Ihmisen työ

Englantilainen designeri, runoilija, novelisti, kääntäjä ja aktivisti William Morris puolusti voimakkaasti käsityötä ja koki teollisen vallankumouksen rappiollisena. Hän oli 1800- luvun lopulla syntyneen Arts and Grafts liikkeen tunnetuin edustaja. Tuo liike syntyi vastustamaan "sieluttomia" teollisuusjäljennöksiä ja uskoi muotojen yksinkertaisuuteen sekä materiaalin ja idean aitouteen.

Tänä päivänä meitä käsityöläisiä on edelleen hengissä kourallinen täällä Suomessakin. Teollinen vallankumous on jo taakse jäänyttä elämää ja käynnissä onkin digitalisaatio, joka sähköistämällä palveluja ja toimintatapoja purkaa turhaa sääntelyä ja byrokratiaa. Herodes ei enää laita meitä verollepantaviksi vaan verotkin ohjautuvat luultavasti automaattisesti keinoälyä käyttäen tarvittaviin kohteisiin. Informaatio puretaan bitteihin, jolloin sitä voi tallentaa, järjestellä ja muutella ihan uudella tavalla. Tietokoneet ja robotit kommunikoivat keskenään ilman ihmisen antamia käskyjä. Teknologia kuljettaa meitä paikasta toiseen ja huolehtii kodeistamme. Voimme keskittyä olennaiseen.

Teollistumisen ja sähköistymisen ohella käynnissä on myös globalisaatio, joka on avannut maailman markkinat. Koneista ja laitteista huolimatta yrittäjät ja sijoittajat ovat huomanneet saman kuin William Morris aikoinaan, oikean elävän ihmisen tekemä käsityö ei ole täysin korvattavissa koneellisesti. Arts and Grafts liikkeen alkuperäinen idea aitoudesta on käännetty itsensä irvikuvaksi massiivisessa mittaluokassa. Kansojen kulttuureista eri puolelta maailmaa on poimittu niiden parhaimmat ja omaperäisimmät ideat ja kopioitu massatuotantona toisella puolella maailmaa. Kapitalismi tietysti tasoittaa tietä köyhien kansojen kehitykselle ja sanotaan että olihan meilläkin aika jolloin lapsilla teetettiin töitä. Sellaiset argumentit paljastavat silti suuren tietämättömyyden niistä oloista, jossa halpatuontia nyt teetetään. Olosuhteet esimerkiksi halpoja tekstiilejä tuottavissa tehtaissa ovat todella kaukana sen agraari ajan Suomesta, jossa lapset tekivät töitä kotonaan tai kotikylissään, eivät suurten kaupunkien slummeissa ja teollisuushalleissa kuin häkkiin suljetut eläimet.

Suurin ja sokein luottamus koneiden ja laitteiden kaikkivoipaisuuteen taitaa silti taittua, keinoälykään tuskin koskaan tulee täysin korvaamaan sitä mikä ei ole sen luomaa. Suurin kysymys tulevaisuudessa tuleekin luultavasti olemaan maapallon luonnovarojen ja resurssien jakaminen, miten se tehdään mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Itse uskon että digitalisaationkin aikana arvokkaita ovat ominaisuudet jotka tekevät meistä ihmisiä, Kysymys kuuluu siis mihin tarvitaan vielä ihmistä? Voiko keinoäly tuottaa sisältöjä ja hoitaa ihmisiä? Vaikka koneet ehkä edistävätkin terveyttämme ja pidentävät elinikäämme, ihmistä ne tuskin koskaan täysin korvaavat sosiaalisissa tilanteissa. Toinen ominaisuus joka koneilta kai ymmärtääkseni puuttuu, on inhimillinen luovuus ja mielikuvitus, kyky tuntea, aistia, eläytyä, mielikuvitella. Tulevaisuudenkaan yhteiskunnissa ei ihmisen inhimillisyys ole korvattavissa. Miksi emme siis arvostaisi ja ylistäisi sitä jo nyt tänä päivänä!

Galleria Karaijassa esittelemme käsityönä valmistettuja tuotteita. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.-4. 10. meillä on mahdollisuus myös tutustua tuon teollisen vallankumouksen alkuaikojen tuotteisiin Antiikkiviikonloppuna. Esillä on mm. ensimmäistä kertaa Suomessa, 160 vuotta vanha maisema- aiheinen daguerrotypia eli valokuva, sekä monia mielenkiintoisia teknologisia vempeleitä menneiltä vuosilta.

Juuri nyt on esillä vielä Seija Grönqvistin luontoaiheisia maalauksia ja Risto Lammin- Soilan lintumaalauksia 27.9. asti, auki pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!

Lapsuuden kesän viimeinen viikko!

Sokerina pohjalla

Kesänäyttelyssämme on mukana myös maalaustaidetta neljältä taiteilijalta. Kalevi Liskistä ja Karin Björklund- Rissasesta jo kirjoitinkin aikaisemmin, mutta vielä täytyy ehdottomasti nostaa esiin nuori, kaunis taiteilijamme Katriina Kaija. Katriina on Kirkkonummelainen kuvataideopettaja ja ehtinyt jo mukavasti saada alulle oman taiteellisen uransakin. Koulunsa hän on käynyt Aalto yliopistossa ja Kuopion muotoiluakatemiassa ja on aktiivinen puheenjohtajakin Kirkkonummen taideyhdistyksessä. Hän ehtii vielä vaikuttaa pitkään kulttuurin ja taiteen puolesta, hänestä kuulemme vielä.

Katriinan maalausjälki on sateen raikasta, ei turhaa yrittämistä tai vääntöä vaan reipasta värinkäyttöä tarkoin valikoidulla paletilla. Lapsuuden kesään Katriina on maalannut omia lapsuusmuistojaan, joihin kuului myös Ruokolahden leijona 80- luvulla.

Laitan vielä omatkin maalausmuistoni tähän viimeiseksi, kesän teema oli lemppariani alusta loppuun, olen nauttinut joka hetkestä.

Lapsuuden kesät esillä vielä 23.8. klo. 16.00 asti ti-pe 11-18, la-su 11-16, hopi hopi, vielä ehtii hakea itselleen hyvän mielen koko vuodeksi!

Yhden kiven varassa, Katriina Kaija

Metriakvarellia, Karin Björklund- Rissanen

Kalevi Liski maalaukset, Hillevi Latvalahti kukkaset

Maalaukset vas. ja kes. Maarit Lassila, oik. Katriina Kaija

TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

ML

Saveen säilötyt lapsuusmuistot

Karaijan kesä jatkuu vielä pari viikkoa. Meillä on tämän kesän näyttelyssä mukana myös keraamikkoja, yksi ihan uusikin nimittäin Tiina Harjola Teijosta. Tiina onkin onnistunut luomaan kesän hittituotteen, superromanttiset kukkakupit. Niissä ovat ruusut, pionit, orvokit ja omenankukat kukkineet koko kesän ja perhoset liihotelleet joukossa. Tiinan vankasta ammattitaidosta kertovat paitsi nämä dreijatut kupit, myös kauniit leikekoristeiset ja kohopainetut sudenkorentovadit. Tiina käyttää myös litografia tekniikkaa savelle, jossa piirustuksista ja valokuvista leikkaamalla ja liimaamalla vedostetaan kuva keraamisilla pigmenteillä.

Tiina kertoo näistä töistään näin; Olen yrittänyt tavoittaa toissäni lapsuuden mielikuvitusmaailman. Kun leikkiemme vakiopaikassa "Pikkumetsässä" koetut seikkailut ovat todellisempia kuin todellisuus itse. Päivä toisensa perään kävimme ruokkimassa elefantin, seurustelimme mehiläisten kanssa ja kiipeilimme puiden oksilla, jotka sijaitsivat aution saaren sydämessä.

Kaikki muistot kulkevat mukanani, vaikka jokaisella askelmalla vähemmän kosketuspintaa. Riippumatta kuinka monta ovea avaan, yhä enemmän jää seuraavan tuolle puolen.

Toinen keraamikko onkin Karaijan ystäville jo vanha tuttu, Hillevi Latvalahti. Hillevi asuu sekä Espoossa että varsinkin kesäisin täällä Inkoossa. Hillevin töissä ihastuu usein siihen lämpöön jolla hän työnsä luo, niissä on hiukan veijarimaista huumoria. Tämän kesän näyttelyyn hän on tehnyt kokonaisesn kukkaniityn ja elävästi olevia koiria. Hänen suurin teossarjansa on kuitenkin perheen naiset, joista hän kirjoittaa näin;

Silloin muutettiin maalle kesäksi. Perheen naisia oli aina paikalla eri kokoonpanoissa. He loivat tunnelman. Äiti, mielestäni niin kaunis, usein haaveissaan, isoäiti, jonka lapsikin tiesi muita paremmaksi ihmiseksi, Julia täti, jotenkin niin nykyaikainen ja reipas, isosisko, jota ihailin ja kadehdin ja minä itse, joka en tiennyt olinko lapsi vai jo nuori tyttö. Meidät kaikki asetan nyt esille, vieraiden silmien tarkasteltaviksi. Tässä minä mökötän letteineni. Isosisko esittelee tyytyväisenä uutta polkkatukkaansa. Minä vaan en saa vielä leikata lettejäni, kun en ole vielä täyttänyt kymmentä.

Mukana on myös omiakin keramiikka lapsiani.

Lapsuuden kesät Karaijassa 23.08.2015 asti, ti-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

Keramiikka, keramik, Hillevi Latvalahti

Keramiikka, keramik, Tiina Harjola

Keramiikka, keramik, Tiina Harjola

Keramiikka, keramik, Maarit Lassila

Lapsuus grafiikan lehdillä

Kesänäyttelyssämme on tänä vuonna erityisen paljon grafiikkaa. Se on myös todella korkealaatuista, kun mukana on useampi grafiikkaa opettavakin taiteilija.

Karin Björklund- Rissanen on paikallisia voimia, kuvataideopettaja ja graafikko, hänestä kirjoitinkin jo aiemmin.Grafiikkaa Karinilta on kesänäyttelyssä erilaisia ötököitä ja muita teoksia Taidelainaamon puolella.

Piia Lehti on iloinen uusi lisä Karaijan kasvavaan taiteilijajoukkoon. Piian kauniit ja kertovat työt on otettu meillä tosi hyvin vastaan. Salossa asuva nuori taiteilija on jo ehtinyt tehdä vaikuttavan uran taiteen maisterina, näyttelyjä on kertynyt koti- ja ulkomailla jo pitkä lista. Piia kertoo pyynnöstäni ja tämän kesän töistään niin hienosti että lainaan häneltä suoraan tähän; Kuvien tekeminen on minulle kuin palapelin kokoamista uudelleen, omilla säännöilläni. Leikin rooleilla ja ruumiillisuudella, häivytän ihmisen, eläimen ja kasvin rajaa. Yksi tärkeä teema teoksissani onkin ihmisen ja luonnon suhde: ihminen osana luontoa ja luonto osana ihmistä. Haluan leikkiä ajatuksella: Mitä jos kaikella elävällä elämällä olisi tietoisuus ja tunteet. Mitä jos meillä onkin luontoon jokin sellainen maaginen yhteys, joka ei ole näkyvää eikä käsinkosketeltavissa. Miten sitä voisi kuvata?

Toinen virkistävä ja vaikuttava uusi tekijä on Teija Lehto. Teijakin on ammattitaitonsa hankkinut, Kankaanpään taidekoulusta ja Turun ammattikorkeakoulusta. Samoin kun Piia, Teijakin on koonnut pitkän listan näyttelyitä ansioluetteloonsa. Myös Teija kertoo työskentelystään tähän kesän näyttelyyn itse kaikkein parhaiten;

Puupiirroksissani on kukkia. Lapsuuteni kesiin kuului olennaisesti kukkien läsnäolo, pientareiden lajipaljous, värit ja tuoksut, kotipuutarhan perennojen hehku. Keräsin kukkia maljakkoon ja sidoin niistä seppeleitä. Kukkien hetkellisyys korosti kesän hetkellisyyttä, kukkiin tiivistyi kesän koko väkevyys ja intensiivisyys, elämän huikea yltäkylläisyys. Metalligrafiikkani keskittyy mustikoihin. Huomaan, että mustikoista on tullut minun kuviini oikein kestoaihe. Syitä on varmaan monia. Kasvoin maalla, jossa metsä ja mustikat olivat lähellä. Pidin ja pidän niiden poimimisesta. Se on niin hidasta puuhailua, että mielenkin on pakko asettua ja suostua rauhoittumaan – mindfulness harjoitusta parhaimmillaan. Pidän mustikoiden himmeänsinisestä väriasteikosta, pidän niiden pyöreästä muodosta, pidän niiden mausta. Mustikat nostattavat myös mieleeni kauniita muistoja lapsuuden kesistä.

Vielä yksi graafikko mahtuu tähän joukkoon ja hän onkin sokeria pohjalla, Karaijan kävijöille jo vanha tuttu Esko Railo. Eskon töistä ei puutu huumoria eikä elämäniloa. Niitä ei myöskään ole olemassa ilman lintuja. Sitä voi joutua hetken etsimään, se voi olla piilossa tai aivan edessä, mutta lintu siellä aina on. Tämä kovakuntoinen ja arvostettu opettaja pitää kuntoansa yllä mm. pelaamalla senioriliigassa jalkapalloa, mikä näkyy myös usein hänen grafiikassaan. Eskon työt ovat elämää täynnä, niistä voi lukea lukemattomia tarinoita. Porissa asuva taiteilija on potkinut pitkälle ja saavuttanut jo tunnustetun ja arvostetun aseman maamme taidegraafikoiden joukossa.

Grafiikkaa, kehystettynä ja vedoksina, myytävänä ja Taidelainaamon kautta vuokrattavana Karaijassa 23.8. asti, nyt heinäkuussa ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA!

Pioni Teija Lehto

Yhteinen historia, Piia Lehti

Kottaraisia ja Oskun autoja, Esko Railo

ML

Kalevi Liski ja Rafael Wardin kosketus

Kun Kalevi Liski viime kesänä asteli sisään Karaijaan vaimonsa Terhin kanssa, riemastuin. Maailmankaikkeus vastaa kun sinne huudetaan. Meillä oli silloin suuri ja tärkeä Itämeren hyväksi järjestetty kesänäyttely Elävä meri. Aihe on toki ajankohtainen edelleen, mutta sinilevistä ja saasteista keskusteleminen oli saanut minut haaveilemaan ilosta, energiasta sekä väristä ja siinä Kalevi nyt seisoi, elävänä esimerkkinä sellaisen taiteen tekijästä!

Tänä kesänä, Lapsuuden kesät näyttelyssämme onkin nyt vihdoin esillä nuo Kalevi Liskin visuaaliset vitamiiniannokset. Maalaukset, jotka suorastaan hehkuvat Italian aurinkoa, lämpöä ja iloista mieltä.

*Kalevi Liski tiesi jo hyvin varhain kutsumuksensa taiteen pariin, nuorena häntä kiinnosti myös teatteri ja hän haaveilikin näyttelijän urasta.Yllättäen esteeksi muodostui kuitenkin sama piirre, joka kuvataiteessa on vahvuus- nuoren mielen herkkyys.Hankala ramppikuume ei sallinut lavalle astumista. Teatteri jäi kuitenkin tärkeään osaan Kalevi Liskin elämässä, kun hän kouluttautui lavastajaksi. Kalevi Liskin ura Yleisradiossa kesti yhteensä 38 vuotta.*

Yleisradion taidekurssien kautta Kalevi tutustui myös esikuvaansa, opettajaansa ja ystäväänsä Rafael Wardiin. Wardin vaikutuksen voi nähdä Liskin maalauksissa myös meidän näyttelyssä. Etenkin rakkaus keltaiseen väriin yhdistää näitä kahta taiteilijaa. Kalevi Liski matkustaa usein vaimonsa kanssa Italiaan valoa hakemaan ja tuo sitä meille muillekin maalauksissaan. En osaa kuvitella marraskuiseen aamuun paremmin sopivaa seuraa kuin Kalevi Liskin energisoivat värit ja lämpö.

Kalevi Liskin visuaaliset vitamiinit nautittavissa Galleria Karaijassa 23.8. asti, nyt heinäkuussa ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

* Lainaus kirjasta Kalevi Liski

Kalevi Liski ja maalauksensa.

ML

Galleria ammattilaisille, vapaus harrastelijalle

Tästä aiheesta on nyt suuren kysynnän vuoksi pakko kirjoittaa ja pyydän jo etukäteen anteeksi, jos loukkaan jonkun tunteita, vakuutan että vilpitön tarkoitukseni on nimenomaan välttää sitä. Ensin esimerkki elävästä elämästäni; On vilkas kesäinen lauantai ja galleriassa vaeltaa iloinen joukko ihmisiä. Sisään astelee vanhempi rouva jo kumaraan taipunut mutta päättäväisin askelin. Kassalla rouva vetää esiin oman maalauksensa kassista ja vaatii suorasukaisesti hinta- arviota, katseesta voin päätellä että hän odottaa myös kannustavia kommentteja työnsä laadusta. Tilanne ei ole minulle uusi, mutta näin äkkinäinen hyökkäys hämmentää, vilkaisen kassan takaa sivuille, tilanne kiinnostaa selvästi myös muita galleriassa kävijöitä. Kun kassalle alkaa jo kerääntyä jonoa, yritän hädissäni koota ajatuksiani, mielessäni kieppuvat van Goghin korvat ja pohjalaisen äitini opetukset nöyryydestä ja kohteliaisuudesta vanhempia ihmisiä kohtaan. Katson pala kurkussa maalausta, josta voisi päätellä ainakin, että rouvan kannattaisi varata aika silmälääkärille, koska värien sekoitus kuvassa on onnistunut kadottamaan jokaisen puhtaan sävyn. Erotan maalauksessa kuitenkin jotain valoa ja ehkä auringonlaskun, kuinka monta auringonlaskua taidehistoria tuntee? Kuinka monta olen niistä itsekin maalannut? Nieleskelen ja tunnen korvien jo punehtuvan muillakin jonossa. Rouva seisoo edessäni määrätietoisesti ja urheammin kuin itse olen ikinä tuossa vastaavassa tilanteessa 15 vuoden taideopintojen ja maisterin tutkinnon jälkeenkään tehnyt. Änkytän jotain valosta ja teemasta, taiteen myymisen vaikeudesta...lopulta rouva päästää minut pahasta ja tokaisee työlleen reippaasti oman hinta-arvionsa, minä nielaisen ja huokaan helpotuksesta, kuulen oman ääneni sanovan; no se on ihan hyvä hinta. Rouva poistuu yhtä päättäväisenä kuin saapuikin, sivuilleen vilkaisematta.

Rakkaat lukijat, maassamme on juuri nyt suuri ikäluokka ihmisiä jäämässä osa-aika tai kokoaika eläkkeelle, valtavasti aikaa ja energiaa vapautuu. Moni heistä myös tarttuu siveltimeen ja toteuttaa kansakoulun aikaisen haaveensa, ryhtyy taiteilijaksi.Sanon nyt jo tässä vaiheessa ettei varmasti jää epäselväksi, se on pelkästään positiivinen ja hieno asia, taide on upea ja vapauttava harrastus, go for it everybody! Syy miksi sitten kirjoitan tätä on, että ylläpidän taidegalleriaa ja joudun valitettavasti antamaan jo lähes päivittäin rukkasia ihmisille jotka tulevat esittelemään töitään suurin odotuksin. He tiedustelevat mahdollisuuksiaan myydä tai esitellä taidettaan, ei siitä tarvitse rahaakaan välttämättä tulla...

Suomi on pieni maa ja sen taidemarkkinat vielä pienemmät, silti jokaiselle sivistysvaltiolle on tärkeää että sillä on omaa kulttuuria ja taidetta, jota tekevät alansa AMMATTILAISET. He kilpailevat työllään myös kansainvälisesti ja kehittävät omaa alaansa eteenpäin. Koska taide sinänsä on hyvin kiistanalainen aihe ja sen rajat usein veteen piirrettyjä viivoja, yritän nyt antaa jonkinlaisen määritelmän siitä mitä minun näkemykseni mukaan on ammattitaiteilija;

1. Harrastaja maalaa usein itsestään käsin, purkaakseen, voimaantuakseen, voidakseen hyvin. Ammattilainen maalaa työstään käsin, luodakseen jotain, jonka tuntee tehtäväkseen, osallistuakseen yhtenä silmukkana taidehistorian pitkään ketjuun, kehittääkseen työtään eteenpäin.

2.Ammattitaiteilija tietää mitä aikaisemmat sukupolvet ennen häntä ovat tehneet, tuntee taidehistorian ainakin sen suurimmilta osin. Ammatissaan toimiva ihminen seuraa myös kehitystä ympärillään.

3. Täysin riippumatta siitä, mitä tietä taiteilija on pätevyytensä hankkinut, hän on sen hankkinut ja tuntee myös kuvan sisällön luomisen lainalaisuuksia sekä tekniikan mahdollisuudet.

4. Edellisen jatkoksi ammattilainen on jo löytänyt jonkun punaisen langan tai kivisen polun, jota kulkea, jonkun teeman jota tutkia, jonkun itsensä, jolla erottuu muiden tekemästä työstä.

5. Ammattitaiteilija tuntee vastuuta omasta osastaan yhteiskunnallisessa keskustelussa, alansa kehityksestä ja kansallisestakin kilpailukyvystä, ideoidensa originaalisuudesta.

Ammattitaiteilijat jotka ovat rohkeasti alalle kouluttautuneet ( ehkä opintolainojen avulla niinkuin itsekin) tarvitsevat gallerioita yhtä kiinteästi kuin kirjailijat kustantamoja tai kokit ravintoloita. En tiedä kuinka paljon sairaaloihin kolkuttelevat harrastelija lääkärit tai verovirastoon harrastelija virkailijat, mutta taidealalle on kovasti tulijoita. Ymmärrän kyllä sen hyvin, omasta sisimmästä syntyvä luomus on hurmioittava kokemus, sen haluaa mielellään jakaa muillekin. Tässä kohtaa pyytäisin nyt kuitenkin nöyrästi malttia ja hienotunteisuutta harrastelijalta. Kierrä ensin näyttelyjä, tutustu ammattilaisten työhön ja tarjontaan. Osallistu harrastuspiirien näyttelyihin ja järjestä vaikka kotona oma näyttely tutuille.Ammatikseen töitä tekevän on pystyttävä elämään työllään, maksamaan veronsa ja kulunsa, hinnoittelusta ja alan arvostuksesta tulee todella vaikeaa jos markkinoille rynnistää suuri joukko harrastelijoita jotka hinnoittelevat työnsä sen perusteella että saavat niistä lähinnä tekemisen ilon. Koko alan kehitys ja uskottavuus kärsii. Suomi ei elätä kovin montaa ammattitaiteilijaa, mutta työnä se on yhtä vaativaa kuin työ yleensäkin, se on myös jatkuvaa tasapainoilua toimeentulon, kutsumuksen ja intohimon kanssa. Sen sisäisen äänen kuunteleminen josta hienoimmat oivallukset ja rakastetuimmat kansallisaarteet syntyvät, käy tässä sirpaleisessa maailmassa myös aina vaan vaikeammaksi. Kunnioitetaan siis toisiamme ja vaalitaan vuosisataisia perinteitä sekä uutta luovia mahdollisuuksia. Taide kuuluu kaikille, kaikkea ei silti tarvitse tehdä myytäväksi.

Karaijassa esittelen mahdollisuuksien mukaan joskus myös harrastelijoiden työtä ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi yleisöksi!

ML

Pronssiin ikuistetut

Lapsuuden kesäämme Karaijassa kuuluu myös upeita pronssiaveistoksia kolmelta eri taiteilijalta. Pronssin valaminen onkin aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa laji. Ensin aihe muotoillaan vahaan ja sitten siitä tehdään muotit joihin kuuma pronssi voidaan valaa. Valun jälkeenkin työtä riittää, veistos vaatii usein viimeistelyä, hiomista, kiillottamista ja patinointia, mikä kaikki vaikuttaa vielä paljon sen ulkonäköön.

Marianna Juvonen - Holopainen on alunperin graafinen suunnittelija, josta kasvoi kuvanveistäjä ja kokopäiväinen taiteilija 2000 luvulla. Viimeaikoina hän on keskittynyt pronssiveistoksiin joita työstäessään hän käyttää osana myös aitoja luonnonmateriaaleja. Itse ihastuin Mariannan töihin ihan välittömästi kun pari vuotta sitten sain niitä Karaijaan ensimmäisen kerran. Marianna kertoo kasvaneensa eläinten kanssa ja kertoo niiden olleen kumppaneita lapsuuden kesien suurissa seikkailuissa joissa hän kohtasi myös keijuja, fauneja ja kammottavia näkkejäkin. Niistä eläviä muistoja voi nähdä tänä kesänä Karaijassa.

Eeva Salo on taiteilija joka on työskennellyt aluksi myös lääkintävoimistelijana ja asunut pitkään Ranskassa ja Sveitsissä. Siellä hän on aloittanutkin ensimmäiset taideopintonsa, joita onneksi jatkoi Suomeen kotiuduttuaan. Eeva tekee kauniita ja herkkiä pronssiveistoksia ja on osallistunut jo lukuisiin näyttelyihin hienoilla töillään. Eevankin töissä on myös lämmintä huumoria, josta hyvänä esimerkkinä on Saku sammakon kosioretki.

Esko Railo tunnetaan meillä Karaijassa ehkä paremmin graafikastaan, mutta pronssiveistoksiakin on silti ollut mukana jo useammassa näyttelyssä. Esko on graafikkona jo nimekäs ja arvostettu opettaja Kankaanpään taidekoulussa. Graafikolle luonteenomainen tarkkuus sopii myös pronssin työstämiseen, veistoksiin ikuistetut linnut ovat herkkiä ja tunnistettavia, kuin pöydälle asetettavia koruja. Hauskalla tavalla metalligraafikon kädenjälki siirtyy hyvin myös pronssiin.

 Pronssiveistoksia ja paljon muuta Karaijassa nyt heinäkuussa päivittäin ma-pe 11-18, la-su 11-16 TERVETULOA! VÄLKOMMEN!

Pronssia, Marianna Juvonen- Holopainen

Pronssia, Eeva Salo

Pronssia, Esko Railo

ML