tiistai 21. elokuuta 2018

Inspiraatio Inspiration Rosenlund & Rosenlund


Olen elämäni aikana ripustanut aika monta näyttelyä, minulla on ollut ilo ja onni työskennellä useimmiten aivan mahtavien taiteilijoiden kanssa. Ammattilaiset tälläkin alalla osaavat yleensä suhtautua työhönsä nöyrästi ja realistisella otteella. Tällä kertaa tulin silti yllätetyksi, kun kaksi tuttua herrasmiestä Pohjanmaalta saapuivat täpötäyteen maalauksia  pakatun autonsa kanssa. Oli perjantai ja avajaisiin aikaa vähän reilu vuorokausi, näin tiukkaa aikataulua en ole uskaltanut vuosiin edes harkita. Tässä saattaa mennä myöhään, taisin huokaista, kun kannoimme sisään valtavan määrän hienoja töitä.

Muutamaa tuntia ja puheliasta asiakasta myöhemmin, ehdin nippa nappa kahvit keittää ja näyttely oli valmis! Ammattimiehet oli asialla, maalaus toisensa jälkeen löysi ensin kaverin ja sitten oikean seinän, vähitellen kaikki oli paikallaan. Stig ja Kenneth Rosenlund olivat ripustaneet niinkuin luultavasti tekevät taidetta muutenkin, vähin äänin, keskittyneesti, ajatuksella.

Tämä isän ja pojan taidenäyttely ei ehkä ole avantgardisinta tai rohkeinta maalaustaidetta mitä meillä on nähty, mutta siinä omassa arvokkuudessaan ja taidokkuudessaan, mitä se tyynen rauhallisesti meille todistaa, se on yksi oman lajinsa suurenmoisimpia. Kaikesta nimittäin näkee, mistä on kyse, on kyse valosta, väreistä, maalaamisesta ja ennenkaikkea aiheena olleesta luonnosta. Kenneth Rosenlund on pikkupojasta lähtien kulkenut isänsä mukana omien väriensä kanssa ja istunut ateljeessa piirtelemässä isänsä ja isoisänsä inspiroimana. Se näkyy. Tällaiseksi taiteilijaksi voi kasvaa vain, kun on lapsesta asti oppipoika ja kun aidosti ja sydämestään rakastaa lintuja ja sitä luontoa missä ne elävät. Nyt meillä on tilaisuus esitellä ensimmäistä kertaa siis myös isä Stigin töitä ja sinä voit omin silmin nähdä miten maalaustaide kehittyy sukupolvien vaihtuessa.

Lämpimästi tervetuloa! Varmt Välkommen!

Inspiraatio, Inspiration

Avoinna pe 11-18, la-su 11-16 ( workshop ja tarvittaessa myös näyttely avoinna myös ke-to 12-17)
9.9. 2018 asti.

Taiteilijat vasemmalta Kenneth ja Stig Rosenlund.



tiistai 3. heinäkuuta 2018

Rakkauden kesä!



Mikä se on se maailmankaikkeuden mahtavin voima, joka voittaa kaiken ja on meidän kaikkien? Se yksinkertainen ja monimuotoinen, parantava ja yhdistävä, kaunis ja hyvä, valo pimeässä, lämpö koleassa?

Rakkaushan se on. 

Tänä(kin) kesänä täytimme vanhan navetan rakkaudella. Kutsuin taiteilijat tähän Romanssiin, koska halusin tarjota meille kaikille mahdollisuuden kokea sen kaiken keveän ja iloisen. Ja toden totta, kesä on ollutkin lämpimin ja aurinkoisin kesä koko elämäni aikana! Satavuotiaat ja metrin paksuiset graniittiseinät eivät ole koskaan lämmenneet niinkuin tänä kesänä, aurinko paistaa sisällä ja ulkona.
Kuten vaan meille sopii, mukana on tietysti paljon luonnon elämää, lintuja ja kaloja, lummelampia ja sumuisia rantoja. Tänä kesänä on kuitenkin myös ”Mustia laatikoita” ja ”Aasin siltoja” , ”Jane Austin” ja ” Kosiomatka” sekä muita kutkuttavan hauskoja ja hienoja yllätyksiä. Sinulla on mahdollisuus kurkistaa lavatansseihin tai istahtaa suukottelusohvalle. Mukana on ihana Huone & Rum,  Eevan ja Johannan  helmi, viherkasveja ja kaikkea kaunista. Olemme myös kattaneet pöydän hääparille, joten meidän romanssilla on happy end. Tänä kesänä ei murehdita menneitä eikä kanneta huolta huomisesta, tänä kesänä otetaan ilo irti elämästä, annetaan helmojen hulmuta ja kaislikoiden suhista. 

Rakkautta teille tarjoilevat:
Marja Arola, Kristiina Koskimies- Soininen, Erja Honkanen, Huone & Rum, Synnöve Dickhoff, Aira Salomaa, Arja Pykäri, Harri Syrjänen, Eva- Riitta Pesonen, Esko Railo, Susanna Suikkari, Pirjo Tikkinen, Irma Weckman ja Maarit Lassila


Lämpimästi Tervetuloa! Varmt Välkommen!
Romanssi Romans Romance 17.6.- 12.8. 2018
Avoinna Öppet:
ti-pe, ti- fre 11-18
la-su, lö-sö 11-16

photo suvisistonen.com

photo suvisistonen.com

photo suvisistonen.com

photo suvisistonen.com

photo Susanna Suikkari

photo Maarit Lassila

photo Maarit Lassila



maanantai 4. joulukuuta 2017

Suomalaista työtä 100 vuotta

Molemmat isoisäni olivat sotaveteraaneja. Äidin isä tuli isänmaataan puolustamaan Amerikasta, jonne oli lähtenyt 30- luvun laman aikoihin työtä etsimään. Pappani oli lempeä mies, ymmärsi lapsia ja eläimiä paremmin kuin ihmisen pahuutta. En saata edes kuvitella miten hän kärsi rintamalla. Enkä siitä koskaan häneltä kuullut, vaikka sain aina sylissä istua ja nukkua ”linnunpesässä” niinkuin hän sitä turvapaikkaa kutsui omassa kainalossaan.  

Isäni isoisä oli paennut sisällissodan aikaan punaisia metsään. Hänen poikansa joutui sitten itärajalle maataan puolustamaan. Isoisäni henkisiä haavoja ei koskaan tutkittu, mutta selässä märkivät luotien jäljet vielä vuosikausia. ”Koskaan ei ole isänmaa rakkaampi ollut, kuin silloin kun siihen paljain käsin yritin kaivautua suojaan luotisateelta” Hän sanoi. Hänen kerrotaan pysäyttäneen venäläisten panssarivaunun. Minä muistan hänestä vain ankaran ja kovan maataloustyön kuluttaman olemuksen, ei hän paha ollut, mutta lähelle en uskaltanut mennä.   

Näitä sodan kokeneita miehiä ja naisia ei ole enää montaa juhlimassa 100 vuotiasta isänmaataan. Vapaudestamme he maksoivat korkean hinnan, moni koko elämänsä. Olen varma, että jos heiltä kysytään, rauha on heistä arvokkainta mitä ihminen voi vaalia. Uskon, että niin vastaavat myös he, jotka sotaa pakenevat nykyään. Siksi on parempi hankkia ystäviä kuin vihollisia, solmia sopimuksia ja tehdä yhteistyötä, antaa vaikka vähän periksikin joskus, mutta puolustaa heikompiaan.

Galleria Karaijassa tehdään työtä kotimaisen kulttuurin ja luonnon hyväksi, niin käsityöläiset ja taiteilijat, kuin kaikki ne ystävämme jotka heidän tuotteitaan hankkivat. Maailma muuttuu ja työn ja toimeentulon välinen yhteys saattaa tulevaisuudessa näyttää hyvin erilaiselta kuin menneinä vuosina. Sitä on vaikea nähdä juuri nyt, kun kehitys on kiihkeää. Se on kuitenkin varmaa, että luonnonvaroja täytyy jatkossa osata paremmin kierrättää ja säästää. Lähellä tuotettua ja muiden kanssa jaettua täytyy suosia. Ihminen itse tuskin muuttuu kovin nopeasti, käsillä tekeminen, kauneuden jakaminen ja työn ääreen hiljentyminen, tuntuu luultavasti tulevaisuudessakin yhtä tarpeelliselta. Omat isoisäni keskittyivät työn tekemiseen sodasta palattuaan, he rakensivat sitä maata, jota niin konkreettisesti juoksuhaudoissa puolustivat. Meillä jotka olemme saaneet syntyä vapaina ja itsenäisinä on kaikki mahdollisuudet ja myös velvollisuus, tehdä työtä tulevaisuudenkin rauhan hyväksi.

Onneksi olkoon 100 vuotias Suomi!

ML


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Suomi 100 vuotta, tehdään yhdessä hyvää!

Suomineito täyttää pian sata kasvun ja kehityksen vuotta. Me suomalaiset olemme vaeltaneet tänne idästä, lännestä ja etelästä, ensimmäiset jo ennen jääkautta 10 000 vuotta sitten! Olemme taistelleet sodissa vihollisia ja toisiamme vastaan, olemme koonneet voimamme ja varallisuutemme, jopa kansan vihkisormukset, yhteisen unelman, vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Olemme ruokkineet karjan ja koululaiset, evakot ja pakolaiset. Olemme uskoneet uuteen aamunkoittoon täällä pimeällä ja pohjoisella pallonpuoliskolla niin lujasti, että olemme onnistuneet luomaan yleisen oppivelvollisuuden ja yhden maailman parhaimmista ja tasa-arvoisimmista koulutusjärjestelmistä. Suomi on tutkimusten mukaan maailman vakain valtio ja turvallisin maa jossa on maailman paras hallinto. ( lähde; The Fund for peace, World Economic Forum, Legatum Istitute)

Suomalainen mies on raivannut suonsa ja murtanut jäänsä, rakentanut teitä ja tietoliikennettä, traumatisoitunut ja alkoholisoitunut, raitistunut ja rikastunut. Suomalaisen miehen rinnalla on elänyt suomalainen nainen. Suomalainen nainen on ollut tarvittaessa myös mies, hoitanut ja korjannut, kasvattanut ja kouluttanut, asettanut muut itsensä edelle ja edellä käynyt, miehensäkin ansiosta. Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa. ( World Economic Forum)

Suomalainen on liikkunut, mutta Suomi on pysynyt paikallaan. Nyt Suomea juhlitaan aikana jolloin vaarallinen nationalismi tarjoaa liian yksinkertaisia ratkaisuja vihan ja pelkojen purkamiseen. Itse en suostu luovuttamaan isänmaallisuuttani sellaisten tunteiden tuhottavaksi. Minulle isänmaani Suomi on sisukkaiden ja maanläheisten ihmisten maa, jossa on uskottu oikeisvaltioon ja sivistykseen. Yksinkertainen onni löytyy nöyryydestä ja uskosta, tasa- arvoisesta jakamisesta ja huolenpidosta. Me olemme kärsineet nälkää ja köyhyyttä, olemme olleet apua tarvitsevia ja saaneet apua. Uskon että meillä on nyt myös varaa auttaa niitä joilla asiat on meitä huonommin.


Siksi haluan itsekin osallistua, tarjoan juhlavuoden jokainen kuukausi yhden työni hyväntekeväisyyteen. Työ on myynnissä Galleria Karaijassa Inkoossa, siitä voi käydä jättämässä tarjouksen ja eniten tarjonnut saa sen. Tarjouksen ei tarvitse olla suuri, pääasia on, että teemme jotain hyvää yhdessä. Koko summa menee hyväntekeväisyyteen. Tammikuun työ menee Suomen Luonnonsuojeluliitolle, koska yritykseni on sen kannattajayritys ja uskon että puhdas luonto on meidän suurin vahvuutemme ja rikkautemme.  Haastan myös kaikki muut taiteilijat ja käsityöläiset mukaan, tehdään yhdessä hyvää! 


Ensimmäinen työ on akvarellimaalaus viime vuodelta, se sai alkunsa sotaveteraanien kertomuksista, joiden mukaan moni heistä oli nähnyt sodan kauhujen keskellä, metsässä näyn enkelistä. Se on kehystetty ja sen koko on n. 45 x 50 cm kehyksen kanssa. Aikaa tarjousten jättämiseen on helmikuun loppuun saakka ja tarjouksen, sekä yhteystiedot voi käydä jättämässä Karaija WorkSHOP:iin, koko summa menee lyhentämättömänä Suomen Luonnonsuojeluliitolle. Karaija WorkSHOP on auki ke-pe 12-17 ja lauantaisin 11-15. TERVETULOA!
ML

torstai 5. toukokuuta 2016

Galleria Karaija täyttää 20 vuotta!

Kun kesällä 1995 muutin Inkooseen, huomasin pian, että kylän keskustassa sijaitsevassa vanhassa kivinavetassa touhuttiin jotain. Ikkunaluukkuja vaihdettiin ikkunalaseihin ja vanhaa romua ja roskaa kannettiin ulos. Kun pääsin tutustumaan sisätiloihin löysin sieltä hyvin päättäväisen naisen, Raija Toivonen- Kalsolan. Raijalla oli visio, näkemys, halu ja taito toteuttaa se. 1800- luvun lopulla rakennetusta massiivisesta pappilan entisestä navetasta tulisi taidegalleria. Ja niin siitä tuli. Se on uskollisesti ja upeasti palvellut sellaisena nyt 20 vuotta.

Ensimmäinen kesäni gallerian palveluksessa oli varsin vaatimaton liiketaloudellisesti. Tehtäväni oli valmistaa ja myydä kahvia ja pullaa ja palkka siitä oli useimpina päivinä se sama pulla ja kahvi. Tuona kesänä tutustuin kuitenkin Raijaan ja hänestä tuli ensimmäinen ystäväni Inkoossa. Sille tielle olen jäänyt, tie ei ole ollut millään muotoa mutkaton, niinkuin se tällä alalla useimmiten ei ole. Nuorena vastavalmistuneena taiteen maisterina piti tehdä vielä pitkään muitakin töitä, ennenkuin opintolainat tuli maksettua ja uutta lainaa tätä toista ”kotiani” Galleria Karaija nimistä yritystä varten uskalsin ottaa. Siinä välissä galleristina hienosti toimi myös Annikki Kilpi. Annikin ansiosta galleria löysi lintuystävänsä, jotka ovat kulkeneet mukana siitä asti.

Galleria Karaija on minulle ja niin vilpittömästi uskon, myös monille muille Inkoolaisille ja muillekin ystävillemme hengenravinnon ruokapaikka. Alkuvuosina sen avautumista keväisin odotti kuin janoinen toivoo vesilasia. Nykyäänhän Karaijaan voi piipahtaa myös talviaikaan, sen tunnelmasta ja tarjonnasta saa nauttia ympäri vuoden. Joulunäyttely on Karaijassa omaa luokkaansa, hiljainen arvokas tila, joka tyynnyttää mieltä, tarjoaa ihan toisenlaisen kokemuksen kun tavaratalojen vilkkuvalot. Meille tullaan myös lepäämään, nauttimaan hetki sellaista rauhaa, joka on irti tämän ajan vaatimuksista ja kiireestä. Tätä en ole keksinyt itse, vaikka sen tunnenkin, kuulen sitä päivittäin ihmisiltä jotka meillä käyvät. Täällä on niin ihmeellinen tunnelma, he sanovat ja pyörittelevät päätään.

Paljon hienoja näyttelyjä ja iloisia kohtaamisia on mahtunut näihin vuosiin tukevien graniittilohkareiden sisällä. Vaikka olenkin viettänyt varsinkin viimeiset kuusi vuotta koko lailla  kirjaimellisesti kivensisällä, niin yhtään päivää en olisi pystynyt vaihtamaan pois. Jokainen päivä on uusi lahja ja erilainen, jokaisen kävijän mukana voin elää hetken ihmeessä. Meillä on niin monta tarinaa, niin monta ideaa ja ne kaikki herättävät jokaisessa kävijässä erilaisia ajatuksia. Toiset liikuttuvat kyyneliin, toiset nauravat ääneen. Olen niin kiitollinen, ensinnäkin Raijalle sinne pilvenreunalle ( ja totta puhuen koko taivaalliselle tukijoukolleni, joka on ihan ilmeisesti auttanut aina laskujen maksun ratkaisevilla hetkilläkin) sekä kaikille upeille Taiteilijoille ja taitaville Käsityöläisille jotka meillä on ollut ilo saada pitää mukana ( monet jo ihan alkuvuosista) sekä kaikille ystävillemme ja yleisölle jotka vuodesta toiseen ilmestyvät oviaukkoon iloisesti tervehtien, nyt on juhlien aika SUURI JUHLAKESÄNÄYTTELYMME avataan lauantaina 14.5. klo. 12-16 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA JOKAINEN!

Kesämuistoja Sommarminnen 15.5.- 21.8.2016 Mukana Taiteilijat: Hanne Juga, Seija Grönqvist, Teija Lehto, Katriina Seppälä, Juha Luukkonen, Maisa Martikainen, Esko Railo, Kenneth Rosenlund, Susanna Suikkari ja Maarit Lassila

ML


P.s. Joistakin ennakkotiedoista poiketen meillä ei nähdä Tita ja Lasse Gestraniuksen töitä tässä kesänäyttelyssä. Suruviesti Lasse Gestraniuksen poisnukkumisesta muutti suunnitelmiamme, mutta toivon että myöhemmin nähdään muistonäyttely. 



torstai 3. joulukuuta 2015

Suosi suomalaista

Viime aikoina on kovasti ihmetelty miten on enää mahdollista suosia suomalaista kun tutunkin tuotteen pohjasta löytää ihan vieraan valmistusmaan. Meillekin tulla tupsahtelee ihmisiä jotka pyytävät apua jo ovella, kun pitäisi löytää joku lahja ulkomaille ja sen pitäisi olla Suomessa tehty. Mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä tuskaisille ihmisille voin ylpeänä vastata heti että - Nyt tulit oikeaan paikkaan, meillä on kaikki Suomessa tehtyä.
Vielä on siis aika suuri joukko käsityöläisiä jotka työllistävät itsensä ja haaveilevat työllistävänsä vielä jonkun muunkin työllänsä. Ostamalla käsintehtyjä kotimaisia tuotteita, annat paitsi rahasi suoraan suomalaiseen ruokapöytään, myös uskoa, toivoa ja voimia jatkaa ja kehittää työtä edelleen. Tuotanto saattaa näyttää ostajan vinkkelistä pienimuotoiselta, mutta on tekijälleen elinehto, kyse toimeentulosta. Käsityöläisten joukosta kasvaa myös aina heitä, jotka onnistuvat kehittämään tuotantoaan ja työllistämään muitakin. Karaijassakin on monta menestystarinaa, ihmisiä jotka ovat sitkeällä työllä ja rohkeudella hankkineet asiakkaita Japania ja Etelä- Koreaa myöden, Euroopasta nyt puhumattakaan. Suomi tarvitsee näitä uusia vientituotteita ja vientiin on helpompi ponnistaa jos saa tukea kotimaasta.

Käsillä tekeminen tekee hyvää, paitsi tekijälleen, niin myös ympäristölleen. Pidetään Suomi osaavien ja toisiaan kannustavien, aktiivisten ihmisten maana. Sellaisena paikkana jossa on mahdollista toteuttaa unelmia ja onnistua.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille Galleria Karaijan ystäville!

Itsenäisyyspäivänä 6.12. Karaija on suljettu, muuten palvelemme ti-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

Lasia, Soda shop ja Mafka

Lasia, Evolum

ML

torstai 26. marraskuuta 2015

Joulunäyttely on avattu, tervetuloa!

Joulunäyttelyt Kulta-ajan kaikuja ja Joulurauhaa on avattu! Kulta- ajasta enemmän tuonnempana, Joulurauhaa meillä jakavat kaikki Karaijan taitavat käsityöläiset joululahjaideoineen.

Karaija on auki 30. 12. asti ti-pe 11-18, la-su 11-16, 6.12. 27.12. 28.12. suljettu mutta jouluviikolla maanantaikin auki!

Tässä tunnelmia, lämpimästi tervetuloa!


Keramiikka Tiina Jåfs

Keramiikka, lasi Maarit Lassila

Karin Heikkilä

Kajsa Wikman- Colerus




Marianna Hamberg


Keramiikka, tekstiili Maarit Lassila

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kesämuistoja ja Joulun odotusta



Kesän 2015 muistoja reunustaa ehdottomasti keltaisen-kultaisena hehkuva aurinko. Meillä oli Lapsuuden kesät, kaikki ne yhtä aikaa ja kahdeltatoista eri taiteilijalta. Luonto esitti tutusti taas yhtä suurta pääroolia, oli muistoja marjanpoiminnasta, linturetkistä, sudenkorennoista ja sammakoista. Moni meistä tutustuu ensin luontoäidin ihmeelliseen sukuun ennenkuin laajentaa reviiriään ihmisen rakentamaan kulttuuriin.
Kesältä tallentui muistojen arkistoon taas monenmoisia kohtaamisia ja keskustelujakin. Vaikea niistä on valita, kertoisinko kaikista niistä punaposkista jotka elivät vielä omaa lapsuuden kesäänsä vai heistä jo kumarassa kulkevista jotka muistelivat aikoja aika erilaisia. Eräskin vakkarikävijä jäi mieleen, hän lomailee Israelista joka kesä Suomessa ja käy Karaijassa. Hän kertoi inspiroituvansa suuresti joka kerta Karaijasta, jopa niin paljon että on avannut oman versionsa kotiinsa hedelmäviljellyksilleen Israeliin. Meillä on siis jo oma ystävyys-galleria maailmalla! Tämä iloisena säteilevä nainen käykin meillä useamman kerran matkansa aikana ja kulkee meillä usein nähtävää 10 centtimetrin etenemisvauhtia ympäri koko gallerian ihastellen ja kommentoiden. Rakastan kaikkia noita ihmisiä jotka todella osaavat ottaa ilon irti toisen ihmisen luovuudesta ja kätten töistä. Kiireettömyys kuuluu ehdottomasti Karaijaan, olemme slowkulttuuriin kehto ja kohtu. Käsintehtyjä tuotteita ja taidetta tehdään hitaasti, siksi siihen sitoutuu aikaa, aika tulee osaksi sitä, siksi sen katseleminenkin vie ja vapauttaa aikaa.
Tämän kesän teema oli yksi unelmistani, se oli juuri niin iloinen ja aurinkoinen kuin olin osannut odottaa. Siitä saimme niin paljon voimaa ja energiaa että loppuvuosi tuntuukin lentävän jättikorennon siivillä. SUURI ja LÄMMIN KIITOS vielä kerran kaikille taiteilijoille, yleisölle ja ystäville!

 Seuraavaksi on tulossa jo JOULU. Se on myös yksi kauan kaipaamistani aiheista, Kultakauden kaikuja, siis todella, kaikkien niiden kultaisten taiteilijoiden kausi jotka vaikuttivat niin ratkaisevasti Suomen syntyyn ja kulttuurimme kehitykseen. Avajaisia vietetään 21.11. klo. 14-16 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
Sitä ennen kuitenkin vielä viimeisen kerran muistoja Lapsuuden kesältä:


Lapsuuden kesät

Pronssia Eeva Salo

Yksityiskohta näyttelystä tekstiili Kaarin Hellman

Meri ja Musiikki, iki-ihana Sibelius ja täysi sali

Kesän kukkaloistoa

Moni saapui paikalle pyöräillen

Taiteiden päivä

Taiteiden päivä

Taiteiden päivä

Taiteiden päivä

Hei hei kesä 2015! Kiva kun kävit!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Ihmisen työ

Englantilainen designeri, runoilija, novelisti, kääntäjä ja aktivisti William Morris puolusti voimakkaasti käsityötä ja koki teollisen vallankumouksen rappiollisena. Hän oli 1800- luvun lopulla syntyneen Arts and Grafts liikkeen tunnetuin edustaja. Tuo liike syntyi vastustamaan "sieluttomia" teollisuusjäljennöksiä ja uskoi muotojen yksinkertaisuuteen sekä materiaalin ja idean aitouteen.

Tänä päivänä meitä käsityöläisiä on edelleen hengissä kourallinen täällä Suomessakin. Teollinen vallankumous on jo taakse jäänyttä elämää ja käynnissä onkin digitalisaatio, joka sähköistämällä palveluja ja toimintatapoja purkaa turhaa sääntelyä ja byrokratiaa. Herodes ei enää laita meitä verollepantaviksi vaan verotkin ohjautuvat luultavasti automaattisesti keinoälyä käyttäen tarvittaviin kohteisiin. Informaatio puretaan bitteihin, jolloin sitä voi tallentaa, järjestellä ja muutella ihan uudella tavalla. Tietokoneet ja robotit kommunikoivat keskenään ilman ihmisen antamia käskyjä. Teknologia kuljettaa meitä paikasta toiseen ja huolehtii kodeistamme. Voimme keskittyä olennaiseen.

Teollistumisen ja sähköistymisen ohella käynnissä on myös globalisaatio, joka on avannut maailman markkinat. Koneista ja laitteista huolimatta yrittäjät ja sijoittajat ovat huomanneet saman kuin William Morris aikoinaan, oikean elävän ihmisen tekemä käsityö ei ole täysin korvattavissa koneellisesti. Arts and Grafts liikkeen alkuperäinen idea aitoudesta on käännetty itsensä irvikuvaksi massiivisessa mittaluokassa. Kansojen kulttuureista eri puolelta maailmaa on poimittu niiden parhaimmat ja omaperäisimmät ideat ja kopioitu massatuotantona toisella puolella maailmaa. Kapitalismi tietysti tasoittaa tietä köyhien kansojen kehitykselle ja sanotaan että olihan meilläkin aika jolloin lapsilla teetettiin töitä. Sellaiset argumentit paljastavat silti suuren tietämättömyyden niistä oloista, jossa halpatuontia nyt teetetään. Olosuhteet esimerkiksi halpoja tekstiilejä tuottavissa tehtaissa ovat todella kaukana sen agraari ajan Suomesta, jossa lapset tekivät töitä kotonaan tai kotikylissään, eivät suurten kaupunkien slummeissa ja teollisuushalleissa kuin häkkiin suljetut eläimet.

Suurin ja sokein luottamus koneiden ja laitteiden kaikkivoipaisuuteen taitaa silti taittua, keinoälykään tuskin koskaan tulee täysin korvaamaan sitä mikä ei ole sen luomaa. Suurin kysymys tulevaisuudessa tuleekin luultavasti olemaan maapallon luonnovarojen ja resurssien jakaminen, miten se tehdään mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Itse uskon että digitalisaationkin aikana arvokkaita ovat ominaisuudet jotka tekevät meistä ihmisiä, Kysymys kuuluu siis mihin tarvitaan vielä ihmistä? Voiko keinoäly tuottaa sisältöjä ja hoitaa ihmisiä? Vaikka koneet ehkä edistävätkin terveyttämme ja pidentävät elinikäämme, ihmistä ne tuskin koskaan täysin korvaavat sosiaalisissa tilanteissa. Toinen ominaisuus joka koneilta kai ymmärtääkseni puuttuu, on inhimillinen luovuus ja mielikuvitus, kyky tuntea, aistia, eläytyä, mielikuvitella. Tulevaisuudenkaan yhteiskunnissa ei ihmisen inhimillisyys ole korvattavissa. Miksi emme siis arvostaisi ja ylistäisi sitä jo nyt tänä päivänä!

Galleria Karaijassa esittelemme käsityönä valmistettuja tuotteita. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.-4. 10. meillä on mahdollisuus myös tutustua tuon teollisen vallankumouksen alkuaikojen tuotteisiin Antiikkiviikonloppuna. Esillä on mm. ensimmäistä kertaa Suomessa, 160 vuotta vanha maisema- aiheinen daguerrotypia eli valokuva, sekä monia mielenkiintoisia teknologisia vempeleitä menneiltä vuosilta.

Juuri nyt on esillä vielä Seija Grönqvistin luontoaiheisia maalauksia ja Risto Lammin- Soilan lintumaalauksia 27.9. asti, auki pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!


maanantai 17. elokuuta 2015

Lapsuuden kesän viimeinen viikko!

Sokerina pohjalla

Kesänäyttelyssämme on mukana myös maalaustaidetta neljältä taiteilijalta. Kalevi Liskistä ja Karin Björklund- Rissasesta jo kirjoitinkin aikaisemmin, mutta vielä täytyy ehdottomasti nostaa esiin nuori, kaunis taiteilijamme Katriina Kaija. Katriina on Kirkkonummelainen kuvataideopettaja ja ehtinyt jo mukavasti saada alulle oman taiteellisen uransakin. Koulunsa hän on käynyt Aalto yliopistossa ja Kuopion muotoiluakatemiassa ja on aktiivinen puheenjohtajakin Kirkkonummen taideyhdistyksessä. Hän ehtii vielä vaikuttaa pitkään kulttuurin ja taiteen puolesta, hänestä kuulemme vielä.

Katriinan maalausjälki on sateen raikasta, ei turhaa yrittämistä tai vääntöä vaan reipasta värinkäyttöä tarkoin valikoidulla paletilla. Lapsuuden kesään Katriina on maalannut omia lapsuusmuistojaan, joihin kuului myös Ruokolahden leijona 80- luvulla.

Laitan vielä omatkin maalausmuistoni tähän viimeiseksi, kesän teema oli lemppariani alusta loppuun, olen nauttinut joka hetkestä.

Lapsuuden kesät esillä vielä 23.8. klo. 16.00 asti ti-pe 11-18, la-su 11-16, hopi hopi, vielä ehtii hakea itselleen hyvän mielen koko vuodeksi!





Yhden kiven varassa, Katriina Kaija

Metriakvarellia, Karin Björklund- Rissanen

Kalevi Liski maalaukset, Hillevi Latvalahti kukkaset

Maalaukset vas. ja kes. Maarit Lassila, oik. Katriina Kaija

TERVETULOA! VÄLKOMMEN!
ML

maanantai 10. elokuuta 2015

Saveen säilötyt lapsuusmuistot


Karaijan kesä jatkuu vielä pari viikkoa. Meillä on tämän kesän näyttelyssä mukana myös keraamikkoja, yksi ihan uusikin nimittäin Tiina Harjola Teijosta. Tiina onkin onnistunut luomaan kesän hittituotteen, superromanttiset kukkakupit. Niissä ovat ruusut, pionit, orvokit ja omenankukat kukkineet koko kesän ja perhoset liihotelleet joukossa. Tiinan vankasta ammattitaidosta kertovat paitsi nämä dreijatut kupit, myös kauniit leikekoristeiset ja kohopainetut sudenkorentovadit. Tiina käyttää myös litografia tekniikkaa savelle, jossa piirustuksista ja valokuvista leikkaamalla ja liimaamalla vedostetaan kuva keraamisilla pigmenteillä.
Tiina kertoo näistä töistään näin; Olen yrittänyt tavoittaa toissäni lapsuuden mielikuvitusmaailman. Kun leikkiemme vakiopaikassa "Pikkumetsässä" koetut seikkailut ovat todellisempia kuin todellisuus itse. Päivä toisensa perään kävimme ruokkimassa elefantin, seurustelimme mehiläisten kanssa ja kiipeilimme puiden oksilla, jotka sijaitsivat aution saaren sydämessä.
Kaikki muistot kulkevat mukanani, vaikka jokaisella askelmalla vähemmän kosketuspintaa. Riippumatta kuinka monta ovea avaan, yhä enemmän jää seuraavan tuolle puolen.

Toinen keraamikko onkin Karaijan ystäville jo vanha tuttu, Hillevi Latvalahti. Hillevi asuu sekä Espoossa että varsinkin kesäisin täällä Inkoossa. Hillevin töissä ihastuu usein siihen lämpöön jolla hän työnsä luo, niissä on hiukan veijarimaista huumoria. Tämän kesän näyttelyyn hän on tehnyt kokonaisesn kukkaniityn ja elävästi olevia koiria. Hänen suurin teossarjansa on kuitenkin perheen naiset, joista hän kirjoittaa näin;
Silloin muutettiin maalle kesäksi. Perheen naisia oli aina paikalla eri kokoonpanoissa. He loivat tunnelman. Äiti, mielestäni niin kaunis, usein haaveissaan, isoäiti, jonka lapsikin tiesi muita paremmaksi ihmiseksi, Julia täti, jotenkin niin nykyaikainen ja reipas, isosisko, jota ihailin ja kadehdin ja minä itse, joka en tiennyt olinko lapsi vai jo nuori tyttö. Meidät kaikki asetan nyt esille, vieraiden silmien tarkasteltaviksi. Tässä minä mökötän letteineni. Isosisko esittelee tyytyväisenä uutta polkkatukkaansa. Minä vaan en saa vielä leikata lettejäni, kun en ole vielä täyttänyt kymmentä.

Mukana on myös omiakin keramiikka lapsiani.


Lapsuuden kesät Karaijassa 23.08.2015 asti, ti-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

Keramiikka, keramik, Hillevi Latvalahti

Keramiikka, keramik, Tiina Harjola

Keramiikka, keramik, Tiina Harjola

Keramiikka, keramik, Maarit Lassila

torstai 23. heinäkuuta 2015

Lapsuus grafiikan lehdillä

Kesänäyttelyssämme on tänä vuonna erityisen paljon grafiikkaa. Se on myös todella korkealaatuista, kun mukana on useampi grafiikkaa opettavakin taiteilija.

Karin Björklund- Rissanen on paikallisia voimia, kuvataideopettaja ja graafikko, hänestä kirjoitinkin jo aiemmin.Grafiikkaa Karinilta on kesänäyttelyssä erilaisia ötököitä ja muita teoksia Taidelainaamon puolella.

Piia Lehti on iloinen uusi lisä Karaijan kasvavaan taiteilijajoukkoon. Piian kauniit ja kertovat työt on otettu meillä tosi hyvin vastaan. Salossa asuva nuori taiteilija on jo ehtinyt tehdä vaikuttavan uran taiteen maisterina, näyttelyjä on kertynyt koti- ja ulkomailla jo pitkä lista. Piia kertoo pyynnöstäni ja tämän kesän töistään niin hienosti että lainaan häneltä suoraan tähän; Kuvien tekeminen on minulle kuin palapelin kokoamista uudelleen, omilla säännöilläni. Leikin rooleilla ja ruumiillisuudella, häivytän ihmisen, eläimen ja kasvin rajaa. Yksi tärkeä teema teoksissani onkin ihmisen ja luonnon suhde: ihminen osana luontoa ja luonto osana ihmistä. Haluan leikkiä ajatuksella: Mitä jos kaikella elävällä elämällä olisi tietoisuus ja tunteet. Mitä jos meillä onkin luontoon jokin sellainen maaginen yhteys, joka ei ole näkyvää eikä käsinkosketeltavissa. Miten sitä voisi kuvata?


Toinen virkistävä ja vaikuttava uusi tekijä on Teija Lehto. Teijakin on ammattitaitonsa hankkinut, Kankaanpään taidekoulusta ja Turun ammattikorkeakoulusta. Samoin kun Piia, Teijakin on koonnut pitkän listan näyttelyitä ansioluetteloonsa. Myös Teija kertoo työskentelystään tähän kesän näyttelyyn itse kaikkein parhaiten;
Puupiirroksissani on kukkia. Lapsuuteni kesiin kuului olennaisesti kukkien läsnäolo, pientareiden lajipaljous, värit ja tuoksut, kotipuutarhan perennojen hehku. Keräsin kukkia maljakkoon ja sidoin niistä seppeleitä. Kukkien hetkellisyys korosti kesän hetkellisyyttä, kukkiin tiivistyi kesän koko väkevyys ja intensiivisyys, elämän huikea yltäkylläisyys. Metalligrafiikkani keskittyy mustikoihin. Huomaan, että mustikoista on tullut minun kuviini oikein kestoaihe. Syitä on varmaan monia. Kasvoin maalla, jossa metsä ja mustikat olivat lähellä. Pidin ja pidän niiden poimimisesta. Se on niin hidasta puuhailua, että mielenkin on pakko asettua ja suostua rauhoittumaan – mindfulness harjoitusta parhaimmillaan. Pidän mustikoiden himmeänsinisestä väriasteikosta, pidän niiden pyöreästä muodosta, pidän niiden mausta. Mustikat nostattavat myös mieleeni kauniita muistoja lapsuuden kesistä.


Vielä yksi graafikko mahtuu tähän joukkoon ja hän onkin sokeria pohjalla, Karaijan kävijöille jo vanha tuttu Esko Railo. Eskon töistä ei puutu huumoria eikä elämäniloa. Niitä ei myöskään ole olemassa ilman lintuja. Sitä voi joutua hetken etsimään, se voi olla piilossa tai aivan edessä, mutta lintu siellä aina on. Tämä kovakuntoinen ja arvostettu opettaja pitää kuntoansa yllä mm. pelaamalla senioriliigassa jalkapalloa, mikä näkyy myös usein hänen grafiikassaan. Eskon työt ovat elämää täynnä, niistä voi lukea lukemattomia tarinoita. Porissa asuva taiteilija on potkinut pitkälle ja saavuttanut jo tunnustetun ja arvostetun aseman maamme taidegraafikoiden joukossa.

Grafiikkaa, kehystettynä ja vedoksina, myytävänä ja Taidelainaamon kautta vuokrattavana Karaijassa 23.8. asti, nyt heinäkuussa ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!

Pioni Teija Lehto

Yhteinen historia, Piia Lehti

Kottaraisia ja Oskun autoja, Esko Railo

ML



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kalevi Liski ja Rafael Wardin kosketus

Kun Kalevi Liski viime kesänä asteli sisään Karaijaan vaimonsa Terhin kanssa, riemastuin. Maailmankaikkeus vastaa kun sinne huudetaan. Meillä oli silloin suuri ja tärkeä Itämeren hyväksi järjestetty kesänäyttely Elävä meri. Aihe on toki ajankohtainen edelleen, mutta sinilevistä ja saasteista keskusteleminen oli saanut minut haaveilemaan ilosta, energiasta sekä väristä ja siinä Kalevi nyt seisoi, elävänä esimerkkinä sellaisen taiteen tekijästä!

Tänä kesänä, Lapsuuden kesät näyttelyssämme onkin nyt vihdoin esillä nuo Kalevi Liskin visuaaliset vitamiiniannokset. Maalaukset, jotka suorastaan hehkuvat Italian aurinkoa, lämpöä ja iloista mieltä.

*Kalevi Liski tiesi jo hyvin varhain kutsumuksensa taiteen pariin, nuorena häntä kiinnosti myös teatteri ja hän haaveilikin näyttelijän urasta.Yllättäen esteeksi muodostui kuitenkin sama piirre, joka kuvataiteessa on vahvuus- nuoren mielen herkkyys.Hankala ramppikuume ei sallinut lavalle astumista. Teatteri jäi kuitenkin tärkeään osaan Kalevi Liskin elämässä, kun hän kouluttautui lavastajaksi. Kalevi Liskin ura Yleisradiossa kesti yhteensä 38 vuotta.*

Yleisradion taidekurssien kautta Kalevi tutustui myös esikuvaansa, opettajaansa ja ystäväänsä Rafael Wardiin. Wardin vaikutuksen voi nähdä Liskin maalauksissa myös meidän näyttelyssä. Etenkin rakkaus keltaiseen väriin yhdistää näitä kahta taiteilijaa. Kalevi Liski matkustaa usein vaimonsa kanssa Italiaan valoa hakemaan ja tuo sitä meille muillekin maalauksissaan. En osaa kuvitella marraskuiseen aamuun paremmin sopivaa seuraa kuin Kalevi Liskin energisoivat värit ja lämpö.

Kalevi Liskin visuaaliset vitamiinit nautittavissa Galleria Karaijassa 23.8. asti, nyt heinäkuussa ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

* Lainaus kirjasta Kalevi Liski




Kalevi Liski ja maalauksensa.
ML


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Galleria ammattilaisille, vapaus harrastelijalle

Tästä aiheesta on nyt suuren kysynnän vuoksi pakko kirjoittaa ja pyydän jo etukäteen anteeksi, jos loukkaan jonkun tunteita, vakuutan että vilpitön tarkoitukseni on nimenomaan välttää sitä. Ensin esimerkki elävästä elämästäni; On vilkas kesäinen lauantai ja galleriassa vaeltaa iloinen joukko ihmisiä. Sisään astelee vanhempi rouva jo kumaraan taipunut mutta päättäväisin askelin. Kassalla rouva vetää esiin oman maalauksensa kassista ja vaatii suorasukaisesti hinta- arviota, katseesta voin päätellä että hän odottaa myös kannustavia kommentteja työnsä laadusta. Tilanne ei ole minulle uusi, mutta näin äkkinäinen hyökkäys hämmentää, vilkaisen kassan takaa sivuille, tilanne kiinnostaa selvästi myös muita galleriassa kävijöitä. Kun kassalle alkaa jo kerääntyä jonoa, yritän hädissäni koota ajatuksiani, mielessäni kieppuvat van Goghin korvat ja pohjalaisen äitini opetukset nöyryydestä ja kohteliaisuudesta vanhempia ihmisiä kohtaan. Katson pala kurkussa maalausta, josta voisi päätellä ainakin, että rouvan kannattaisi varata aika silmälääkärille, koska värien sekoitus kuvassa on onnistunut kadottamaan jokaisen puhtaan sävyn. Erotan maalauksessa kuitenkin jotain valoa ja ehkä auringonlaskun, kuinka monta auringonlaskua taidehistoria tuntee? Kuinka monta olen niistä itsekin maalannut? Nieleskelen ja tunnen korvien jo punehtuvan muillakin jonossa. Rouva seisoo edessäni määrätietoisesti ja urheammin kuin itse olen ikinä tuossa vastaavassa tilanteessa 15 vuoden taideopintojen ja maisterin tutkinnon jälkeenkään tehnyt. Änkytän jotain valosta ja teemasta, taiteen myymisen vaikeudesta...lopulta rouva päästää minut pahasta ja tokaisee työlleen reippaasti oman hinta-arvionsa, minä nielaisen ja huokaan helpotuksesta, kuulen oman ääneni sanovan; no se on ihan hyvä hinta. Rouva poistuu yhtä päättäväisenä kuin saapuikin, sivuilleen vilkaisematta.

Rakkaat lukijat, maassamme on juuri nyt suuri ikäluokka ihmisiä jäämässä osa-aika tai kokoaika eläkkeelle, valtavasti aikaa ja energiaa vapautuu. Moni heistä myös tarttuu siveltimeen ja toteuttaa kansakoulun aikaisen haaveensa, ryhtyy taiteilijaksi.Sanon nyt jo tässä vaiheessa ettei varmasti jää epäselväksi, se on pelkästään positiivinen ja hieno asia, taide on upea ja vapauttava harrastus, go for it everybody! Syy miksi sitten kirjoitan tätä on, että ylläpidän taidegalleriaa ja joudun valitettavasti antamaan jo lähes päivittäin rukkasia ihmisille jotka tulevat esittelemään töitään suurin odotuksin. He tiedustelevat mahdollisuuksiaan myydä tai esitellä taidettaan, ei siitä tarvitse rahaakaan välttämättä tulla...

Suomi on pieni maa ja sen taidemarkkinat vielä pienemmät, silti jokaiselle sivistysvaltiolle on tärkeää että sillä on omaa kulttuuria ja taidetta, jota tekevät alansa AMMATTILAISET. He kilpailevat työllään myös kansainvälisesti ja kehittävät omaa alaansa eteenpäin. Koska taide sinänsä on hyvin kiistanalainen aihe ja sen rajat usein veteen piirrettyjä viivoja, yritän nyt antaa jonkinlaisen määritelmän siitä mitä minun näkemykseni mukaan on ammattitaiteilija;

1. Harrastaja maalaa usein itsestään käsin, purkaakseen, voimaantuakseen, voidakseen hyvin. Ammattilainen maalaa työstään käsin, luodakseen jotain, jonka tuntee tehtäväkseen, osallistuakseen yhtenä silmukkana taidehistorian pitkään ketjuun, kehittääkseen työtään eteenpäin.

2.Ammattitaiteilija tietää mitä aikaisemmat sukupolvet ennen häntä ovat tehneet, tuntee taidehistorian ainakin sen suurimmilta osin. Ammatissaan toimiva ihminen seuraa myös kehitystä ympärillään.

3. Täysin riippumatta siitä, mitä tietä taiteilija on pätevyytensä hankkinut, hän on sen hankkinut ja tuntee myös kuvan sisällön luomisen lainalaisuuksia sekä tekniikan mahdollisuudet.

4. Edellisen jatkoksi ammattilainen on jo löytänyt jonkun punaisen langan tai kivisen polun, jota kulkea, jonkun teeman jota tutkia, jonkun itsensä, jolla erottuu muiden tekemästä työstä.

5. Ammattitaiteilija tuntee vastuuta omasta osastaan yhteiskunnallisessa keskustelussa, alansa kehityksestä ja kansallisestakin kilpailukyvystä, ideoidensa originaalisuudesta.

Ammattitaiteilijat jotka ovat rohkeasti alalle kouluttautuneet ( ehkä opintolainojen avulla niinkuin itsekin) tarvitsevat gallerioita yhtä kiinteästi kuin kirjailijat kustantamoja tai kokit ravintoloita. En tiedä kuinka paljon sairaaloihin kolkuttelevat harrastelija lääkärit tai verovirastoon harrastelija virkailijat, mutta taidealalle on kovasti tulijoita. Ymmärrän kyllä sen hyvin, omasta sisimmästä syntyvä luomus on hurmioittava kokemus, sen haluaa mielellään jakaa muillekin. Tässä kohtaa pyytäisin nyt kuitenkin nöyrästi malttia ja hienotunteisuutta harrastelijalta. Kierrä ensin näyttelyjä, tutustu ammattilaisten työhön ja tarjontaan. Osallistu harrastuspiirien näyttelyihin ja järjestä vaikka kotona oma näyttely tutuille.Ammatikseen töitä tekevän on pystyttävä elämään työllään, maksamaan veronsa ja kulunsa, hinnoittelusta ja alan arvostuksesta tulee todella vaikeaa jos markkinoille rynnistää suuri joukko harrastelijoita jotka hinnoittelevat työnsä sen perusteella että saavat niistä lähinnä tekemisen ilon. Koko alan kehitys ja uskottavuus kärsii. Suomi ei elätä kovin montaa ammattitaiteilijaa, mutta työnä se on yhtä vaativaa kuin työ yleensäkin, se on myös jatkuvaa tasapainoilua toimeentulon, kutsumuksen ja intohimon kanssa. Sen sisäisen äänen kuunteleminen josta hienoimmat oivallukset ja rakastetuimmat kansallisaarteet syntyvät, käy tässä sirpaleisessa maailmassa myös aina vaan vaikeammaksi. Kunnioitetaan siis toisiamme ja vaalitaan vuosisataisia perinteitä sekä uutta luovia mahdollisuuksia. Taide kuuluu kaikille, kaikkea ei silti tarvitse tehdä myytäväksi.


Karaijassa esittelen mahdollisuuksien mukaan joskus myös harrastelijoiden työtä ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi yleisöksi!

ML

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pronssiin ikuistetut


Lapsuuden kesäämme Karaijassa kuuluu myös upeita pronssiaveistoksia kolmelta eri taiteilijalta. Pronssin valaminen onkin aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa laji. Ensin aihe muotoillaan vahaan ja sitten siitä tehdään muotit joihin kuuma pronssi voidaan valaa. Valun jälkeenkin työtä riittää, veistos vaatii usein viimeistelyä, hiomista, kiillottamista ja patinointia, mikä kaikki vaikuttaa vielä paljon sen ulkonäköön.

Marianna Juvonen - Holopainen on alunperin graafinen suunnittelija, josta kasvoi kuvanveistäjä ja kokopäiväinen taiteilija 2000 luvulla. Viimeaikoina hän on keskittynyt pronssiveistoksiin joita työstäessään hän käyttää osana myös aitoja luonnonmateriaaleja. Itse ihastuin Mariannan töihin ihan välittömästi kun pari vuotta sitten sain niitä Karaijaan ensimmäisen kerran. Marianna kertoo kasvaneensa eläinten kanssa ja kertoo niiden olleen kumppaneita lapsuuden kesien suurissa seikkailuissa joissa hän kohtasi myös keijuja, fauneja ja kammottavia näkkejäkin. Niistä eläviä muistoja voi nähdä tänä kesänä Karaijassa.

Eeva Salo on taiteilija joka on työskennellyt aluksi myös lääkintävoimistelijana ja asunut pitkään Ranskassa ja Sveitsissä. Siellä hän on aloittanutkin ensimmäiset taideopintonsa, joita onneksi jatkoi Suomeen kotiuduttuaan. Eeva tekee kauniita ja herkkiä pronssiveistoksia ja on osallistunut jo lukuisiin näyttelyihin hienoilla töillään. Eevankin töissä on myös lämmintä huumoria, josta hyvänä esimerkkinä on Saku sammakon kosioretki.

Esko Railo tunnetaan meillä Karaijassa ehkä paremmin graafikastaan, mutta pronssiveistoksiakin on silti ollut mukana jo useammassa näyttelyssä. Esko on graafikkona jo nimekäs ja arvostettu opettaja Kankaanpään taidekoulussa. Graafikolle luonteenomainen tarkkuus sopii myös pronssin työstämiseen, veistoksiin ikuistetut linnut ovat herkkiä ja tunnistettavia, kuin pöydälle asetettavia koruja. Hauskalla tavalla metalligraafikon kädenjälki siirtyy hyvin myös pronssiin.


 Pronssiveistoksia ja paljon muuta Karaijassa nyt heinäkuussa päivittäin ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!


Pronssia, Marianna Juvonen- Holopainen

Pronssia, Eeva Salo

Pronssia, Esko Railo

ML

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kaarin & Karin

Joskus totuus on vain niin tarua ihmeellisempää, tällä kertaa kesänäyttelyymme osallistuu kaksi elävää esimerkkiä siitä. Kaksi kaunista taiteilijatarta, joiden elämät ovat hauskalla tavalla toistensa kuvajaiset. Kaarin Hellman ja Karin Björklund- Rissanen ovat nimittäin paitsi taiteilijoita, myös opettajia ja viiden lapsen äitejä. Heidän miehensä ovat parhaat ystävät keskenään ja lapset ovat syntyneet samassa tyttö- poika järjestyksessä samoihin aikoihin. Nämä naiset ovat niin samanoloisia että ulkopuoliset ovat usein sekoittaneet heidät, asiaa ei ole helpottanut se, että he ovat joskus ajaneet samanlaisilla autoilla samaan työpaikkaankin.

Tällä kertaa he osallistuvat siis yhdessä iloiseen kesänäyttelyymme, herkillä ja värikkäillä töillään. Töistä voi etsiä yhtäläisyyksiä myös. Kaarin Hellman on vaasalainen muotoilija ja tekstiilisuunnittelija joka kertoo opetustyönsä ohessa harrastavansa taidetta. Kesänäyttelyymme valmistamissaan teoksissaan hän on käyttänyt muiden hylkäämiä kierrätysmateriaaleja, pitsejä, liinoja, nappeja ja vaatteita. Kaarin on ommellut, kirjonut, painanut ja maalannut kankaita joista hänen käsissään on syntynyt uusia hahmoja, eläinten ja ihmisten kasvoja. Minulle näistä herkistä silkkilangoilla kirjotuista kasvoista tulee mieleen monenlaisia muistoja. Kangashan on meitä lähinnä, toinen ihomme, suoja ja persoonallisuutemme osa. Vaatteet muotoutuvat kantajansa päällä ja kantavat hänen tuoksuaan. Jokainen joka on joskus ikävöinut, tietää miltä tuntuu painaa kasvonsa vaatteeseen tai tyynyliinaan, vaatteella on muisti.

Karin Björklund- Rissanen on puolestaan inkoolainen kuvataideopettaja ja taidegraafikko joka on tällä kertaa maalannut näyttelyymme akvarellia metritavarana. Rullan muotoisessa työssä esiintyvät Karinin oman puutarhan kauniit kukat niin elävinä, että tuoksunkin voi melkein tuntea. Karin tuntee kukkasensa omien käsiensä kautta, puutarhassa niiden hoito vaatii paljon työtä ja huolenpitoa, silti ne puhkeavat ja taas lakastuvat omia aikojaan. Omassa puutarhassaan Karin on viettänyt lastensa kesiä, jopa tyttärensä häitä.Paperille maalattuina kukkien herkkäolemus herättää helposti samanlaista haikeutta kuin Kaarinin tekstiilitöissä. Kukkien vierellä surisevat monet puutarhalle elintärkeät hyönteiset grafiikan lehdillä. Kotipihansa laidassa, kanalan vieressä sijaitsee Karinin pieni mutta pittoreski työhuone, jossa näitä Karaijassakin esillä olevia grafiikan töitä syntyy.


Kaarin & Karin ja Lapsuuden kesät esillä Galleria Karaijassa 23.8. asti. Auki TI- PE 11-18, LA- SU 11-16, nyt juhannusaatto ja päivä 19.- 20.6. suljettu! Sunnuntai 21.6. auki taas normaalisti. TERVETULOA!



Karin (vas.) & Kaarin


Kaarin Hellmanin teoksia.

Vasemmalla Karin Björklund- Rissasen akvarellia ja grafiikkaa, oikealla Kaarinin teoksia.

Yksityiskohta Karinin akvarellista.

Yksityiskohta Kaarinin työstä

Kaarin Hellmanin työ.



ML