keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Seksin harjoittamisen evoluutiobiologiset hyödyt ja aivojen holtiton elämä


Kuvatakseni tätä seuraavaa Steven Johnsonin kirjan teemaa nimeltä Onnekkuus, voisi ajatella vaikka näin; alun perin vähän epäonninen sattuma, eli että satuin syömään ravintolassa jossa oli vähän tyly palvelu, sai minut pohtimaan yleisemmin suhdettamme työhön. Seuraavaksi törmäsin onnekkaasti mielenkiintoiseen kirjaan Akateemisessa kirjakaupassa, kun en varsinaisesti ollut edes lähtenyt sitä etsimään. Ilmeisesti alitajuntani oli kuitenkin hereillä ja etsi aktiivisesti vastauksia tuohon aiemmin syntyneeseen kysymykseen. Mikäli onnekkuus tästä vielä onnistuu kasvamaan, niin tämä pieni ponnisteluni aiheen kimpussa ja nykyteknologian hyödyntäminen työni tulosten jakamisessa, synnyttää lisää onnekkaita sattumia ja uusia ajatuksia sinun aivoissasi, josta sitten niiden voittokulku jatkuu eteenpäin. Lopulta tuloksena voi olla ihan oikeasti ja konkreettisesti jokin työelämäämme parantava muutos, vaikka pienikin. ( varsinaisen työnhän tässä ketjussa ovat tietysti tehneet herrat Steven Johnson ja kääntäjä Kimmo Pietiläinen + ne kaikki muut mainitut nerot ennen heitä )

Jotta voisimme lisätä tällaisia onnekkaita tapahtumaketjuja, meidän täytyy ymmärtää jotain siitä miten aivomme toimivat. Sanoin jotain, sillä en aio nyt opetella itsekään asiaa kovin perinpohjaisesti, vaan harjoittaa harppausta olennaisimpia tietoja pitkin. Aivoissamme on siis neuroneja ja niiden välisiä synapseja. Näiden toiminnasta Johnson kirjoittaa näin: Neuronit lähettävät sähköisiä signaaleja pitkillä aksoniensa, eli viejähaarakkeidensa kaapeleilla, jotka kytkeytyvät toisiin neuroneihin pienissä synapsiraoissa. Kun sähkövaraus saapuu synapsiin, se laukaisee kemiallisen lähetin eli hermoston välittäjäaineen, kuten dopamiinin tai seratoniinin, joka kulkeutuu raon yli vastaanottavaan neuroniin ja laukaisee siellä toisen sähkövarauksen, joka vuorostaan kulkee aivojen muihin neuroneihin.  Aivomme harrastavat siis sekä sähköistä että kemiallista kytkentää.

No hold on, sillä nyt asiat alkavat käydä mielenkiintoisiksi. Aivojen hermoviestinnän sähköisen ja kemiallisen luonteen yhdistelmän keksi 1920- luvun alussa saksalainen tiedemies Otto Loewi, joka sai ajatuksen sammakkokokeisiinsa erikoisella tavalla, nimittäin unessa. Unissa on syntynytkin paljon hienoa taidetta ja tiedettä. Ymmärtääksemme miksi uni on niin hedelmällinen tila uusille ajatuksille, meidän täytyy tietää eräs erityinen piirre aivojen toiminnasta. Aivoaaltojen toiminta muistuttaa nimittäin pitkäaaltoradiosta kanavan hakemista; väliin äänet järjestäytyvät ymmärrettäviksi ääniksi, kun taas välillä katoavat etsinnästä johtuvaan kohinaan ja hälyyn. Aivosolut siis vuoroin järjestäytyvät ja vuoroin hilluvat holtittomasti ( mikä muistuttaa ihmisen elämää tietysti yleisemminkin). Amerikkalainen aivotutkija Robert Thatcher vertaili vuonna 2007 tätä aivosolujen käytöstä lasten aivoissa heidän ÄO- tuloksiinsa ( jos olet lukenut blogiani aikaisemminkin niin tiedät jo mitä mieltä niistä olen, mutta ei nyt juututa siihen) ja päätyi toteamaan että mitä epäjärjestyneemmät aivot tässä mielessä olivat, sitä älykkäämpi oli ihminen. Tähän ehkä vähän yllättäväänkin tulokseen oli syynä se, että kaaosmaisen käytöksensä tilassa aivot etsivät ja kokeilivat uusia yhteyksiä ja omaksuivat uutta informaatiota, kun taas järjestäytyneinä vain toteuttivat vakiintuneita tapoja. Tästä mielenkiintoisesta syystä meidän tulisikin siis antaa aivoillemme tilaisuuksia hillua holtittomasti ( oma termini ilmiölle). Siltä varalta että sukuni nuoriso sattuisi lukemaan tätä, niin EI, täti ei nyt tarkoita nautintoaineita, vaan esim. unien näkemistä tai kävelyä luonnossa. Tutkimusten mukaan REM- eli Vilkeunen aikana aivorungon asetyylikoliinia vapauttavat solut laukeavat hallitsemattomasti ja lähettävät sähköpulsseja eri puolille aivoja. Muistot ja assosiaatiot laukeavat kaoottisella, puolittain satunnaisella tavalla luoden unien hallusinatorisen luonteen. Tällainen toiminta on siis hyvin hedelmällistä uusien ajatusketjujen synnylle jota tietoinen valveilla olo aika ei onnistu luomaan. ( Päikkärit työpaikalle!)

Seuraavaksi Johnson kirjoittaa lisääntymisbiologian onnekkaista sattumista; ”Maapallolla mikroskooppista suuremman elämän ylivoimainen enemmistö tuottaa jälkeläisensä jakamalla geeninsä toisen eliön kanssa.” Tämä siis siitäkin huolimatta että ihmisen tieteen näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi ja energia tehokkaampi vaihtoehto olisi suvuttomien lajien yksinkertainen kloonaus, tehdään vain omasta solusta kopio ja siirretään se jälkeläiselle. Ei tarvitse täytellä eliittikumppanihakemuksia tai nähdä muutenkaan vaivaa monimutkaisissa lisääntymiseen liittyvissä seremonioissa. Onneksi evoluutiossa ei ole kuitenkaan kyse ainoastaan määrästä ( sillä onhan tuo vaivannäkö myös useimmiten aika hauskaa ) vaan epäidenttistä DNA:ta kantava laji suojautuu myös paremmin sitä uhkaavilta vaaroilta, kuten loisilta ja saalistajilta.

Steven Johnson kertoo mielenkiintoisen esimerkin Daphia- suvun vesikirpuista jotka elävät enimmäkseen makeavetisissä lammissa ja soissa. Lämpiminä kesäkuukausina Daphniat lisääntyvät suvuttomasti siten, että naaras tuottaa pienessä pussissa jälkikasvuna itsensä identtisiä kopioita. Systeemi on erittäin tehokas ja toimiva, siihen asti kun olosuhteet jostain syystä vaikeutuvat, tulee kuiva kausi tai talvi. Silloin Daphniat nimittäin muuttuvat yllättäen suvullisiksi! Ne alkavat tuottaa koiraita ja jakaa geenejänsä. Suvullinen lisääntyminen tuottaa nimittäin kestävämpiä munia, joilla on paremmat mahdollisuudet selvitä talvesta tai niitä uhkaavista loisista. Tätä ilmiötä kutsutaan ”heterogamiaksi” ja sen ovat omaksuneet muutkin lajit kuten limasienet, levät ja putkikirvat. Hämmästyttävää! Luonto siis toimii tässäkin suhteessa erittäin älykkäästi, hyvinä aikoina se ei tee asiasta turhaa draamaa, vaan nauttii helppoudesta, mutta kun ”going gets tough, tough gets going” eli kun se tarvitsee uusia ideoita, se pyrkii kytkeytymään, ei suojautumaan. ( tämä olkoon myös pieni henk. koht. piilopoliittinen viestini ).

No jotta nyt emme harhautuisi liian kauas alkuperäisestä tarkoituksestamme etsiä uutta innostusta ja luovaa henkeä varsinkin työelämäämme, palataan miettimään miten aivomme saataisiin tälle hedelmälliselle taajuudelle. Nyt olemme siis selvittäneet että onnekkaita sattumia tarvitaan, jotta toisilleen epätodennäköiset kumppanit kohtaisivat ja loisivat yhdessä jotain uutta ja ihmeellistä, hyödyllistä. Ensinnäkin aina tarvitaan myös paljon perustyötä, tutkimusta ja pohdintaa, mutta sitten itsensä on hyvä siirtää assosiatiivisempään tilaan ja siihen on monta mahdollisuutta. Pääasia on, ettei suorita mitään varsinaisesti ajattelua vaativaa. Useinmitenhän parhaat ideat syntyvät suihkussa, bussilla matkustaessa tai marjoja poimiessa, silloin kun aivoilla on aikaa sinkoilla vapaasti erilaisten assosiaatioiden välillä, maistella ja miestiskellä. Johnson tarjoaa tähän vielä muutamia vinkkejä. Microsoftista tunnetut herrat Bill Gates ja Ray Ozzie esimerkiksi pitävät ns. lukulomia, eli kokoavat kiinnostavat kirjat pinkkaan ja järjestävät sitten itselleen tilaisuuden lukea ne kaikki på en gång. Tästä on se hyöty, että muisti pelaa tuoreemmin ja kirjojen ajatuksilla on paremmat mahdollisuudet sinkoilla heidän aivoissaan keskenään. Johnson paljastaa myös oman salaisen aseensa ja se on tietokone ohjelma nimeltä DEVONthink. Johnson kirjoittaa; ” Kokoelma yhdistää omat sanani muista lähteistä saamiini katkelmiin ja siitä tulee enemmän kuin tallentava tiedostojärjestelmä. Siitä tulee epätäydellisen muistini digitaalinen laajennus, vanhojen ajatusteni ja minuun vaikuttaneiden ajatusten arkisto.” Johnson vertailee vielä aikaa ennen www:tä ja Wikipediaa ja Googlea niiden luomiin mahdollisuuksiin luoda onnekkaita sattumia tässä uusien ajatusten luomisen mielessä ja päätyy arvioon että vaikka vanhoissa kirjastoissa samoilemisessakin oli puolensa, niin nykyteknologia on kuitenkin enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

Niin loogiselta kuin tämä Onnekkaiden sattumien kautta syntyvä ajatusmalli tuntuukin, niin tässä lopuksi voi vielä ihmetellä ihmisen tapaa suhtautua siihen. Nimittäin toisin kun kaiken tämän edellä kerrotun perusteella voisi olettaa, niin ihminen on tehnyt kaikkensa estääkseen sitä toimimasta. Siitähän ovat todistamassa esim. patentit, erilaiset käyttöoikeuksien rajoitukset, liikesalaisuudet ja yksityiset teknologiat. Ja nehän taas perustuvat taloudelliseeen ajatteluun jossa patenteista saatavien taloudellisten palkkioiden toivotaan houkuttelevan samanlaiseen toimintaan lisää yrittäjiä. Mutta tällaisten suljettujen ympäristöjen ongelma on, että ne vähentävät onnekkaiden sattumien määrää ja pienentävät sitä verkostoa jossa niitä voisi syntyä. Nykyään yhä useammat organisaatiot ja yritykset ovat kuitenkin tiedostaneet tämän ongelman. Esimerkkinä voisi vielä mainita yhtiön nimeltä Nike. Vuonna 2010 se julkisti nimittäin uuden, verkkoon perustuvan markkinapaikan nimeltään GreenXchange ja julkaisi siinä yli 400 patenttiaan, jotka liittyivät ympäristöystävällisiin materiaaleihin ja teknologioihin. Tällä teollaan se antoi muille yrityksille, muilla aloilla, mahdollisuuden käyttää ja kehittää näitä innovaatioita. Nike:ssa oltiin oivallettu että tämä uusi avoimuus tuottaisi lopulta lisäarvoa myös heille itselleen, muiden alojen kehityksen muodossa. Tässä onkin paljon ajatuksen siementä monille tahoille, miten informaation virtaa voidaan tehdä enemmän avoimeksi ja Hitaita aavistuksia säilöviksi ja jakaviksi uusien neron leimausten alkulimaksi.

Nyt tässä jatkokertomuksessa tuleekin varmaan muutaman päivän luovatauko, väliajalla on tarjolla taidetta ja hyviä ajatuksia materiaalisissa muodoissa Galleria Karaijassa, pe 11-18, la- su 11-16, TERVETULOA!

ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti