olemme yksilöitä ja olemme keränneet keskuspankkiimme hyvin erilaisia kokemuksia, elämme mitä suurimmassa määrin harhaisessa todellisuudessa. Jokaisen ihmisen reagointi ja toiminta on hyvin yksilöllistä, vaikeasti ennustettavaa. Emme ole edes itse tietoisia kaikesta itsessämme. Valtamerissämme on valtavasti elämää, pelkojen ja traumojen lisäksi meriemme pohjissa makaa sinne uponneita aarteita jotka vain odottavat että joku sukeltaisi ne esiin.

Tyyntä viikonloppua!

ML

Esimerkkejä Taidelainaamosta

 
Akryyli maalaus Tom Björklund
 

 
Vanha maalaus Tuntematon taiteilija
 

 
Akvarelli Seija Grönqvist
 

 
Grafiikkaa Helmi Koiviola
 
Taidelainaamo ja Karaija auki taas huomenna lauantaina,
TERVETULOA!
 
ML