keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Puutarha juhlien taitavat taiteilijat

Pepita Stigzelius
Pepita on työskennellyt aikaisemmin mainosgraafikkona, kuvantekemisen taitoa hän yhdisteleekin nykyään hienosti uniikkeihin keramiikkatöihinsä. Pepita osallistui muutama vuosi sitten Karaijan kesäiselle Taidetorille hauskoine keramiikkahahmoineen, ihastuin niihin ensisilmäyksellä ja siitä lähtien noihin pieniin koiriin, pupuihin, kissoihin ja sammakoihin on ihastunut moni muukin Karaijassa. Pepitalla on paitsi taitoa ja mielikuvitusta, niin myös malttia käyttää ja kehittää sitä viimeistellyn lopputuloksen aikaansaamiseksi. 

Terttu Isoranta
Tertun menninkäiset valloittivat minut viime jouluna. Myös somistajana työskennelleellä Tertulla on herkkyyttä ja silmää elämän pienille iloille ja yksityiskohdille. Puutarhajuhliimme hän on maalannut joukon juhliin valmistautuvia naisia, niissä on romantiikkaa jota me naiset aina kaipaamme. Tertulta on pian valmistumassa myös kirja ja menninkäisiäkin voi kerätä kortteina. 
 

Maisa Martikainen
Maisassa on niin paljon tuon jännittävän kauniin ulkokuoren sisällä. Maisa lukee ja kirjoittaa, tekee kuvia koneella ja käsin. Puutarhajuhliin tehdyt maalaukset löysivät runsaasti ihailijoita heti avajaisissa, ihan pieneksi ruuhkaksi asti. "Niissä on jotain Schjerfbeckiä" kuulin monesta suusta.  Tyyli on taiteilijalla silti ihan oma. Maisalla on oma blogi ( madebymaisemia.blogspot.com) ja hän on myös mukana Huone & Rum putiikissa Kirkkonummella. Tästä tytöstä kuulemme vielä!

Sirpa Rahtu
Sirpa on kansainvälinen osaaja. Sirpa on opiskellut muotisuunnittelijaksi Sveitsissä ja tehnyt pitkän uran vaatesuunnittelijana Suomen suurimmille vaatevalmistajille. Hän on toiminut itse opettajana ja  opiskellut ja harrastanut myös maalaamista pitkään. Sirpan taiteessa nämä eri elämänkokemukset ja näkemykset pääsevät hienosti esiin. Hän käyttää väriä ja muotoja rohkeasti ja varmasti.

Ritva Salmi
Ritva on Karaijan "kantataiteilijoita", ollut mukana lähes alusta asti. Ritvan upeat vadit ja puupiirros grafiikka on tuttua joikaiselle joka joskus on käynyt Karaijassa. Lukuisia häitä ja syntymäpäiviä on juhlistettu Ritvan kätten töillä. Tekipä hän töitä savella tai paperilla niin jälki on aina täysin omaa luokkaansa, jäljittelemätön, ainutlaatuinen Ritva Salmi.

Johanna Vireaho
Tässä naisessa on virtaa! Johanna on kauniiden asioiden erikoisosaaja, hän kirjoittaa, opettaa ja tekee. Johanna valmistaa uniikkeja Jovia merkkisiä koruja, opettaa niihin liittyviä kädentaitoja ja tekee kirjoja ja artikkeleitä puutarhanhoidosta ja sisustamisesta. Johanna on luonut myös pienen mutta niin viehättävän lifestyle putiikin Huone & Rumin Kirkkonummelle yhdessä Eeva Tarkion ja Maisa Martikaisen kanssa. Karaijassa Johannan koruja on paitsi galleristin kaulassa, niin myös myynnissä jatkuvasti. Nyt näyttelyn ajan meillä on myynnissä myös Johannan toimittamat kirjat; Onnellinen puutarhuri ja Onnellisen puutarhurin vuosi.
 
TERVETULOA PUUTARHA JUHLIIN!
 
Auki pe 11-18 la- su 11-16
ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti