Lähikuvassa matkanjohtaja ja luontovalokuvaaja Antero Topp

Antero Topp kuvassa vasemmalla, oikealla Risto Lammin- Soila

 

Monilla meistä on yksi intohimo ja kiinnostuksen kohde ylitse muiden lapsesta lähtien. Opintojen ohjaus saattaa silti suuntautua toisaalle, halutaan valmistua yhteiskunnan ja suvunjatkamisen kannalta johonkin hyödylliseen ja turvalliseen ammattiin. Se sisäinen lapsi omine ideoineen kasvaa silti mukana ja jos oikein hyvin käy, niin pääsee vielä jossain vaiheessa toteuttamaan itseään. Juuri näin on tainnut käydä Antero Toppin elämässä. Sillä Laivanrakennustekniikan diplomi-insinöörinä työskenneltyään yli kaksikymmentä vuotta, päätti hän omin sanoin lopettaa insinöörin uransa vuonna 2000 ja heittäytyä freelanceriksi.

Päätös oli kaikesta päätellen oikea, sellainen innostus hänestä huokuu. Hän on ihminen joka saa tehdä sitä mistä nauttii.  Antero Topp on oman yrityksensä Maaruska Oy:n toimitusjohtaja. Hänen työtään on opastaa ihmisiä linturetkillä Suomessa, Norjassa ja Baltian maissa sekä toimia matkanjohtajana luontomatkoilla Afrikan, Etelä- Amerikan ja Aasian maissa.  Antero on ehtinyt myös päätoimittaa Alula- nimistä lehteä sekä julkaista kirjan ” A Complete Guide to Antarctic Wildlife”, joka valittiin Englannissa vuoden 2002 parhaaksi luontokirjaksi. Hänen luontovalokuviaan on julkaistu monissa lintu- ja luontoalan julkaisuissa eri puolella maailmaa. Sanomattakin on siis selvää että Antero Toppin suurin harrastus on luonto.

Siitä huolimatta hän tuntuu myös mieheltä joka pitää myös hyvää huolta perheestään ja sukunsa asuinsijasta täällä Inkoossa. Toppin mukava perhe on tullut Karaijalle tutuksi jo vuosien takaa, siksi Karaija ylpeänä esittääkin, vielä tämän viikonlopun, henkeä salpaavia kuvia Afrikasta alà Antero Topp!

Out of Africa

pe 11-18, la- su 11-16 TERVETULOA!

 

ML

Onko mummo POP?

Mummola on POP, lukee sisustuslehden kannessa. Kansikuva on muutenkin ihanan nostalginen väreineen ja kuoseineen. Olen juuri tulossa inkoolaisesta vanhainkodista jossa olemme käyneet paikallisen taideyhdistyksen vapaaehtoisen "iskujoukon" kanssa vanhuksia virkistämässä. Tartun kaupassa tuohon lehteen.` Mummola on POP´, kun selailen lehteä kotona, syntyy mielessäni kysymys, mutta onko mummo?

Lehdessä kysymys on tietysti sisustamisesta, `remontoiminen on tehty hienotunteisesti talon tyyliä ja menneisyyttä kuunnellen´,luen ja mietin että kohtelemmeko samaan ikään ehtineitä ihmisiä yhtä hienotunteisesti. Inkoossa on juuri rakennettu uutta tilaa vanhuksille, kauan kaivattu rakennus on moderni ja tilat toimivat. Seinillä ilahduttavat isot maisemakuvat, jotka pehmentävät kovia pintoja, rauhoittavat. Ilokseni huomaan että joku vuosi sitten kansalaisopistossa maalaamamme maisematkin on säästetty ja tuotu uusiin tiloihin. Talossa asuu myös useita kissoja, joilla todistetusti oli ruokaa omissa kupeissaan ja oven avaus palvelua.

Vanhukset joita tapasimme olivat levollisia ja tyytyväisiä. Henkilökuntaa oli paikalla aika runsaasti ja he olivat asiansa osaavia, ystävällisiä ja kärsivällisiä. Ihan hyvä siellä näytti olevan. Mutta onko mummo POP? Laitos on aina laitos ja ihminen on inhimillinen. Ihminen kaipaa toista ihmistä ja varsinkin niitä läheisiään jotka tuntee ja joiden kanssa voi tuntea itsensä turvalliseksi ja arvokkaaksi, ihmiseksi.

Aikaa on enää vähän, elämänliekki ei enää roihua, mutta se palaa, se palaa halusta nähdä tuttu katse, tuntea lämmin kosketus, saada kertoa vielä muutama muisto tai laulaa vielä yksi yhteinen laulu. Vanhan ihmisen heikkoutta ja haurautta voi tietysti olla vaikea kohdata tässä voimaa ja nuoruutta ihannoivassa maailmassa. Se saattaa herättää meissä levottomuutta, jopa pelkoja omasta kohtalostamme. Mummolan tavarat ja antiikkiesineet sensijaan kertovat vain aurinkoisista lapsuusmuistoista, ne eivät valita eivätkä kuole pois.

Itsekin olen tuntenut tuota epävarmuutta, osaanko, pystynkö, mitä minulla on annettavaa? Nyt olen oppinut että kauneus ja viisaus asuu vanhoissa ihmisissä, kohtaaminen riittää, hymy tai kädenpuristus, vaikka vain läsnäolo. Hanki siis sinäkin itsellesi kummimummi, sillä mummo on nyt POP!

ML

Värillä vai ilman, kevät uutuuksia Karaijassa

Mittakannut Soda Shop Aino Vilpas ja Marjut Numminen

Lasia Soda Shop, kaikki Ainon ja Marjutin lasit on käsinpuhallettuja ja signeerattuja.

Turkoosi on kevään väri, kupit Hilkka Nykyri, lautaset Sarita Koivukoski.

Mustaa vai valkoista? Kupit Sami Rinne.

Keraamiset sormukset Sarita Koivukoski.

Herkkää uutta Jatta Lavilta.

Lasit Soda shop.

 

Karaija auki pe 11-18, la- su 11-16 TERVETULOA!

ML

Lisätietoja kiinnostuneille

 

Lisää Risto Lammin- Soilan töitä näkee osoitteessa: http://birdart.kuvat.fi/kuvat/
Ja Antero Toppin yritykseen voi tutustua osoitteessa : www.maaruska.fi

Lähikuvassa Taiteilija Risto Lammin- Soila

Kuva viime kesän yhteisnäyttelystä johon Risto osallistui.

Koska minulla on ollut ilo ja etuoikeus seurata lintumaalausten laatua täällä aitiopaikalla Galleria Karaijassa, olen oppinut mm. että meillä Suomessa lintuja maalataan eri tavalla kuin Ruotsissa. Perinne ja esikuvat ovat erilaiset. Siinä missä ruotsalaiset seuraavat Lars Jonssonin jalanjälkiä, Suomessa perinteen ovat aloittaneet Wrightien veljekset. Siihen traditioon sopivat Risto Lammin- Soilan maalaukset erinomaisena jatkona.

 

Vapaassa taidekoulussa opiskellut Lammin- Soila ei kuitenkaan ole vain kaiku ”vanhoilta hyviltä ” ajoilta, jolloin vielä osattiin maalata. Hän osoittaa myös osaavansa käyttää väriä rikkaasti ja intensiivisesti.

 

Risto on varttunut kiikarit kaulassa Itä- Helsingin linturantoja kulkien ja havaintoja muistiin piirrellen.  Luonnossa liikkuminen ja varsinkin lintujen tarkkailu on ollut hänelle elämän mittainen harrastus. Kunnioitus ja arvostus mallejaan kohtaan on aistittavissa näistäkin maalauksista. Linnut on toteutettu tarkasti mallinsa näköisiksi, jopa niin tarkasti, että maalausta vaistomaisesti lähestyy varoen, ettei lintu pyrähtäisi säikähdyksestä lentoon.

 

Tämä siitäkin huolimatta, että nämä tämänkertaiset linnut ovat afrikkalaisia, meille eksoottisen värisiä olentoja. Siitä huolimatta ne ovat hyvin uskottavia, myös minulle joka en ole koskaan siellä käynyt. Risto sensijaan on, hän on viettänyt siellä pitempiäkin jaksoja ja kuvannut näitä mallejaan aidossa ympäristössään.

 

Risto Lammin- Soilan töitä on nähty lukuisissa näyttelyissä kotimaassa seitsemänkymmentä luvulta lähtien. Hänen kädenjälkeään ovat olleet myös monet Sibelius- Akatemian Oopperan lavasteet. Galleria Karaijassa tämän syvämietteisen ja piippuaan polttelevan taiteilijan töitä on ollut esillä vuodesta 2003 alkaen, tänä vuonna siis kymmenen vuoden ajan! Todistettavasti hän maalaa myös hienoja muotokuvia, maisemia ja aivan abstrakteja töitä, ehkä saamme vielä jonain päivänä nähdä sitä kaikkea retrospektiivisesti.

Juuri nyt siis Out of Africa Risto Lammin- Soila maalaukset ja Antero Topp valokuvat.

Esillä myös Elina Nuortien mininäyttely Uhan alaiset ja Aulikki Helteen keramiikkaa.

Auki pe 11-18, la- su 11-16

TERVETULOA!

 

Päätöksiä puutteellisen tiedon varassa

 

Edellisessä jutussani päädyin valintojen tekemisen vaikeuteen. Valintojen tekemisen päivittäin nautittava annos kasvaa ajoittain suunnattomiin mittoihinsa. Päivittäiset valintamme kohdistuvat aina kahvikupin koosta ja alusvaatteiden valinnasta suuriin strategisiin päätöksiin eläkeiästä tai osinkoverotuksesta. Puhumattakaan niistä valinnoista jotka koskevat koko ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuutta.

Näiden valintojen tekemisen helpottamiseksi on luotu paljon viisaita apuvälineitä. Niihin valmistautumiseksi tehdään suunnaton määrä mittauksia ja kartoituksia, erilaista tutkimustyötä. Komiteat, työryhmät ja konsultit avustavat ja selvittävät tekijöitä jotka johtaisivat oikeisiin valintoihin. Meillä on mittarit, sensorit ja skannerit, gallup kyselyjä ja empiiristä tutkimusta tehdään ja tuloksia vertaillaan.

Mutta kun tarkastellaan joitakin elämän perustavanlaatuisia valintatilanteita, esim. ihmiskunnan tulevaisuuteen suoraan ja olennaisesti vaikuttavaa lisääntymiskumppanin valintaa, kuinka moni meistä tekee riskianalyysejä ja vertailee geenikarttoja puolisoaan valitessaan? Tai kuinka moni meistä on syntynyt huolellisen strategisen suunnittelutyön tuloksena? Entäpä muut elämäsi tärkeimmät päätökset ja käännekohdat, kuinka ennalta harkittuja ja laskelmoituja ne ovat olleet?

Ihminen uskoo kaikkivoipaisuuteensa jopa siinä määrin että on valmis esittelemään teorioita elämän synnystä ja maailmankaikkeudesta vaikkei ole vielä alkua pitemmällä oman geeniperimänsä kartoituksessa, saati sen toiminnan ymmärtämisessä. Ihmisen geenien määrää ei vielä tunneta, arviot liikkuvat  30 000- 140 000 välillä ja vaikka määrä pystyttäisiinkin selvittämään lähivuosikymmeninä, niin pelkkä luettelo on suhteellisen hyödytön ilman ymmärrystä niiden toiminnasta ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

 

Ulkoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan me pohjoismaalaiset osoittauduimme erityisen besserwisseriläisiksi. Ihminen siis tietää tai niin haluaisimme ainakin uskoa. Jos tarkastellaan miten maapallomme muut lajit toimivat, käy aika nopeasti selväksi että on olemassa sellaista tietoa ja tiedonvälityksen taajuuksia joille meillä ihmisillä ei ole mitään asiaa. Vai miten selitämme sen, että tuhansien kilometrien päässä olevat muuttolinnut tietävät milloin lähteä muuttomatkalle, miksi lohet osaavat nousta jokiin pohjois Amerikassa tai mehiläiset rakentaa juuri sen energiataloudellisesti ja kestävyydeltään täydellisimmän kennorakennemuodon, kuusikulmion. No ok eläimet ovat oppineet, mutta mitä sellaista ihminen on evoluutionsa aikana oppinut jonka se osaisi automaattisesti syntyessään ja joka olennaisesti vaikuttaisi sen selviytymiseen nykypäivän elämässä? Eikö ihminen päinvastoin synny aika avuttomana yksilönä ja elä kohtuullisen sattumanvaraiselta tuntuvan elämän verrattuna moneen muuhun lajiin, joille elämäntehtävä ja kohtalo on jokseenkin selvää ja johdonmukaista.

Vai voisiko sittenkin olla niin, että ihmiselläkin saattaisi olla tällaisia taajuuksia, viisautta ilman elektronisia mittauslaitteita tai suoraan aisteihimme perustuvia kokemuksia? Olen itsekin nähnyt niin sanottuja enneunia, niitä ei ole voinut selittää millään tavalla. Sama koskee myös telepaattisia kokemuksia, niitähän on meillä luultavasti kaikilla joskus. Useat täysin järkevät ihmiset luottavat ja uskovat erilaisiin ”merkkeihin” ja maailmankaikkeuden lähettämiin signaaleihin valintoja tehdessään. Itse uskon että tämän kaltaista vaikeammin todennettavaa dataa on olemassa ja juuri se tekee elämästä niin mielenkiintoista.

Mielenkiintoista keskiviikko päivää!

ML

Elämän parhaat tavarat

Best things in life are not things- luin tämän ja myötänyökkäilin. Kaikkihan me tiedämme että parhaat asiat elämässä ovat ne rakkaat, ihmiset ja eläimet, terveys, puhdas luonto ja poutapilvet. Ei tavarat.

Sitä ei kuitenkaan ihan heti uskoisi, kun tarkastelee hetken tämän ihmiskunnan edesottamuksia, tai ihan vaan itseään ja kotiaan. Mitä kaikkia varusteita me jo pelkästään kannamme mukanamme, silmälaseista rakkolaastareihin, henkilökohtaiset tarvikkeet ja apuvälineet laajentavat persoonallisuuttamme, liittävät meidät muihin. Rannekellolla ei enää kukaan pärjää, nyt täytyy olla kännykät, läppärit ja navigaattorit. Kotimme on nykyään varusteltu mitä monipuolisimmiksi hyvinvointi- työ- kasvatus- ja  viihdekeskuksiksi. Omani myös lähihistorialliseksi museoksi ja erilaisten materiaalien sijoituspaikaksi. Kodeissamme on jo käsittämätön määrä tavaraa yhtä ihmistä kohden. Siinä ei kuitenkaan ole vielä kaikki, tavaraa on myös julkisissa tiloissa, tehtaissa ja varastoissa, sitä on kaupoissa ja kellareissa. Tavaraa on osina ja materiaaleina, uutena ja käytettynä, aitona ja kopioina, ehjänä ja rikkinäisenä, tarpeellisena ja tarpeettomana. Tavaraa ajelehtii suunnattomina roskalauttoina maailman merillä ja haisee valtavina vuorina kaatopaikoilla. Tavara on kuona- ainetta jota tuottaa vain yksi laji maapallolla - ihminen.

 

Best things in life...mutta miksi me ihmiset sitten käytämme niin paljon aikaa, energiaa ja luonnonvaroja tavaroihin? Jopa orjuutamme itseämme ja toisiamme niiden takia?

Ihmisellä on monta suhdetta tavaraan. Niin paljon kuin olenkin aina kadehtinut ihmisiä jotka laulavat kuorossa, hoitavat toisia ihmisiä, viljelevät maata tai tekevät jotain muuta sellaista josta ei synny lisää tavaraa, olen aina tiennyt että olen käsityöläinen. Aivoni ovat liittoutuneet käsieni kanssa ja yllyttävät toisiaan toimintaan. Aivoni eivät anna periksi ennen kuin jotain konkreettista on syntynyt ja yhdestä tekeleestä syntyy heti uusi idea ja niin syöksykierre on valmis. Ehkä tällaiset tapaukset osataan tulevaisuudessa diagnosoida ja hoitaa, mutta ihmisellä on monta muutakin suhdetta tavaraan ja materiaan.

Melkein jokaisessa meissä asuu pieni keräilijä, aktiivinen tai passiivinen. Vaikka et aktiivisesti keräisikään kirjanmerkkejä tai traktoreita saatat silti olla passiivinen parittomien sukkien tai käytettyjen paristojen keräilijä.

Tavara voi myös toimia erilaisten tunteiden ilmaisuvälineenä tai korvikkeena, se voi tuoda turvaa tai luoda läheisyyttä. Tavara on niin syvällä kulttuurissamme ja kehityksessämme, että siitä irti pääseminen ei ole enää helppoa. Perustuuhan länsimainen ja nykyään pitkälti itämainenkin talousjärjestelmäkin erilaisten tavaroiden ja hyödykkeiden ostamiseen ja myymiseen. Sitä mukaa kuin elintaso maan köyhemmissä osissa nousee, tavaran määrä kasvaa ja vähitellen luonnonvarat loppuvat. Kun me täällä hyvinvointivaltiossa jo ähkimme tavaran paljoutta, kehitysmaissa tavarasta vielä haaveillaan.

Halvin ja hyödyttömin tavara on kaikkein haitallisinta. Myös pitkät kuljetusmatkat saastuttavat. Hyvälaatuista tavaraa voi sen sijaan lähes loputtomasti kierrättää, joko sellaisenaan tai materiaalina uuteen. En usko että me ihmiset ihan heti irtaudumme tavarasta, mutta sitä valikoimalla voimme vaikuttaa. Työllistää ja säästää luontoa ja luonnonvaroja, niin että tulevatkin sukupolvet voivat vielä iloita tavarasta eikä ainoastaan hukkua sen alle.

 

Viisaita valintoja tällekin päivälle!

 

ML