Untuvatakin kehitys siiviksi ja muita Eksaptaatioita

Alamme pikkuhiljaa saavuttaa ns. vastarannan tällä Steven Johnsonin nimeämien Innovaatiohahmojen saaristomerellä. Toiseksi viimeisen karikon nimi on näin äkkiseltään vähän hankala Eksaptaatio, mutta antakaas kun selitän. Nimi on peräisin Elisabeth Vrban ja Stephen Jay Gouldin 1971 julkaisemasta samannimisestä esseestä.

Suora sitaatti Johnsonilta: ” Eliö kehittää erityiseen käyttöön optimoidun piirteen, mutta sen jälkeen piirre kaapataan täysin erilaiseen käyttöön. Vrban ja Gouldin esseessä näkyvästi esiintyvä klassinen esimerkki on linnun höyhenet, joiden uskotaan alkujaan kehittyneen lämmön säätelyyn ja auttamaan liitukauden lentokyvyttömiä hirmuliskoja suojautumaan kylmältä ilmastolta. Kuitenkin kun jotkin niiden jälkeläisistä, myös nykyään Archaeopteryx- nimen saanut olento, alkoivat kokeilla lentämistä, höyhenistä oli hyötyä siiven pinnan ilmavirtauksen säätelyssä ja sen ansiosta nämä ensimmäiset linnut pystyivät liitämään.”

Lento- ominaisuuksiin vaikuttaa olennaisesti sulkien muoto, siipien epäsymmetrisyys tuottaa nosteen joka auttaa lentonopeuksien saavuttamisessa, Haukkojen tapaan epäsymmetria on suurempi nopeammin lentävillä linnuilla. Pelkkinä lämpöeristeinä untuvat toimivat täysin symmetrisinä. Epäsymmetrisyys sulissa alkaa kehittyä siinä vaiheessa kun lentonopeudesta tulee hyödyllinen ominaisuus eloonjäämisen kannalta. Lämpöön sopeutunut sulka siis eksaptoituu  lentoon. Pienenä sivuhuomautuksena nyt taas sallittakoon, että tästäkin asiasta voi evoluutibiologilla ja uskontotieteilijällä olla eriäviä näkemyksiä.

Suora sitaatti Johnsonilta; ”Mutaatio, virhe ja onnekkuus avaavat uusia ovia biosfäärin rinnakkaiseen mahdolliseen, mutta eksaptaatiot auttavat tutkimaan ovien takana olevia uusia mahdollisuuksia. Pimeän huoneen valaisemiseksi sytytetyllä tulitikulla on täysin eri käyttö, kun avataan ovi, jonka takana olevassa huoneessa on halkopino ja takka. Yhdessä asiayhteydessä näköä avustava väline onkin lämmön edellytys toisessa. Tämä on eksaptaation olennaisin piirre.”

”Untuvatakin” eksaptoituminen lentäviksi siiviksi ja muut luonnonilmiöt eivät ole ainoita esimerkkejä eksaptoitumisesta, myös ihmisen kulttuurihistoria on täynnä niitä. Johnsonillakin niitä on useita, jo tutuksi tulleet uusimmat ihmeet kuten www nostavat tuon eksaptoitumisenkin tietysti jo ihan uudelle tasolle, tuskin Tim Berners- Lee saattoi aavistaa mihin kaikkeen hänen alun perin akateemista tietoa jakava alustansa nykyään taipuu. Ihmisen yleisen luonteen mukaan monista hyödyllisistä ja hyvistä keksinnöistä on ikävä kyllä eksaptoitunut myös varsin ikäviä muotoja, kuten Lee de Forestin Triodista vetypommin rakenne. Onpa ollut niinkin kiinnostavia yhteyksiä kuin teologia ja tähtitiede, Sitaatti Johnsonilta: ”Johannes Kepler kertoi keksineensä planeettojen liikkeen uskonnosta ottamallaan hedelmällisellä vertauksella: Hän kuvitteli, että Aurinko, tähdet ja niiden välinen pimeä avaruus olivat Isän, Pojan ja Pyhän hengen vastineet taivaalla.”

Johnsonkin mainitsee kyllä joitakin esimerkkejä kirjallisuudesta, mutta itse haluan tässä kohtaa nostaa esiin taiteen. Meitä taiteentekijöitähän moititaan usein turhanpäiväisiksi taivaanrannan maalareiksi, kun yhteiskunnassa on säästämisen paineita, yleinen mielipide kääntyy helposti osoittamaan tätä boheemia porukkaa. Klassisin esimerkki jonka tapaan vetää ässänä hihasta näissä keskusteluissa, on erään tunnetuksi tulleen taiteilijan ja neron Leonardo da Vincin lanseeraama Perspektiivi, Renessanssin ajan Italiassa. (Ihailuni näitä kahta ( Leonardo ja Michelangelo) mestaria kohtaan on niin ylitsepursuavaa että olen ristinyt kissanikin heidän kunniakseen.) Ennen Leonardon tapaa kuvata maailma kolmiulotteisesti kaksiulotteisella pinnalla, maailma näyttäytyi ihmisille hyvin erilaisena. Tämä kuvien maailma ja niiden vaikutus meihin, on ylipäänsä aihe josta en itse saa millään kyllikseni. Taide on myös mielenkiintoisella tavalla ”yhtä” luonnontieteen kanssa ilmiössä nimeltä Kultainen leikkaus ( 1: 0,618 ). Taiteessa sitä käytetään lähinnä sommittelu sääntönä, sen mukaan voi jakaa pinnan tai sijoittaa objektit kuvaan ( useimmiten) miellyttävimmällä mahdollisimmalla tavalla. Se on kuitenkin suhde joka esiintyy kaikkialla luonnossa, meissä itsessämmekin ( esim. kasvoissa suun sijainti nenän ja leuan pään välissä). En tiedä miten Darwin perustelisi kultaisen leikkauksen yleisyyttä elollisissa olioissa, itse olisin taipuvainen näkemään asian niin, että maailmankaikkeutemme on luotu harvinaisen esteettisellä silmällä. Tästä ei olisikaan enää pitkä matka Hyvyyden ja Kauneuden liittoon, mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Johnson menee nimittäin jo lujaa eteenpäin, juostaanpa kiinni. Hän kertoo professorista nimeltä Martin Ruef joka tutki liike- elämän innovaation ja monimuotoisuuden suhdetta Stanford Business Schoolissa 1990- luvulla. Hän loi järjestelmän jolla arvioi mm. innovaatioiden markkinoille pääsyä ja patenttien haun määriä. Ruefin tutkimuksessa monimuotoiset horisontaaliset verkostot olivat kolme kertaa innovatiivisempia kuin yhtenäiset, vertikaaliset verkostot. Tämä on ns. Kahvila malli, joka on ollut käytössä esim. Wienissä Sigmund Freudin kotona tai Pariisin kahviloissa 1920- luvulla, joissa syntyi modernismi, kirjailijoiden, runoilijoiden, taiteilijoiden, filosofien ja arkkitehtien yhteisissä boheemi elämän pöydissä. Kipinät sinkoilevat siellä, missä mahdollisimman monipuoliset kiinnostuksen kohteet kohtaavat toisensa.  Tieteellinen esimerkki asiasta on Watsonin ja Crickin keksimä DNA:n kaksoiskierteinen rakenne. Tämän arvoituksen ratkaisemiseksi Watson ja Crick keräsivät nimittäin informaatiota biokemiasta, genetiikasta, informaatioteoriasta, matematiikasta ja Franklinin röntgenkuvista. Tällaisen sopan keittämisestä heidät sitten palkittiin Nobelin palkinnolla.

Johnson nostaa vielä esiin yhden maailman innovatiivisimmaksi arvioidun yhtiön, nimittäin Applen. Paradoksaalista sen kohdalla tässä suhteessa on, että se on edelleen ylhäältäpäin johdettu ja tuotteidensa kehityksen suhteen mustasukkaisen salaileva. Kun taas katsotaan tuon linnoituksen sisälle, kaikki tämä edellä kirjoittamani toteutuu. Applen tuotekehitys muistuttaa enemmän kahvilaa kuin johdonmukaisesti edistyvää kokoonpanolinjaa. Suunnittelu-, tekniikka-, valmistus-, ja markkinointiryhmät tapaavat jatkuvasti ja vaihtavat ajatuksia, prosessissa on paljon kohinaa ja riitaisia kokouksia, mutta tulokset puhuvat puolestaan.

Jos nyt tätä lukua yrittäisi jotenkin summata, voisi ehkä sanoa että siemenet kannattaa kylvää laajalle alalle. Uteliaisuus ja sosiaalisuus ovat suureksi avuksi innovaatioidenkin tekemisessä, niiden avulla pienestä torpastakin voi rakentaa palatsin.

 

Jäjellä on vielä vihon viimeinen aines innovaatiokakun reseptissä, toivottavasti vielä joku lukijakin.

 

ML