Vaara on lähinnä Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Oulun läänin mäkisten itäosien eli Vaara-Suomen alueen kivisistä mäistä käytetty nimitys. Vaarat ovat kivisyydestään huolimatta alueidensa parhaita viljelyseutuja ja vaara-asutuksen sijoittumiselle otollisia, sillä jääkauden jäätiköiden sulamisvesi on huuhtonut valtavina virtoina laaksoista ja matalilta alueilta ravinteet ja hiekan, kun taas moreenipeitteiset vaarat ovat saattaneet jäätikön väistyttyä jääkauden jälkeen jäädä vedenkoskemattomiksi eli supra-akvaattisiksi alueiksi. Myös laaksoja vähäisempi hallanvaara on parantanut viljelyedellytyksiä.[
Tämä on suora kopia Wikipedian antamasta selityksestä sanalle Vaara. Meidän kansalaisten viimeaikainen toiminta vaan on muuttanut tuon nimen luonnetta aikatavalla. Talvivaarasta ei tule ( ehkä enää koskaan) mieleen alueensa parhain viljelyseutu. Talvivaaran kaivoksesta on vuotanut kymmeniä tuhansia litroja vaarallisia metalleja ja uraania sisältäviä vesiä luontoon. Aamun uutisissa kansalaisia kehotetaan olemaan syömättä kalaa Talvivaaran alueella. Olisipa asia niin yksinkertainen. Ei tarvitse olla biologi tietääkseen että kun tuollaiset myrkyt pääsevät luontoon, ne aloittavat vaarallisen vaelluksensa koko ekosysteemissä aina ihmiseen asti. Miten laajat ja tuhoisat seuraukset sillä on, niin siitähän vasta aloitetaan tutkimuksia. Noiden tutkimusten ja erilaisten pelastustoimien työllistävä vaikutus on toden totta suuri. Ongelma vaan on, että maksajaa sille työlle ei taida olla helppo löytää, taas huudetaan apuun meitä veronmaksajia, sekä maksamaan että painostamaan edes vähän järkeä tuohon touhuun.
Työstä tässä siis on kysymys. Siitä tuli mieleeni pappani kertomukset hyvän työmiehen ammattiylpeydestä. Hyvin tehty työ oli joskus kunnia asia. Nythän se on yhtä katoava luonnonvara kuin luonnonvarat. Kellään ei ole kohta enää varaa tehdä työtään hyvin. Julkisia esimerkkejä siitä löytyy lukuisia, Talvivaaran lisäksi on hiihtäjien doping skandaalit, monenmuotoiset talousrikokset, rakennusalan laiminlyönnit ja pahimpina nämä suuret ympäristöön ja eläimiin kohdistuvat tuhot. Nämä suuret julkiset esimerkit kylvävät samaa viljaa myös laajasti pienempiin yrityksiin ja toimialoille. Who cares. Mikä meitä ihmisiä vaivaa, aletaan välittää!
Kun itse aloin opetustyöt 17 vuotta sitten, joku viisas antoi neuvon että älä koskaan paljasta oppilaillesi pelkoasi ja epävarmuuttasi, silloin peli on pelattu. Nuo ominaisuudet ovat kuitenkin meissä kaikissa perustavanlaatuisia tunteita. Nyt uskon että tämä kaava on väärä. Kaava on aina sama, kun väärin tehty työ paljastuu, ensin koitetaan piileskellä naamion takana niin pitkään kuin mahdollista, sitten alkaa selittäminen ja syyllisten hakeminen. Joku uhrataan, pahimmassa tapauksessa aina itsemurhaan asti. Mitäpä jos muutettaisiin tätä kaavaa. Näytettäisiin avoimesti kun jostain asiasta ei ole varmuutta ja kun siitä on.
Osallistuakseni nyt itse ensin näihin heikkouden paljastus talkoisiin, teen yhden ammatillisesti hyvin arkaluontoisen paljastuksen joka koskee omaa työtäni ja siinä tekemiäni virheitä. Ennen kuin aloitin Galleria Karaijan galleristina, olin usein sitä mieltä että lintumaalausten yleisö oli liian tiukkapipoista. Ihmettelin miksi lintuja kuvaaviin maalauksiin oli niin tarpeellista lisätä joka ikinen höyhen ja varpaan millimetri tarkalleen oikealle paikalleen. Ajattelin että eivätkö he nyt ole nähneet näitä lintuja niin paljon että tunnistavat lajin jo karkeistakin tuntomerkeistä. En ymmärtänyt että kyse on kunnioituksesta. Toki lajin tunnistaa, mutta sen ainutlaatuista kauneutta täytyy kunnioittaa maalaamalla se oikein. Juuri tästä on minusta työssä ylipäätänsäkin kyse ja tällä hetkellä suuri puute.
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti