Eräänä aamuna joululoman lopulla, olin matkalla ruokakauppaan.
Kävi kuitenkin niinkuin nykyään usein käy, löysin itseni Galleria Karaijan
parkkipaikalta. Ajattelin että, no voin yhtä hyvin käydä katsomassa
onko siellä kaikki ok. Siinä sitten vähän aikaa ”hengailin työpaikalla” niinkuin
neurologi Kiti Muller vastikään peräänkuulutti meitä tekemään. Sytytin yhden lampun ja zoomailin huoneita hämärissä,
sytytin toisen ja kolmannen, naputtelin päälle koko satsin. Hm. tuon kaapin jos
siirtäisi tuohon, nyt kun tilaa tuli tähän, niin tuon voisikin muuttaa...ja niin
yksi asia johti toiseen, kunnes joku oli pikakelannut kelloa puoli kahdeksaan
illalla. Innostuksesta syntyi flow, paineella purkautuva motivaatio,
inspiraatio. Illalla selkä kirskui kuin vanhat ratakiskot ja jalkapohjat olivat hellinä. Silti pää oli
ihmeen kevyt, ajatukset ilmavia ja mieli tyytyväinen. Materian siirtely
paikasta toiseen loi tilaa, jotain uutta, samalla tuli siivottua pölyt nurkista
ja arkistojen aarteet alahyllyiltä. Monen viikon työ yhtenä päivänä.
Tällainen työtsunami ei ole kuitenkaan mahdollista ilman
sille sopivaa ajankohtaa, juuri joulun aikaan vietettyjä joutilaita lepopäiviä.
Tämä asettaa tehokkuus ajattelun uusiin raameihin. Kuulin äskettäin toiselta
työelämän asiantuntijalta, että kaksi osa-aikatyöntekijää ovat yritykselle
huomattavasti tehokkaammat kuin yksi kokoaikainen työntekijä. Lyhyen päivän
jaksaa työskennellä intensiivisesti vähemmillä tauoilla. Mutta miten silloin on
hengailun laita? Riippuu tietenkin työstä, mutta jos työaika pressataan
minimiin ja tehtävät maksimiin, hengailun käy huonosti. Luovuus ja uudet ideat
syntyvät hengailusta. Siitä että työpaikalla on aikaa ja mahdollisuus törmätä
sattumanvaraisiin ihmisiin ja tilanteisiin, että epätodennäköisyydet toteutuvat
ja jotakin uutta syntyy. Jokainen tietää että rutiinilla suoritetut tehtävät
pysyvät sellaisina, välittömästi kun kuvioon astuu virhe tai jokin
häiriötekijä, esim. sähkökatko tai työkaveri, rutiini rikkoutuu ja ensihämmästyksen
sekä luontaisen vastustusreaktion jälkeen, jotain uutta voi syntyä, jopa koko
tehtävä voi asettua kyseenalaiseksi.
Tehokkuus on
ennen kaikkea yksilöllistä, eri ihmisille sopii erilaiset rytmit. Siksi
ulkoapäin ohjattu työrytmi voi olla suorastaan tuhoisa. Toiset meistä ovat
aamuvirkkuja, toiset ilta, useimpiin meistä talven kaamos, syksy ja kevät
vaikuttaa myös eritavalla. Myös ihmisen elinkaari taipuu eritavoilla, jotkut
etsivät itseään nuorena, toiset vasta vanhoina. Jotkut lisääntyvät ja täyttävät
maan, toiset varovat sitä tekemästä. Elämä on rikasta juuri erilaisuutensa
ansiosta. Silti erilaisuuden hyväksyminen juuri työpaikoilla on usein vaikeaa. Työn
rahallinen arvioiminen on vaikeaa ja tasapuolisuuden turvaamiseksi kaikilla on
sama kaava, vaikka se työn varsinaisen onnistumisen kannalta voi olla jopa
haitallista.
Itselläni on sellaiset aivot että en ole koskaan kyennyt
tekemään tasaisen tappavasti mitään, jos ei nyt hampaiden pesua lasketa. Päivät
ovat hyvin erilaisia ja energia niiden mukana. Olen aina tehnyt töitä
projekteina, ideoina, innostuksesta. Minulla ei ole koskaan ollut siivous-
karkki- tai paastopäivää, en yksinkertaisesti pysty rytmittämään elämääni
sellaisen matemaattisen kaavan mukaan, joka toistuisi täysin samanlaisena.
Silti katson saaneeni asiat tehdyiksi. Kouluaikana lintsasin ( toivottavasti
opet ei lue tätä) ja haaveilin pois paljon päiviä, mutta otin myös kiinni ja
valmistuin. Nykyisessä työssäni yrittäjänä, joutuu tietysti noudattamaan
aikatauluja, mutta päivistä niiden sisällä muodostuu silti hyvin erilaisia ja
yritykseni elää myös sesonkien mukaan eritavalla. Go with the flow, on motto
jota useimmiten noudatan ja uskon sen hyvää tekevään vaikutukseen, oli sitten
kyse ruoanlaitosta tai liikunnasta. Väkisin ei synny mitään kaunista eikä
kestävää. Yksi mitä usein silti kaipaan, on vapaapäivä, sellainen villasukissa
hissuttelu päivä jolloin voi litkiä haaleaksi jäähtynyttä teetä isosta kupista
ja seurata ikkunan takaa lintulaudan elämää. Tuollaisina päivinä olen
luultavasti saanut parhaat ideani. Pysähtyminen lataa tulevan vauhdin.
Rutiineja tehdessä ei kykene näkemään kokonaiskuvaa, ilmakuvaa itsestään,
ahertamassa pienten tehtäviensä kanssa suuressa avaruudessa.
Työelämä on muutosten edessä ja keskellä. Eurooppalaisina
meidän on kyettävä kilpailemaan halvemman työvoiman maiden kanssa vielä
pitkään. Palkat tulevat luultavasti laskemaan, eikä eläkkeitä pystytä maksamaan
entiseen malliin. Nykyinen viisikymppinen on kuulemma entisaikojen
kolmekymppinen, on pidettävä itsensä markkinoilla ja työkuntoisena. Luultavasti
kyse on myös töiden jakamisesta, sillä työtä kyllä on, maksaja vaan usein
puuttuu. Yhtenä ratkaisuna voisi hyvin toimia työn uudenlainen urakoittaminen.
Työstä ei ehkä maksettaisikaan niinkään käytetyn ajan, vaan sen sisällön
mukaan. Tiedän että käsityöläisiä esimerkiksi ohjastetaan luultavasti vieläkin
alan kouluissa laskemaan työlleen arvo käytetyn ajan ja muiden kustannusten
perusteella. Mitä jos tämä onkin ihan väärä tapa?
Kuten edellä yritin todistaa, aika on hyvin suhteellista.
Hyvät ideat ovat arvokkaita, niissä on substanssia. Hyviä ideoita ei voi mitata
ajassa. Joskus huononkin idean toteuttaminen on välttämätöntä, koska se on tie
siihen hyvään ideaan. Lukemattomia menestystarinoita on kirjoitettu virheiden
ja konkurssien jälkitauteina. Työhön on saatava joustavuutta ja ilmaa,
perspektiiviä. Tietysti on töitä, joihin tämä huonosti sopii, turvallisuudesta
tai ihmisarvosta ei voi tinkiä. Silti uskon, että on paljon sellaisia
aikataulujen ja turhan byrokratian orjuuttamia ihmisiä, jotka osaisivat ja
voisivat tehdä työnsä paljon nykyistä tehokkaammin ja edullisemmin, jos
saisivat suuremman vaikutusvallan tehtäviensä suhteen. Vastuu on siinä kohtaa se avainsana. Jokainen ihminen joka oikeasti
ottaa vastuun ja kantaa sen, suorittaa työnsä. Ihminen joka työskentelee
kellokortin (eikai niitä enää ole) ohjaamana, ei välitä, koska hänelle ei ole
uskottu vastuuta. Vastuuta ei myöskään voi kantaa jos ei näe kokonaisuutta, jos
ei saa siihen edes tilaisuutta. Siksi uskon ettei yhdessäkään yrityksessä ole
niin vähäpätöistä tointa tai tehtävää etteikö sen tekijää kannattaisi
informoida koko yrityksen tavoitteista ja jokaisen tehtävän osallisuudesta sen
toteutumiseen.
Ihmisarvoinen työ on ennen kaikkea ihmisestä lähtevää. Jos
ensimmäinen ja pahimmassa tapauksessa jopa ainoa kriteeri jonkun työn
teettämiselle on raha, eihän siitä voi seurata mitään hyvää ihmiskunnalle.
Ihminen tulisi paremmin ottaa huomioon jo varhain koulutus vaiheessa. Emme
kouluta koneita vaan suunnattoman suuria mahdollisuuksia, jokaisessa ihmisessä
on potentiaalia ja rajaton kasvamisen mahdollisuus, koko elämänsä ajan. Se
pitäisi osata kylvää ja kasvattaa esiin, niinkuin hyvä puutarhuri tai kokki tekee,
rakkaudella.
Antoisia työpäiviä kaikille työtä tekeville!
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti