tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pronssiin ikuistetut


Lapsuuden kesäämme Karaijassa kuuluu myös upeita pronssiaveistoksia kolmelta eri taiteilijalta. Pronssin valaminen onkin aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa laji. Ensin aihe muotoillaan vahaan ja sitten siitä tehdään muotit joihin kuuma pronssi voidaan valaa. Valun jälkeenkin työtä riittää, veistos vaatii usein viimeistelyä, hiomista, kiillottamista ja patinointia, mikä kaikki vaikuttaa vielä paljon sen ulkonäköön.

Marianna Juvonen - Holopainen on alunperin graafinen suunnittelija, josta kasvoi kuvanveistäjä ja kokopäiväinen taiteilija 2000 luvulla. Viimeaikoina hän on keskittynyt pronssiveistoksiin joita työstäessään hän käyttää osana myös aitoja luonnonmateriaaleja. Itse ihastuin Mariannan töihin ihan välittömästi kun pari vuotta sitten sain niitä Karaijaan ensimmäisen kerran. Marianna kertoo kasvaneensa eläinten kanssa ja kertoo niiden olleen kumppaneita lapsuuden kesien suurissa seikkailuissa joissa hän kohtasi myös keijuja, fauneja ja kammottavia näkkejäkin. Niistä eläviä muistoja voi nähdä tänä kesänä Karaijassa.

Eeva Salo on taiteilija joka on työskennellyt aluksi myös lääkintävoimistelijana ja asunut pitkään Ranskassa ja Sveitsissä. Siellä hän on aloittanutkin ensimmäiset taideopintonsa, joita onneksi jatkoi Suomeen kotiuduttuaan. Eeva tekee kauniita ja herkkiä pronssiveistoksia ja on osallistunut jo lukuisiin näyttelyihin hienoilla töillään. Eevankin töissä on myös lämmintä huumoria, josta hyvänä esimerkkinä on Saku sammakon kosioretki.

Esko Railo tunnetaan meillä Karaijassa ehkä paremmin graafikastaan, mutta pronssiveistoksiakin on silti ollut mukana jo useammassa näyttelyssä. Esko on graafikkona jo nimekäs ja arvostettu opettaja Kankaanpään taidekoulussa. Graafikolle luonteenomainen tarkkuus sopii myös pronssin työstämiseen, veistoksiin ikuistetut linnut ovat herkkiä ja tunnistettavia, kuin pöydälle asetettavia koruja. Hauskalla tavalla metalligraafikon kädenjälki siirtyy hyvin myös pronssiin.


 Pronssiveistoksia ja paljon muuta Karaijassa nyt heinäkuussa päivittäin ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!


Pronssia, Marianna Juvonen- Holopainen

Pronssia, Eeva Salo

Pronssia, Esko Railo

ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti