Laittauduimme
tänään matkaan tarkoituksenamme juhlia seuralaiseni 50- vuotis syntymäpäivää.
Meillä oli paremmat päällä ja yhteistä aikaakin fixattu koko iltapäivä.
Tarkoitus oli syödä hyvin ja ylellisesti, maksoi mitä maksoi.
Siistissä
ravintolassa ilmeettömät tarjoilijat kuittasivat tulomme ja valitsimme
paikkamme. Pöydässä ei ollut ruokalistaa. Kaksi tarjoilijaa jäivät juttelemaan
ovesta tulleen tuttavansa kanssa ja me yritimme pitää nälkäiset vatsamme
aisoissa. Lopulta toinen tarjoilijatar tuli, hän luki harvinaisen innottomasti
päivän lounasvaihtoehdot. Kun kysyin häneltä ruokalistassa olleen ruokalajin
sisältöä, koska en anteeksi vain tuntenut alan termejä, hän vastasi minulle
silmiään pyöritellen ja antoi ymmärtää maalaisuuteni. Tilasimme kiltisti, saimme
ruuan ja söimme sen, varsin nopeasti, sillä ruoka oli hyvää, mutta sitä ei
ollut tarpeeksi lautasella täyttämään vatsaa, vaikka hinta tyhjensi kyllä
kukkaron. En tiedä oliko kukkaromme liian pieni vai vatsalaukkumme liian
suuria. Kukaan ei tullut sitä kysymään, eikä laskua tarjottu. Lopulta nousimme
pöydästä ja menimme itse maksamaan kassan luona seisseelle tarjoilijalle, joka
onnistui toimittamaan tehtävänsä alusta loppuun ilman pienintäkään hymyä.
Tuli mieleen
että onkohan meillä enää työn arvostus ihan entisellään. Tuli mieleen erään
maahanmuuttajan kommentti televisiosta muutama ilta sitten, kun häneltä
kysyttiin miksi maahanmuuttajat usein ryhtyvät yrittäjiksi. Kaukoidästä
muuttanut nainen vastasi että koska maahanmuuttajat ovat valmiimpia tekemään pitempiä
työpäiviä kuin suomalaiset ja yrittämään enemmän. Maahanmuuttajia on tietysti
erilaisia niin kuin on suomalaisiakin.
Mutta tuli vielä mieleen toinenkin kommentti takavuosilta, kun
suomalaiset muuttivat siirtolaisiksi Ruotsiin. Ruotsissa suomalaiset tunnettiin
ahkerina työmiehinä ( ja naisina), jotka olivat valmiimpia työskentelemään
pitempiä päiviä ja raskaammissa töissä kuin ruotsalaiset. Tuli mieleen vielä
kolmaskin kommentti, eräs ystäväni sanoi kerran että jos hän olisi työuransa
alussa, lähtisi hän ehdottomasti nyt Kiinaan sitä tekemään, koska siellä on nyt
päällä oikea innostus ja henki.
Itse voisin
sanoa että minulla on kokemusta työn tekemisestä lapsellisen ihmisen kehossa.
Vaikka mieluiten vain leikkisin ja loisin, niin olen oppinut myös tekemään
töitä. Joitakin työn syrjiä ei vain koskaan opi rakastamaan, kun taas toisia
ilman ei voisi elää. Haluaisin uskoa että työstä kuin työstä voi löytää myös
jotain hyvää jos oikein vaivautuu etsimään. Työssä ihmisten kanssa asenteella
voi olla vuoria siirtävä voima. Voisimmekohan me luoda tänne Suomeenkin vielä
oikean innostuksen ja hengen, arvostuksen työhön.
Työlästä illan
jatkoa!
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti