torstai 18. huhtikuuta 2013

Lähikuvassa matkanjohtaja ja luontovalokuvaaja Antero Topp


Antero Topp kuvassa vasemmalla, oikealla Risto Lammin- Soila
 
Monilla meistä on yksi intohimo ja kiinnostuksen kohde ylitse muiden lapsesta lähtien. Opintojen ohjaus saattaa silti suuntautua toisaalle, halutaan valmistua yhteiskunnan ja suvunjatkamisen kannalta johonkin hyödylliseen ja turvalliseen ammattiin. Se sisäinen lapsi omine ideoineen kasvaa silti mukana ja jos oikein hyvin käy, niin pääsee vielä jossain vaiheessa toteuttamaan itseään. Juuri näin on tainnut käydä Antero Toppin elämässä. Sillä Laivanrakennustekniikan diplomi-insinöörinä työskenneltyään yli kaksikymmentä vuotta, päätti hän omin sanoin lopettaa insinöörin uransa vuonna 2000 ja heittäytyä freelanceriksi.

Päätös oli kaikesta päätellen oikea, sellainen innostus hänestä huokuu. Hän on ihminen joka saa tehdä sitä mistä nauttii.  Antero Topp on oman yrityksensä Maaruska Oy:n toimitusjohtaja. Hänen työtään on opastaa ihmisiä linturetkillä Suomessa, Norjassa ja Baltian maissa sekä toimia matkanjohtajana luontomatkoilla Afrikan, Etelä- Amerikan ja Aasian maissa.  Antero on ehtinyt myös päätoimittaa Alula- nimistä lehteä sekä julkaista kirjan ” A Complete Guide to Antarctic Wildlife”, joka valittiin Englannissa vuoden 2002 parhaaksi luontokirjaksi. Hänen luontovalokuviaan on julkaistu monissa lintu- ja luontoalan julkaisuissa eri puolella maailmaa. Sanomattakin on siis selvää että Antero Toppin suurin harrastus on luonto.

Siitä huolimatta hän tuntuu myös mieheltä joka pitää myös hyvää huolta perheestään ja sukunsa asuinsijasta täällä Inkoossa. Toppin mukava perhe on tullut Karaijalle tutuksi jo vuosien takaa, siksi Karaija ylpeänä esittääkin, vielä tämän viikonlopun, henkeä salpaavia kuvia Afrikasta alà Antero Topp!

Out of Africa

pe 11-18, la- su 11-16 TERVETULOA!

 
ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti