Virheen vaikuttavat olomuodot ja Darwinin suurin virhe

Ajattelin taas upottaa paljaat varpaani innovaatioista lämpöiseen hiekkaan ja nuuhkaista raikasta, hyvistä ajatuksista sakeaa ilmaa. Seuraavana Steven Johnsonin reseptissä noihin edellä mainittuihin on nimittäin pikku paholainen nimeltä Virhe.

Kuvataideopettajana rakastan virheitä. Jokainen opettaja tietää että virheitä tekevä oppilas on opettajan paras assistentti, hän nostaa jatkuvasti esiin asioita joista voi oppia ja joista parhaillaan voi kehittyä ihan uudenlaisia tapoja nähdä ja tehdä. Tässä jatkokertomuksessa on jo aiemmin opittu käsitteet Rinnakkainen mahdollinen ja Kohina, näihin molempiin liittyvät myös virheet olennaisesti. Virheethän ovat yhtä välttämättömiä kuin varjo on valolle tai suru ilolle. Ihmisen kulttuurihistoriassa on tehty massiivinen määrä virheitä ja osasta niitä on kehittynyt hienoimmat ja tarpeellisimmat keksintömme. Tunnetuimpana ehkä Alexander Flemingin huolimaton Staphylococcus- viljelmän käsittely, josta seurasi penisiliinin keksiminen.

Johnson kertoo esimerkin Lee de Forest nimisestä miehestä joka kokosi v. 1900 yksiöönsä Chicagon Washington Boulevardille joukon paristoja, kipinälähettimiä, elektrodeja ja muita laitteita. Näistä palasista ja suuresta joukosta erilaisia virheitä, vääriä oletuksia ja sivupolkuja syntyi lopulta 1900 lukua ehkä eniten muuttanut keksintö, radio, televisio ja ensimmäiset digitaaliset tietokoneet. Lee de Forest työskenteli sitkeästi ja periksi antamatta vaikka seiniä nousi pystyyn hänen teorioidensa eteen, virheellä on nimittäin sellainen ominaisuus, että se kiusaa luojaansa jatkamaan kunnes oikea vastaus löytyy. Oikeassa oleminen pitää paikallaan, väärässä oleminen pakottaa liikkumaan.

Hedelmällisien virheiden löytämistä vaikeuttaa kuitenkin ihmisen luontainen taipumus sivuuttaa ne. Juuri tästä ilmiöstä todistivat tähtitieteilijät Arno Penzias ja Robert Wilson jotka törmäsivät tutkimuksissaan värähtelevään merkkiin alkuräjähdyksestä, maailmankaikkeuden synnystä ( niin kuin tiede sen selittää ) ja pitivät sitä ensin merkityksettömänä kohinana ja vikana laitteissa. Nobelin palkinto myönnettiin heille siis keksinnöstä jota he itse pitivät aluksi rikkoutuneena kaukoputkena.

Virheiden läsnäolo parantaa tutkitusti myös ihmisten kykyä tehdä luovempia assosiaatioita. Asiaa on tutkittu. Psykologian professori Charlan Nemeth on nimittäin tehnyt kokeita ryhmille, joille annettiin yksi sana kuten ” sininen” ja pyydettiin ihimisiä vapaasti assosioimaan. Tulokset osoittivat että ihmiset assosioivat vapaasti absurdin ennustettavilla tavoilla; tutkimuksen mukaan 80% vastaajista vastasi tuohon sanaan toisella värillä tai sanalla ” taivas” ja vain 20% :lla vastaajista oli luovempia assosiaatioita kuten ” farkut” ”järvi” tai ” yksinäinen”.  Tätä luovuutta assosiaatioiden tekemisessä pystyttiin hiukan kasvattamaan jos ryhmään sijoitettiin salaa yksi näyttelijä joka antoi väärää informaatiota assosioitavana olleesta sanasta. Näin voidaan siis tehdä paradoksaalinen johtopäätös; Hyviä ajatuksia syntyy todennäköisemmin ympäristöissä, joissa on hieman kohinaa ja virhettä.

Seuraavaksi pitääkin hakea kuppi kahvia….Nimittäin nyt suhteeni herra Steven Johnsonin ajatuksiin alkaa saada piirteitä, joista syistä joudun ottamaan hieman henkilökohtaista ”etäisyyttä” hänen ajatuksiinsa. Nimittäin, no, te tiedätte mitä herra Charles Darwin on kirjoittanut teoksessaan Lajien synty, lajien synnystä. Henkilökohtaisesti haluan pitää tuon vielä ihmiselle ”verhotun ikkunan” kuitenkin auki, sillä toisin kuin Charles Darwin, minä uskon ihmistä suurempaan luojaan. Tämä asettaakin sitten melkein kaiken edellä kirjoittamani kokonaan uuteen valoon. Nimittäin se mitä Johnson kutsuu evoluutiossamme virheeksi, joka mahdollistaa esim. DNA :n muuttumisen, ei tietenkään voi olla virhe siinä suuressa suunnitelmassa johon itse uskon. Itse haluan kuitenkin kunnioittaa ehdottomasti jokaisen ihmisen vapaata tahtoa valita oma vakaamuksensa tässä asiassa, siksi näin teknisesti ottaen puhumme vain asioista eri nimillä mutta ilmiöt sinänsä pysyvät ennallaan.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että juuri tämä asia oli Darwinin akilleen kantapää, juuri tässä asiassa Darwin teki itse suurimman virheensä, hän ei ymmärtänyt virheen merkitystä, sen muuttavaa voimaa lajien evoluutiossa.

Sitaatti Johnsonilta: Liian paljon virheitä johtaa luonnollisesti kuolemaan, mistä syistä sinunkin soluissasi on hienostuneet mekanismit, jotka korjaavat vaurioituneen DNA:n ja varmistavat että DNA:n lukuprosessi on tarkka viimeistä nukleotidia myöten. Jälkeläisilleen jatkuvasti uudelleen sekoitettua geneettistä koodiaan siirtävä eliö saa itseään innovatiivisempia jälkeläisiä, mutta vain siinä merkityksessä, että jälkeläiset löytävät uusia tapoja menehtyä ennen syntymäänsä tai sen jälkeen. Yksikään vanhempi ei halua lapselleen geneettisiä mutaatioita. Kuitenkin lajina olemme olleet mutaatioista riippuvaisia. Suurin osa solujemme koneistosta on omistettu geneettisen koodin säilyttämiselle ja jäljentämiselle. Evoluutio on kuitenkin jättänyt vielä tilaa kohinalle. Kohinan on säilyttävä, koska muuten evoluutio pysähtyy. ( Johnsonin sanoja tiivistetysti)

Tähän loppuun voisin ottaa näin käsityöläisenä oman esimerkin keramiikan valmistuksesta. Siitä lähtien kun löysin saven ja kaikki ne rajattomat mahdollisuudet sen työstämiseen ja koristelemiseen ( lasitteet, oksidit, jne..) olen ollut kuin lapsi leikin ihmemaassa. Miten paljon erilaisia mahdollisuuksia, jotka kuitenkin toteuttavat tiettyjä fysikaalisia ja kemiallisia lainalaisuuksia.

Lähestymiseni tähän maailmaan on ollut kaikkea muuta kuin tieteellisesti analyyttinen, olen työntänyt sormeni syvälle saveen ja luottanut intuitiooni sen muovaamisessa. Tähän virheiden teemaan olenkin sitten törmännyt hyvin konkreettisesti ja väistämättömällä varmuudella.  Lähes joka kerran kun avaan keramiikka uunin polton jälkeen, löydän sen sisällöstä uusia variaatioita mahdollisuuksista tehdä virheitä. Uskon että keraamikot tunnistavat tämän. Ja lopultakin juuri tuo tekemisen yksi ominaispiirre, tekee keramiikan tekemisestä niin hauskaa, tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta ja joka kerta uutta, avautuu uusi ovi Rinnakkaiseen mahdolliseen.

 

Ja kuten luonnossa erilaiset eliöt kehittävät suuremman ”mutaatio tiheyden” stressin aikana, kun olosuhteet käyvät vaikeammiksi. Niin myös meidän ihmisten tekemisissä virheiden lukumäärä lisääntyy kiireessä tai muuten vaikeina aikoina, mutta se mikä asiassa on niin lohdullista on, että silloin myös uusien innovaatioiden määrä kasvaa! On vielä ihan pakko mainita toinen henkilökohtainen esimerkki, nimittäin suuri rakkauteni Citroen 2CV eli Rätticitikka, sehän on keksitty nimenomaan vaikeissa sodanaikaisissa olosuhteissa, joissa piti saada yksinkertainen ja halpa, mutta toimiva kuljetusajoneuvo ja miten mestarillinen kaunotar siitä tulikaan.

 

Johnsonilla on vielä muutama vinkki evoluution muokkaamassa nyrkissään, joten jatketaan taas sen avaamista.

 

ML