tiistai 24. maaliskuuta 2015

Uuden sukupolven taiteilijat Karaijassa

Oletko ollut huolissasi maamme tulevaisuudesta? Oletko odottanut signaalia positiivisemman ajan alusta? Niin minäkin. Tarjoamme nyt sinulle sellaisen, itseasiassa kaksikin. Karaijassa avataan lauantaina kahden nuoren lahjakkaan taiteilijan näyttelyt; Maisa Martikaisen "Lennossa" ja Juho Könösen "Linturetkimuistoja". Kumpikaan heistä ei ole ihan aloittelija enää, he ovat löytäneet jo oman juttunsa ja he ovat oikealla tiellä.

Mikä voisi meitä paremmin piristää kuin nuoren ihmisen antaumuksella tehty työ, usko tulevaisuuteen ja halu antaa sille oma osansa. Maisa Martikainen maalaa rohkeasti ja tunteella, mutta hallitsee silti modernia kuvakieltään. Maisa jatkaa hienolla tavalla suomalaisten rohkeiden naisten modernia otetta maalaustaiteeseen. Juho Könönen taas on uuden polven lintumaalari, hänen maalauksistaan tunnistaa aidon kiinnostuksen luontoon ja lintuihin, ulkona liikkumisen, silti niissä on myös uutta maalauksellisuutta.

Molemmista kultajyvistä odotan vielä upeaa kasvua, tule katsomaan ja kokemaan tätä uutta energiaa!

Lennossa / Flygande maalauksia Maisa Martikainen
Linturetkimuistoja / Minnen från en fågelutfärd maalauksia Juho Könönen

28.3.- 19.4. 2015
Avajaiset Vernissage 28.3. klo. 14-16

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
ML



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti