Galleria ammattilaisille, vapaus harrastelijalle

Tästä aiheesta on nyt suuren kysynnän vuoksi pakko kirjoittaa ja pyydän jo etukäteen anteeksi, jos loukkaan jonkun tunteita, vakuutan että vilpitön tarkoitukseni on nimenomaan välttää sitä. Ensin esimerkki elävästä elämästäni; On vilkas kesäinen lauantai ja galleriassa vaeltaa iloinen joukko ihmisiä. Sisään astelee vanhempi rouva jo kumaraan taipunut mutta päättäväisin askelin. Kassalla rouva vetää esiin oman maalauksensa kassista ja vaatii suorasukaisesti hinta- arviota, katseesta voin päätellä että hän odottaa myös kannustavia kommentteja työnsä laadusta. Tilanne ei ole minulle uusi, mutta näin äkkinäinen hyökkäys hämmentää, vilkaisen kassan takaa sivuille, tilanne kiinnostaa selvästi myös muita galleriassa kävijöitä. Kun kassalle alkaa jo kerääntyä jonoa, yritän hädissäni koota ajatuksiani, mielessäni kieppuvat van Goghin korvat ja pohjalaisen äitini opetukset nöyryydestä ja kohteliaisuudesta vanhempia ihmisiä kohtaan. Katson pala kurkussa maalausta, josta voisi päätellä ainakin, että rouvan kannattaisi varata aika silmälääkärille, koska värien sekoitus kuvassa on onnistunut kadottamaan jokaisen puhtaan sävyn. Erotan maalauksessa kuitenkin jotain valoa ja ehkä auringonlaskun, kuinka monta auringonlaskua taidehistoria tuntee? Kuinka monta olen niistä itsekin maalannut? Nieleskelen ja tunnen korvien jo punehtuvan muillakin jonossa. Rouva seisoo edessäni määrätietoisesti ja urheammin kuin itse olen ikinä tuossa vastaavassa tilanteessa 15 vuoden taideopintojen ja maisterin tutkinnon jälkeenkään tehnyt. Änkytän jotain valosta ja teemasta, taiteen myymisen vaikeudesta...lopulta rouva päästää minut pahasta ja tokaisee työlleen reippaasti oman hinta-arvionsa, minä nielaisen ja huokaan helpotuksesta, kuulen oman ääneni sanovan; no se on ihan hyvä hinta. Rouva poistuu yhtä päättäväisenä kuin saapuikin, sivuilleen vilkaisematta.

Rakkaat lukijat, maassamme on juuri nyt suuri ikäluokka ihmisiä jäämässä osa-aika tai kokoaika eläkkeelle, valtavasti aikaa ja energiaa vapautuu. Moni heistä myös tarttuu siveltimeen ja toteuttaa kansakoulun aikaisen haaveensa, ryhtyy taiteilijaksi.Sanon nyt jo tässä vaiheessa ettei varmasti jää epäselväksi, se on pelkästään positiivinen ja hieno asia, taide on upea ja vapauttava harrastus, go for it everybody! Syy miksi sitten kirjoitan tätä on, että ylläpidän taidegalleriaa ja joudun valitettavasti antamaan jo lähes päivittäin rukkasia ihmisille jotka tulevat esittelemään töitään suurin odotuksin. He tiedustelevat mahdollisuuksiaan myydä tai esitellä taidettaan, ei siitä tarvitse rahaakaan välttämättä tulla...

Suomi on pieni maa ja sen taidemarkkinat vielä pienemmät, silti jokaiselle sivistysvaltiolle on tärkeää että sillä on omaa kulttuuria ja taidetta, jota tekevät alansa AMMATTILAISET. He kilpailevat työllään myös kansainvälisesti ja kehittävät omaa alaansa eteenpäin. Koska taide sinänsä on hyvin kiistanalainen aihe ja sen rajat usein veteen piirrettyjä viivoja, yritän nyt antaa jonkinlaisen määritelmän siitä mitä minun näkemykseni mukaan on ammattitaiteilija;

1. Harrastaja maalaa usein itsestään käsin, purkaakseen, voimaantuakseen, voidakseen hyvin. Ammattilainen maalaa työstään käsin, luodakseen jotain, jonka tuntee tehtäväkseen, osallistuakseen yhtenä silmukkana taidehistorian pitkään ketjuun, kehittääkseen työtään eteenpäin.

2.Ammattitaiteilija tietää mitä aikaisemmat sukupolvet ennen häntä ovat tehneet, tuntee taidehistorian ainakin sen suurimmilta osin. Ammatissaan toimiva ihminen seuraa myös kehitystä ympärillään.

3. Täysin riippumatta siitä, mitä tietä taiteilija on pätevyytensä hankkinut, hän on sen hankkinut ja tuntee myös kuvan sisällön luomisen lainalaisuuksia sekä tekniikan mahdollisuudet.

4. Edellisen jatkoksi ammattilainen on jo löytänyt jonkun punaisen langan tai kivisen polun, jota kulkea, jonkun teeman jota tutkia, jonkun itsensä, jolla erottuu muiden tekemästä työstä.

5. Ammattitaiteilija tuntee vastuuta omasta osastaan yhteiskunnallisessa keskustelussa, alansa kehityksestä ja kansallisestakin kilpailukyvystä, ideoidensa originaalisuudesta.

Ammattitaiteilijat jotka ovat rohkeasti alalle kouluttautuneet ( ehkä opintolainojen avulla niinkuin itsekin) tarvitsevat gallerioita yhtä kiinteästi kuin kirjailijat kustantamoja tai kokit ravintoloita. En tiedä kuinka paljon sairaaloihin kolkuttelevat harrastelija lääkärit tai verovirastoon harrastelija virkailijat, mutta taidealalle on kovasti tulijoita. Ymmärrän kyllä sen hyvin, omasta sisimmästä syntyvä luomus on hurmioittava kokemus, sen haluaa mielellään jakaa muillekin. Tässä kohtaa pyytäisin nyt kuitenkin nöyrästi malttia ja hienotunteisuutta harrastelijalta. Kierrä ensin näyttelyjä, tutustu ammattilaisten työhön ja tarjontaan. Osallistu harrastuspiirien näyttelyihin ja järjestä vaikka kotona oma näyttely tutuille.Ammatikseen töitä tekevän on pystyttävä elämään työllään, maksamaan veronsa ja kulunsa, hinnoittelusta ja alan arvostuksesta tulee todella vaikeaa jos markkinoille rynnistää suuri joukko harrastelijoita jotka hinnoittelevat työnsä sen perusteella että saavat niistä lähinnä tekemisen ilon. Koko alan kehitys ja uskottavuus kärsii. Suomi ei elätä kovin montaa ammattitaiteilijaa, mutta työnä se on yhtä vaativaa kuin työ yleensäkin, se on myös jatkuvaa tasapainoilua toimeentulon, kutsumuksen ja intohimon kanssa. Sen sisäisen äänen kuunteleminen josta hienoimmat oivallukset ja rakastetuimmat kansallisaarteet syntyvät, käy tässä sirpaleisessa maailmassa myös aina vaan vaikeammaksi. Kunnioitetaan siis toisiamme ja vaalitaan vuosisataisia perinteitä sekä uutta luovia mahdollisuuksia. Taide kuuluu kaikille, kaikkea ei silti tarvitse tehdä myytäväksi.

Karaijassa esittelen mahdollisuuksien mukaan joskus myös harrastelijoiden työtä ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi yleisöksi!

ML