Luonto kutsuu viikonloppuna 3.- 6.10.

Kuva; Markus Varesvuo

Kuva; Markus Varesvuo

Kuva; Markus Varesvuo

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Seppo Pöllänen

Kuva; Minttu Wallenius

 

Näitä ja muita upeita ja autenttisia otoksia voi ihailla tulevan viikonlopun ajan Galleria Karaijassa, Bollstantie 5 Inkoo. Avajaisia juhlitaan torstaina klo. 17-20 ja näyttely on auki pe 11-18, la-su 11-16,

Taiteilijat; Markus Varesvuo, Seppo Pöllänen, PQ Palomäki, Minttu Wallenius

TERVETULOA!

ML

Luovuuden lähteellä eli resepti uuteen uljaaseen Suomeen

Voimme vihdoin nousta uudelle mantereelle, jonka innostuksesta kuohkeassa mullassa itävät innovaatiot joita hyvistä ajatuksista hapekas kaste ravitsee. Nyt meillä on kasassa kaikki Steven Johnsonin listaamat eväät innovaatioihin, Nokia puhelimien jälkeisiin uusiin ideoihin, kohta voimme kerskua että meiltähän näitä pesee, hakekaa lisää vaan!

Ravistele siis kaikesta kroolaamisesta väsähtäneet jäsenesi ja anna ideoiden auringon lämmittää, olen koonnut sinulle nämä lämpöiset säteet vielä kerran omin sanoin;

 

1. Rinnakkainen mahdollinen; Idea avaruus on horisontaalinen, palatsin rakentamiseksi tarvitsemme toisiamme, kaikki ovet, ikkunat ja luukut auki. Se mitä yrität keksiä tai parantaa, toimii ehkä jo jossain toisessa ympäristössä, toisessa olomuodossa, siksi tarvitaan avoimuutta ja poikittaisliikennettä. Rinnakkainen mahdollinen avaa palatsinsa ovia yksi kerrallaan, vaikka onnistuisitkin levitoimaan itsesi seinien läpi, aikaansa edellä olevien ideoiden kohtalo on odotella että muut tulevat tavallista tietä perässä.
2. Helposti muuttuvat verkostot; Elämän liemi on keitetty vedessä, aivomme ovat joustavaa, pehmeää massaa, neuroneja synapsien verkostoissa. Kun haluat luoda innovatiivisen ympäristön, varmista että se on muuntautumiskykyinen. Eläminen on muuttumista ja mitä joustavammin osaamme siihen suhtautua, sitä paremmin osaamme siitä nauttia. Älä naulaa teesejäsi seinään, laita sinitarralla tai kirjoita liitutauluun.
3. Hidas aavistus; Naisen vaisto, intuitio, ohi kiitävä kosketus, kenties taka-ajatus, ilmiöllä on monta nimeä, kysymys on hauraasta ja herkästä aavistuksesta, jonka voi joko tappaa topakalla otteella tai antaa kasvaa täyteen kukoistukseensa. Ilmiö taitaa liittyä myös ns. hetkessä elämiseen, sen tunnistaminen vaatii hereillä oloa ja sen hengissä pitäminen sitkeyttä. Todella suuria ajatuksia voi koota yhteen useammasta pienestä aavistuksesta.
4. Onnekkuus; Aivot toimivat vuoroin järjestäytyneinä, vuoroin kaoottisesti, kaaosta, kohinaa tarvitaan uuden syntymiselle. Se mikä on tarkoin järjestettyä, pysyy sellaisena, se ei pysty tuottamaan uutta. Etsi onnekkaita sattumia, hortoile päämäärättömästi ajatustesi aavikolla, anna uniesi mehustua syvissä sademetsissä. Ole avoin muiden ajatuksille ja jaa omistasi. Onnekkuus on ketju, jos siihen laittaa lukon se pysähtyy.
5. Virhe; Tekevälle sattuu, virheiden määrä kasvaa siellä missä yritysten määrä kasvaa. Oikeassa oleminen lamaannuttaa ( onhan se kieltämättä aika makoisaakin) se on kuin täysi vatsa, se tuuduttaa ihmisen uneen, kun taas virheiden tekeminen on nälkäinen tila, se pakottaa jatkamaan, liikkumaan, kunnes oikea vastaus löytyy, siksi virheisiin sisältyy suuri potentiaali ja mahdollisuus. Ne ovat myös alustoja uuden etsimiselle, raaka- ainetta.
6. Eksaptaatio; on oikeastaan varkaus positiivisessa mielessä. Jokin jo olemassa oleva saa uuden käyttötarkoituksen tai ominaisuus uuden tehtävän. Linnun höyhen muuttui vaatteesta lentovälineeksi. Kierrättäminen on kohta ainoa järkevä vaihtoehto maailmassa jossa tänään elämme. Sitä on syytä tehdä kaikissa mahdollisissa muodoissa ja tiloissa. Koralliriutat ja sademetsät ovat uskomattoman tehokkaita energian ja resurssien kierrättäjiä, ihmisellä on niistä loppumattoman paljon opittavaa. Tehokkuus ja taloudellisuus lisääntyy myös siellä missä verkosto on tiheä ja kierrätys toimii. Suurkaupungit mahdollistavat erilaisien alakulttuurien synnyn, koska samoista erikoisista asioista kiinnostuneita ihmisiä kokoontuu yhteen. WWW eli verkko voi tehdä saman virtuaalisesti.
7. Alustat; Koralliriutta, sademetsä, World Wide Web tai Helsinki ovat alustoja jotka tarjoavat sen ”asukkaille” mahdollisuuden loputtomaan kasvuun ja kehitykseen. Luonnossa olevia alustoja ja niitä sinne synnyttäviä lajeja on syytä kunnioittaa ja tutkia. Alustoja voi myös pinota yhteen, tilkuista voi rakentaa täkin joka lämmittää entistä suurempaa joukkoa. Alustat kuhisevat elämää ja innovaatioita.

 

Johnson vertaili vielä erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä toisiinsa, tässä innovaatioiden synnyttämisen mielessä. Äkkiseltäänhän voisi ajatella, että vapaa markkinatalous ja kapitalistinen järjestelmä tuottaisi huomattavasti enemmän innovaatioita ( perustuen palkkioihin) kuin hierarkisemmat sosialistiset tai kommunistiset järjestelmät.  Ero ei kuitenkaan ole välttämättä niin näkyvä, koska molemmilla järjestelmillä on omat ”lukkonsa” , esteet vapaan assosiaation tiellä. Siinä missä kommunistinen järjestelmä pyrkii liikaa kontroloimaan ja ohjaamaan kansalaistensa käyttäytymistä, markkinataloudessa on taas käytössä erilaiset patentit ja liikesalaisuudet, jotka estävät ajatusten vapaata virtaa. Suurin osa maailman historiassa tehdyistä isoista keksinnöistä on syntynyt epäkaupallisissa suurissa verkostoissa, yliopistomaailmassa ja muuten voittoa tavoittelemattomissa tutkimusorganisaatioissa, joista ne on sitten ehkä kaapattu markkinoiden käyttöön. Siksi voisinkin vielä lisätä oman huoleni perustutkimuksen ja valtionrahoittaman akateemisen tutkimuksen ja opetustyön tulevaisuudesta, markkinoiden kilpailuun ja osaketalouteen perustuva järjestelmä ei takaa tarpeeksi laajaa ja innovatiivista tulevaisuutta täällä Suomessakaan.

 

Näillä eväillä etsimme nyt siis uutta mielekkyyttä työelämäämme, keitämme sellaisen sopan että rehellisestä ja kauniista Suomesta tulee myös innovatiivisin ja uutta luovin.

Kapteeni kiittää hyvästä matkaseurasta ja toivottaa mukavaa päivän jatkoa, lennollamme oli hiukan turbulenssia mutta sää Helsingissä ( Inkoossa) on aurinkoinen ja kirkas.

 

Nämä viimeiset kahdeksan tekstiäni olen siis vapaasti ja omin sanoin tiivistänyt teoksesta;

Mistä hyvät ajatukset tulevat, innovaation luonnonhistoria. Kirjoittanut Steven Johnson, suomentanut Kimmo Pietiläinen ja julkaissut Terra Cognita.

 

ML

Majavan oma ekosysteemi ja muut innovaatio alustat

Jos sinä yksinäinen lukijani vielä sinnittelet siellä tämän jatkokertomusmeren syvissä aallokoissa, niin koita jaksaa polskia vielä hetki, sillä olen soutamassa sinne päin. Olemme nimittäin matkanneet seitsemän ”meren” eli Innovaatio ympäristöissä toistuvan hahmon viimeiseen hahmoon nimeltä Alustat. Tämä Steven Johnsonin tutkielma innovaatioiden luonnonhistoriasta vertailee luonnonhistorian evoluutiota ihmisen kulttuurihistorian keksintöihin. Tämän viimeisen luvun kohdalla Hyvien ajatusten raikas puhuri puhaltaakin sellaisella voimalla, että pieni paattini nielee aaltoja hengästyttävällä nopeudella. Saas nähdä selvitäänkö tästä hengissä.

Johnson aloittaa taas Darwinista ja hänen ihmeellisestä keksinnöstään, joka syntyi Hitaana aavistuksena ja kasvoi luultavasti täyteen mittaansa lukuisien muistiinpanojen ja havaintojen tietä; Keelinginsaarilla Sumatrasta tuhat kilometriä länteen, Intianvaltamerellä sijainnut valtava saari hänen jalkojensa alla, ei ollutkaan tulivuoren purkauksen synnyttämä vaan eliön rakentama. Tuo eliö oli nimeltään Scleractinia eli kivikoralli. Scleractania on pehmeä polyyppi ja vain muutaman millin mittainen. Sitaatti Johnsonilta: ” Polyyppi rakentaa kalsiumiin perustuvan ulkoisen tukirangan elämänsä aikana ja tuottaa aragoniitti- nimistä mineraalia, joka on niin vahvaa, että se säilyy hengissä satoja vuosia isäntänsä kuoleman jälkeen. Niinpä koralliriutta on eräänlainen valtava merenalainen mausoleumi: miljoonat toisiinsa yhtyneet tukirangat muodostavat kuoppaisen, labyrinttimaisen riutan.”

Tuo pieni ja hento eläin rakentaa siis alustan jolla ympäristön miljoonat muut lajit elävät, hyödyntäen ja kierrättäen uskomattoman tehokkaasti alueen kaikki ravinteet, kuin suuressa merenalaisessa metropolissa. Kuten tiedämme, maapallon ekosysteemissä kaikella on tarkoituksensa ( vaikka ihminen ei sitä aina tajuakaan, vaan usein tekee parhaansa sen tuhoamiseksi), jokaisella eliöllä ja oliolla on oma paikkansa ja syynsä olemassaoloonsa. Ekologit ovat kuitenkin tulleet myös sellaiseen tulokseen, että joidenkin lajien olemassaolo on vieläkin arvokkaampaa kuin toisten, näitä lajeja kutsutaan ”Avainlajeiksi”. Sellainen voi olla esimerkiksi lihansyöjä joka on ainoa saalistaja jollekin lajille joka muuten hautaisi alleen elinympäristön populaationsa kasvulla. Jos sellainen avainsaalistaja poistetaan, elinympäristö tuhoutuu. Tästä vielä paremmaksi pani tiedemies Clive Jones joka päätti että ekologiassa tarvitaan toinen nimi kuvaamaan erittäin erityistä avainlajia, sitä joka todella luo elinympäristön itsensä. Jones antoi tällaiselle lajille nimen ”ekosysteemi- insinööri”. Majavat ovat näistä EI :stä mainio esimerkki. Sitaatti Johnsonilta: ” Kaatamalla poppeleita ja pajuja patojensa rakennusaineiksi majavat yksinään muuttavat lauhkeat metsämaat kosteikoiksi, jotka tämän jälkeen vetävät puoleensa ja pitävät yllä hämmästyttävää naapurien joukkoa: amerikanpalokärjet poraavat pesäkolonsa kuolleisiin puihin, morsiosorsat ja kanadanhanhet asettuvat hylättyihin majavan pesiin, harmaahaikarat, kuningaskalastajat ja pääskyt nauttivat ”tekolammen” eduista, samoin sammakot, liskot ja muut hitaasti virtaavan veden lajit, kuten sudenkorennot ja simpukat ja vedessä elävät kovakuoriaiset. Vedenalaisten koralliriuttojen tapaan majava luo alustan, joka ylläpitää hämmästyttävän monimuotoista elämän kokoelmaa.”

”Alustojen rakentajat ja ekosysteemi- insinöörit eivät siis vain avaa ovea Rinnakkaiseen mahdolliseen vaan rakentavat kokonaan uuden kerroksen.”

Nyt täytyy taas hakea kuppi kahvia, sillä seuraavaksi seuraa tietenkin Johnsonin kulttuurihistoriallinen vaste, jonka hän kertoo taas niin matemaattisen tarkasti, että sen referoiminen sinulle on tällaiselle wanna be humanistille haaste. Tapahtumat alkoivat Marylandin osavaltiossa Laurelissa, Johns Hopkins Universityn sovelletun fysiikan laboratorion ( APL ) kahvilassa maanantaina lokakuun 7. päivänä vuonna 1957.  Siellä fyysikot, teknikot, matemaatikot ja hakkereiden edeltäjät keskustelivat poikkeuksellisen kiihkeästi, sillä viikonlopun uutisissa oli kerrottu, että Neuvostoliitto oli laukaissut Sputnik 1, ensimmäisen ihmisen tekemän, Maata kiertävän satelliitin. Nuoret heput, siis fyysikot William Guier ja George Weiffenbach saivat idean kokeilla voisiko Sputnikin mikroaaltosignaaleja vastaanottaa APL:n laitteilla. Ja ennen päivän päättymistä olivatkin he jo onnistuneet vastaanottamaan signaalit, jotka oli myös tarkoituksella rakennettu helposti vastaanotettaviksi. Tämä ihmeellinen äänimaailma avaruudesta inspiroi heitä tietenkin uusiin ja ihmeellisiin keksintöihin, jotka tulivat muuttamaan koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Sillä nopeasti he oivalsivat että signaalien avulla he pystyivät sekä mittaamaan että seuraamaan satelliittia. Vain kolmen vuoden päästä tästä, oli amerikkalaisilla jo viisi satelliittia Maata kiertävällä radalla ja ne tuottivat sotavoimien tarvitsemaa navigaatio aineistoa. 1980 luvun alussa tämä järjestelmä sai nimen GPS Global Positioning System, ja presidentti Ronald Reagan julisti että tästä järjestelmästä on tehtävä avoin siviilikäytölle. APL oli siis alusta josta versoi yksi 2000- luvun eniten tuottava teknologinen ”koralliriutta” , lukemattomien kaupallistenkin innovaatioiden alusta GPS.

Useimmat näistä uutta tuottavista alustoista ovat kerrosmaisia, eli pinoja, näkyvin pinottu alusta on Johnsonin mukaan World Wide Web eli verkko. Mutta myös luovat taiteet kehittyvät pinottujen alustojen välityksellä. Vaikka taiteessa uudet ideat usein yhdistetäänkin yksittäisten taiteilijoiden neronleimauksiksi, niin nekin usein ovat syntyneet jo olemassa olevien Genrejen ansiosta. Genret ovat luovan maailman alustoja ja niiden sääntöjä rikkomalla tai niillä leikkimällä, taiteilijat luovat uutta. Toisin kuin teknologian maailmassa taiteen maailmassa genret syntyvät kuitenkin Johnsonin mukaan hiljaa eri taiteilijoiden välisten yhteisten viestien monimutkaisesta joukosta, johon kukin taiteilija antaa erilaisia osia.  Sitaatti Johnsonilta; ” Murhamysteeri on ollut johdonmukainen romaanigenre sadan vuoden ajan, mutta kun sen sukupuun piirtää, sille on vaikea löytää yhtä esi-isää; siinä on hieman Poeta, hieman Dickensiä, hieman Wilkie Collinsia puhumattakaan kymmenistä heidän aikalaisistaan jotka eivät yltäneet kaanoniin mutta jotka kaikesta huolimatta vaikuttivat genren käytäntöjen vakiintumiseen.”

Verkkomaailman tuorein ja taas uutta luova pinottuihin alustoihin perustunut innovaatio on Twitter. Se on Jack Dorseyn, Evan Williamsin  ja  Biz Stonen kehittämä avoin alusta, eli API ( Application Programming Interface ) joka tekee verkossa liikkumisesta ja siellä kommunikoimisesta entistä avoimempaa ja kasvattaa sillä tavalla innovaatioiden kasvualustaa. No hang on, sillä mielenkiintoisena esimerkkinä näistä uusista innovaatioista Johnson mainitsee miehen nimeltä Vivek Kundra joka julkisti vuonna 2008 ohjelman nimeltä Apps for Democracy ( sovelluksia demokratialle) johon sai vapaasti luoda sovelluksia jotka tekisivät Washingtonista vähemmän byrokraattisen ja enemmän demokraattisen kaupungin. Kuukauden aikana kaupunki vastaanotti 47 eri sovellusta, joista valittiin kaksi voittajaa, toinen esitti historiallisia kävelyreittejä kaupungin alueella ja toinen jakoi laajaa informaatiota uuteen lähiöön muuttaville. Myös reaaliaikainen informaatio kaupungin pysäköinti tilanteesta, mittareiden avulla, oli minusta hauska sovellus. Washingtonin koe onnistui niin hienosti että vuonna 2009 presidentti Obama nimitti Kundran liittovaltion tietohallintojohtajaksi kehittämään ohjelmia joilla hallintoa parantavia ajatuksia voisi paremmin synnyttää hallinnon ulkopuolelta, ei ainoastaan sen sisältä.

Haukataan vielä vähän happea, sillä ei tässä vielä kaikki, yritä vielä koota viimeiset voimat uimalihaksistasi, sillä tätä seuravassa viimeisessä jaksossa yritän koota yhteen nämä upeat ajatukset jotta maailma pelastuu, tai ainakin kehittyisi taas pikkuisen paremmaksi.

 

ML                                                                                                  

Untuvatakin kehitys siiviksi ja muita Eksaptaatioita

Alamme pikkuhiljaa saavuttaa ns. vastarannan tällä Steven Johnsonin nimeämien Innovaatiohahmojen saaristomerellä. Toiseksi viimeisen karikon nimi on näin äkkiseltään vähän hankala Eksaptaatio, mutta antakaas kun selitän. Nimi on peräisin Elisabeth Vrban ja Stephen Jay Gouldin 1971 julkaisemasta samannimisestä esseestä.

Suora sitaatti Johnsonilta: ” Eliö kehittää erityiseen käyttöön optimoidun piirteen, mutta sen jälkeen piirre kaapataan täysin erilaiseen käyttöön. Vrban ja Gouldin esseessä näkyvästi esiintyvä klassinen esimerkki on linnun höyhenet, joiden uskotaan alkujaan kehittyneen lämmön säätelyyn ja auttamaan liitukauden lentokyvyttömiä hirmuliskoja suojautumaan kylmältä ilmastolta. Kuitenkin kun jotkin niiden jälkeläisistä, myös nykyään Archaeopteryx- nimen saanut olento, alkoivat kokeilla lentämistä, höyhenistä oli hyötyä siiven pinnan ilmavirtauksen säätelyssä ja sen ansiosta nämä ensimmäiset linnut pystyivät liitämään.”

Lento- ominaisuuksiin vaikuttaa olennaisesti sulkien muoto, siipien epäsymmetrisyys tuottaa nosteen joka auttaa lentonopeuksien saavuttamisessa, Haukkojen tapaan epäsymmetria on suurempi nopeammin lentävillä linnuilla. Pelkkinä lämpöeristeinä untuvat toimivat täysin symmetrisinä. Epäsymmetrisyys sulissa alkaa kehittyä siinä vaiheessa kun lentonopeudesta tulee hyödyllinen ominaisuus eloonjäämisen kannalta. Lämpöön sopeutunut sulka siis eksaptoituu  lentoon. Pienenä sivuhuomautuksena nyt taas sallittakoon, että tästäkin asiasta voi evoluutibiologilla ja uskontotieteilijällä olla eriäviä näkemyksiä.

Suora sitaatti Johnsonilta; ”Mutaatio, virhe ja onnekkuus avaavat uusia ovia biosfäärin rinnakkaiseen mahdolliseen, mutta eksaptaatiot auttavat tutkimaan ovien takana olevia uusia mahdollisuuksia. Pimeän huoneen valaisemiseksi sytytetyllä tulitikulla on täysin eri käyttö, kun avataan ovi, jonka takana olevassa huoneessa on halkopino ja takka. Yhdessä asiayhteydessä näköä avustava väline onkin lämmön edellytys toisessa. Tämä on eksaptaation olennaisin piirre.”

”Untuvatakin” eksaptoituminen lentäviksi siiviksi ja muut luonnonilmiöt eivät ole ainoita esimerkkejä eksaptoitumisesta, myös ihmisen kulttuurihistoria on täynnä niitä. Johnsonillakin niitä on useita, jo tutuksi tulleet uusimmat ihmeet kuten www nostavat tuon eksaptoitumisenkin tietysti jo ihan uudelle tasolle, tuskin Tim Berners- Lee saattoi aavistaa mihin kaikkeen hänen alun perin akateemista tietoa jakava alustansa nykyään taipuu. Ihmisen yleisen luonteen mukaan monista hyödyllisistä ja hyvistä keksinnöistä on ikävä kyllä eksaptoitunut myös varsin ikäviä muotoja, kuten Lee de Forestin Triodista vetypommin rakenne. Onpa ollut niinkin kiinnostavia yhteyksiä kuin teologia ja tähtitiede, Sitaatti Johnsonilta: ”Johannes Kepler kertoi keksineensä planeettojen liikkeen uskonnosta ottamallaan hedelmällisellä vertauksella: Hän kuvitteli, että Aurinko, tähdet ja niiden välinen pimeä avaruus olivat Isän, Pojan ja Pyhän hengen vastineet taivaalla.”

Johnsonkin mainitsee kyllä joitakin esimerkkejä kirjallisuudesta, mutta itse haluan tässä kohtaa nostaa esiin taiteen. Meitä taiteentekijöitähän moititaan usein turhanpäiväisiksi taivaanrannan maalareiksi, kun yhteiskunnassa on säästämisen paineita, yleinen mielipide kääntyy helposti osoittamaan tätä boheemia porukkaa. Klassisin esimerkki jonka tapaan vetää ässänä hihasta näissä keskusteluissa, on erään tunnetuksi tulleen taiteilijan ja neron Leonardo da Vincin lanseeraama Perspektiivi, Renessanssin ajan Italiassa. (Ihailuni näitä kahta ( Leonardo ja Michelangelo) mestaria kohtaan on niin ylitsepursuavaa että olen ristinyt kissanikin heidän kunniakseen.) Ennen Leonardon tapaa kuvata maailma kolmiulotteisesti kaksiulotteisella pinnalla, maailma näyttäytyi ihmisille hyvin erilaisena. Tämä kuvien maailma ja niiden vaikutus meihin, on ylipäänsä aihe josta en itse saa millään kyllikseni. Taide on myös mielenkiintoisella tavalla ”yhtä” luonnontieteen kanssa ilmiössä nimeltä Kultainen leikkaus ( 1: 0,618 ). Taiteessa sitä käytetään lähinnä sommittelu sääntönä, sen mukaan voi jakaa pinnan tai sijoittaa objektit kuvaan ( useimmiten) miellyttävimmällä mahdollisimmalla tavalla. Se on kuitenkin suhde joka esiintyy kaikkialla luonnossa, meissä itsessämmekin ( esim. kasvoissa suun sijainti nenän ja leuan pään välissä). En tiedä miten Darwin perustelisi kultaisen leikkauksen yleisyyttä elollisissa olioissa, itse olisin taipuvainen näkemään asian niin, että maailmankaikkeutemme on luotu harvinaisen esteettisellä silmällä. Tästä ei olisikaan enää pitkä matka Hyvyyden ja Kauneuden liittoon, mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Johnson menee nimittäin jo lujaa eteenpäin, juostaanpa kiinni. Hän kertoo professorista nimeltä Martin Ruef joka tutki liike- elämän innovaation ja monimuotoisuuden suhdetta Stanford Business Schoolissa 1990- luvulla. Hän loi järjestelmän jolla arvioi mm. innovaatioiden markkinoille pääsyä ja patenttien haun määriä. Ruefin tutkimuksessa monimuotoiset horisontaaliset verkostot olivat kolme kertaa innovatiivisempia kuin yhtenäiset, vertikaaliset verkostot. Tämä on ns. Kahvila malli, joka on ollut käytössä esim. Wienissä Sigmund Freudin kotona tai Pariisin kahviloissa 1920- luvulla, joissa syntyi modernismi, kirjailijoiden, runoilijoiden, taiteilijoiden, filosofien ja arkkitehtien yhteisissä boheemi elämän pöydissä. Kipinät sinkoilevat siellä, missä mahdollisimman monipuoliset kiinnostuksen kohteet kohtaavat toisensa.  Tieteellinen esimerkki asiasta on Watsonin ja Crickin keksimä DNA:n kaksoiskierteinen rakenne. Tämän arvoituksen ratkaisemiseksi Watson ja Crick keräsivät nimittäin informaatiota biokemiasta, genetiikasta, informaatioteoriasta, matematiikasta ja Franklinin röntgenkuvista. Tällaisen sopan keittämisestä heidät sitten palkittiin Nobelin palkinnolla.

Johnson nostaa vielä esiin yhden maailman innovatiivisimmaksi arvioidun yhtiön, nimittäin Applen. Paradoksaalista sen kohdalla tässä suhteessa on, että se on edelleen ylhäältäpäin johdettu ja tuotteidensa kehityksen suhteen mustasukkaisen salaileva. Kun taas katsotaan tuon linnoituksen sisälle, kaikki tämä edellä kirjoittamani toteutuu. Applen tuotekehitys muistuttaa enemmän kahvilaa kuin johdonmukaisesti edistyvää kokoonpanolinjaa. Suunnittelu-, tekniikka-, valmistus-, ja markkinointiryhmät tapaavat jatkuvasti ja vaihtavat ajatuksia, prosessissa on paljon kohinaa ja riitaisia kokouksia, mutta tulokset puhuvat puolestaan.

Jos nyt tätä lukua yrittäisi jotenkin summata, voisi ehkä sanoa että siemenet kannattaa kylvää laajalle alalle. Uteliaisuus ja sosiaalisuus ovat suureksi avuksi innovaatioidenkin tekemisessä, niiden avulla pienestä torpastakin voi rakentaa palatsin.

 

Jäjellä on vielä vihon viimeinen aines innovaatiokakun reseptissä, toivottavasti vielä joku lukijakin.

 

ML

Virheen vaikuttavat olomuodot ja Darwinin suurin virhe

Ajattelin taas upottaa paljaat varpaani innovaatioista lämpöiseen hiekkaan ja nuuhkaista raikasta, hyvistä ajatuksista sakeaa ilmaa. Seuraavana Steven Johnsonin reseptissä noihin edellä mainittuihin on nimittäin pikku paholainen nimeltä Virhe.

Kuvataideopettajana rakastan virheitä. Jokainen opettaja tietää että virheitä tekevä oppilas on opettajan paras assistentti, hän nostaa jatkuvasti esiin asioita joista voi oppia ja joista parhaillaan voi kehittyä ihan uudenlaisia tapoja nähdä ja tehdä. Tässä jatkokertomuksessa on jo aiemmin opittu käsitteet Rinnakkainen mahdollinen ja Kohina, näihin molempiin liittyvät myös virheet olennaisesti. Virheethän ovat yhtä välttämättömiä kuin varjo on valolle tai suru ilolle. Ihmisen kulttuurihistoriassa on tehty massiivinen määrä virheitä ja osasta niitä on kehittynyt hienoimmat ja tarpeellisimmat keksintömme. Tunnetuimpana ehkä Alexander Flemingin huolimaton Staphylococcus- viljelmän käsittely, josta seurasi penisiliinin keksiminen.

Johnson kertoo esimerkin Lee de Forest nimisestä miehestä joka kokosi v. 1900 yksiöönsä Chicagon Washington Boulevardille joukon paristoja, kipinälähettimiä, elektrodeja ja muita laitteita. Näistä palasista ja suuresta joukosta erilaisia virheitä, vääriä oletuksia ja sivupolkuja syntyi lopulta 1900 lukua ehkä eniten muuttanut keksintö, radio, televisio ja ensimmäiset digitaaliset tietokoneet. Lee de Forest työskenteli sitkeästi ja periksi antamatta vaikka seiniä nousi pystyyn hänen teorioidensa eteen, virheellä on nimittäin sellainen ominaisuus, että se kiusaa luojaansa jatkamaan kunnes oikea vastaus löytyy. Oikeassa oleminen pitää paikallaan, väärässä oleminen pakottaa liikkumaan.

Hedelmällisien virheiden löytämistä vaikeuttaa kuitenkin ihmisen luontainen taipumus sivuuttaa ne. Juuri tästä ilmiöstä todistivat tähtitieteilijät Arno Penzias ja Robert Wilson jotka törmäsivät tutkimuksissaan värähtelevään merkkiin alkuräjähdyksestä, maailmankaikkeuden synnystä ( niin kuin tiede sen selittää ) ja pitivät sitä ensin merkityksettömänä kohinana ja vikana laitteissa. Nobelin palkinto myönnettiin heille siis keksinnöstä jota he itse pitivät aluksi rikkoutuneena kaukoputkena.

Virheiden läsnäolo parantaa tutkitusti myös ihmisten kykyä tehdä luovempia assosiaatioita. Asiaa on tutkittu. Psykologian professori Charlan Nemeth on nimittäin tehnyt kokeita ryhmille, joille annettiin yksi sana kuten ” sininen” ja pyydettiin ihimisiä vapaasti assosioimaan. Tulokset osoittivat että ihmiset assosioivat vapaasti absurdin ennustettavilla tavoilla; tutkimuksen mukaan 80% vastaajista vastasi tuohon sanaan toisella värillä tai sanalla ” taivas” ja vain 20% :lla vastaajista oli luovempia assosiaatioita kuten ” farkut” ”järvi” tai ” yksinäinen”.  Tätä luovuutta assosiaatioiden tekemisessä pystyttiin hiukan kasvattamaan jos ryhmään sijoitettiin salaa yksi näyttelijä joka antoi väärää informaatiota assosioitavana olleesta sanasta. Näin voidaan siis tehdä paradoksaalinen johtopäätös; Hyviä ajatuksia syntyy todennäköisemmin ympäristöissä, joissa on hieman kohinaa ja virhettä.

Seuraavaksi pitääkin hakea kuppi kahvia….Nimittäin nyt suhteeni herra Steven Johnsonin ajatuksiin alkaa saada piirteitä, joista syistä joudun ottamaan hieman henkilökohtaista ”etäisyyttä” hänen ajatuksiinsa. Nimittäin, no, te tiedätte mitä herra Charles Darwin on kirjoittanut teoksessaan Lajien synty, lajien synnystä. Henkilökohtaisesti haluan pitää tuon vielä ihmiselle ”verhotun ikkunan” kuitenkin auki, sillä toisin kuin Charles Darwin, minä uskon ihmistä suurempaan luojaan. Tämä asettaakin sitten melkein kaiken edellä kirjoittamani kokonaan uuteen valoon. Nimittäin se mitä Johnson kutsuu evoluutiossamme virheeksi, joka mahdollistaa esim. DNA :n muuttumisen, ei tietenkään voi olla virhe siinä suuressa suunnitelmassa johon itse uskon. Itse haluan kuitenkin kunnioittaa ehdottomasti jokaisen ihmisen vapaata tahtoa valita oma vakaamuksensa tässä asiassa, siksi näin teknisesti ottaen puhumme vain asioista eri nimillä mutta ilmiöt sinänsä pysyvät ennallaan.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että juuri tämä asia oli Darwinin akilleen kantapää, juuri tässä asiassa Darwin teki itse suurimman virheensä, hän ei ymmärtänyt virheen merkitystä, sen muuttavaa voimaa lajien evoluutiossa.

Sitaatti Johnsonilta: Liian paljon virheitä johtaa luonnollisesti kuolemaan, mistä syistä sinunkin soluissasi on hienostuneet mekanismit, jotka korjaavat vaurioituneen DNA:n ja varmistavat että DNA:n lukuprosessi on tarkka viimeistä nukleotidia myöten. Jälkeläisilleen jatkuvasti uudelleen sekoitettua geneettistä koodiaan siirtävä eliö saa itseään innovatiivisempia jälkeläisiä, mutta vain siinä merkityksessä, että jälkeläiset löytävät uusia tapoja menehtyä ennen syntymäänsä tai sen jälkeen. Yksikään vanhempi ei halua lapselleen geneettisiä mutaatioita. Kuitenkin lajina olemme olleet mutaatioista riippuvaisia. Suurin osa solujemme koneistosta on omistettu geneettisen koodin säilyttämiselle ja jäljentämiselle. Evoluutio on kuitenkin jättänyt vielä tilaa kohinalle. Kohinan on säilyttävä, koska muuten evoluutio pysähtyy. ( Johnsonin sanoja tiivistetysti)

Tähän loppuun voisin ottaa näin käsityöläisenä oman esimerkin keramiikan valmistuksesta. Siitä lähtien kun löysin saven ja kaikki ne rajattomat mahdollisuudet sen työstämiseen ja koristelemiseen ( lasitteet, oksidit, jne..) olen ollut kuin lapsi leikin ihmemaassa. Miten paljon erilaisia mahdollisuuksia, jotka kuitenkin toteuttavat tiettyjä fysikaalisia ja kemiallisia lainalaisuuksia.

Lähestymiseni tähän maailmaan on ollut kaikkea muuta kuin tieteellisesti analyyttinen, olen työntänyt sormeni syvälle saveen ja luottanut intuitiooni sen muovaamisessa. Tähän virheiden teemaan olenkin sitten törmännyt hyvin konkreettisesti ja väistämättömällä varmuudella.  Lähes joka kerran kun avaan keramiikka uunin polton jälkeen, löydän sen sisällöstä uusia variaatioita mahdollisuuksista tehdä virheitä. Uskon että keraamikot tunnistavat tämän. Ja lopultakin juuri tuo tekemisen yksi ominaispiirre, tekee keramiikan tekemisestä niin hauskaa, tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta ja joka kerta uutta, avautuu uusi ovi Rinnakkaiseen mahdolliseen.

 

Ja kuten luonnossa erilaiset eliöt kehittävät suuremman ”mutaatio tiheyden” stressin aikana, kun olosuhteet käyvät vaikeammiksi. Niin myös meidän ihmisten tekemisissä virheiden lukumäärä lisääntyy kiireessä tai muuten vaikeina aikoina, mutta se mikä asiassa on niin lohdullista on, että silloin myös uusien innovaatioiden määrä kasvaa! On vielä ihan pakko mainita toinen henkilökohtainen esimerkki, nimittäin suuri rakkauteni Citroen 2CV eli Rätticitikka, sehän on keksitty nimenomaan vaikeissa sodanaikaisissa olosuhteissa, joissa piti saada yksinkertainen ja halpa, mutta toimiva kuljetusajoneuvo ja miten mestarillinen kaunotar siitä tulikaan.

 

Johnsonilla on vielä muutama vinkki evoluution muokkaamassa nyrkissään, joten jatketaan taas sen avaamista.

 

ML

Seksin harjoittamisen evoluutiobiologiset hyödyt ja aivojen holtiton elämä

Kuvatakseni tätä seuraavaa Steven Johnsonin kirjan teemaa nimeltä Onnekkuus, voisi ajatella vaikka näin; alun perin vähän epäonninen sattuma, eli että satuin syömään ravintolassa jossa oli vähän tyly palvelu, sai minut pohtimaan yleisemmin suhdettamme työhön. Seuraavaksi törmäsin onnekkaasti mielenkiintoiseen kirjaan Akateemisessa kirjakaupassa, kun en varsinaisesti ollut edes lähtenyt sitä etsimään. Ilmeisesti alitajuntani oli kuitenkin hereillä ja etsi aktiivisesti vastauksia tuohon aiemmin syntyneeseen kysymykseen. Mikäli onnekkuus tästä vielä onnistuu kasvamaan, niin tämä pieni ponnisteluni aiheen kimpussa ja nykyteknologian hyödyntäminen työni tulosten jakamisessa, synnyttää lisää onnekkaita sattumia ja uusia ajatuksia sinun aivoissasi, josta sitten niiden voittokulku jatkuu eteenpäin. Lopulta tuloksena voi olla ihan oikeasti ja konkreettisesti jokin työelämäämme parantava muutos, vaikka pienikin. ( varsinaisen työnhän tässä ketjussa ovat tietysti tehneet herrat Steven Johnson ja kääntäjä Kimmo Pietiläinen + ne kaikki muut mainitut nerot ennen heitä )

Jotta voisimme lisätä tällaisia onnekkaita tapahtumaketjuja, meidän täytyy ymmärtää jotain siitä miten aivomme toimivat. Sanoin jotain, sillä en aio nyt opetella itsekään asiaa kovin perinpohjaisesti, vaan harjoittaa harppausta olennaisimpia tietoja pitkin. Aivoissamme on siis neuroneja ja niiden välisiä synapseja. Näiden toiminnasta Johnson kirjoittaa näin: Neuronit lähettävät sähköisiä signaaleja pitkillä aksoniensa, eli viejähaarakkeidensa kaapeleilla, jotka kytkeytyvät toisiin neuroneihin pienissä synapsiraoissa. Kun sähkövaraus saapuu synapsiin, se laukaisee kemiallisen lähetin eli hermoston välittäjäaineen, kuten dopamiinin tai seratoniinin, joka kulkeutuu raon yli vastaanottavaan neuroniin ja laukaisee siellä toisen sähkövarauksen, joka vuorostaan kulkee aivojen muihin neuroneihin.  Aivomme harrastavat siis sekä sähköistä että kemiallista kytkentää.

No hold on, sillä nyt asiat alkavat käydä mielenkiintoisiksi. Aivojen hermoviestinnän sähköisen ja kemiallisen luonteen yhdistelmän keksi 1920- luvun alussa saksalainen tiedemies Otto Loewi, joka sai ajatuksen sammakkokokeisiinsa erikoisella tavalla, nimittäin unessa. Unissa on syntynytkin paljon hienoa taidetta ja tiedettä. Ymmärtääksemme miksi uni on niin hedelmällinen tila uusille ajatuksille, meidän täytyy tietää eräs erityinen piirre aivojen toiminnasta. Aivoaaltojen toiminta muistuttaa nimittäin pitkäaaltoradiosta kanavan hakemista; väliin äänet järjestäytyvät ymmärrettäviksi ääniksi, kun taas välillä katoavat etsinnästä johtuvaan kohinaan ja hälyyn. Aivosolut siis vuoroin järjestäytyvät ja vuoroin hilluvat holtittomasti ( mikä muistuttaa ihmisen elämää tietysti yleisemminkin). Amerikkalainen aivotutkija Robert Thatcher vertaili vuonna 2007 tätä aivosolujen käytöstä lasten aivoissa heidän ÄO- tuloksiinsa ( jos olet lukenut blogiani aikaisemminkin niin tiedät jo mitä mieltä niistä olen, mutta ei nyt juututa siihen) ja päätyi toteamaan että mitä epäjärjestyneemmät aivot tässä mielessä olivat, sitä älykkäämpi oli ihminen. Tähän ehkä vähän yllättäväänkin tulokseen oli syynä se, että kaaosmaisen käytöksensä tilassa aivot etsivät ja kokeilivat uusia yhteyksiä ja omaksuivat uutta informaatiota, kun taas järjestäytyneinä vain toteuttivat vakiintuneita tapoja. Tästä mielenkiintoisesta syystä meidän tulisikin siis antaa aivoillemme tilaisuuksia hillua holtittomasti ( oma termini ilmiölle). Siltä varalta että sukuni nuoriso sattuisi lukemaan tätä, niin EI, täti ei nyt tarkoita nautintoaineita, vaan esim. unien näkemistä tai kävelyä luonnossa. Tutkimusten mukaan REM- eli Vilkeunen aikana aivorungon asetyylikoliinia vapauttavat solut laukeavat hallitsemattomasti ja lähettävät sähköpulsseja eri puolille aivoja. Muistot ja assosiaatiot laukeavat kaoottisella, puolittain satunnaisella tavalla luoden unien hallusinatorisen luonteen. Tällainen toiminta on siis hyvin hedelmällistä uusien ajatusketjujen synnylle jota tietoinen valveilla olo aika ei onnistu luomaan. ( Päikkärit työpaikalle!)

Seuraavaksi Johnson kirjoittaa lisääntymisbiologian onnekkaista sattumista; ”Maapallolla mikroskooppista suuremman elämän ylivoimainen enemmistö tuottaa jälkeläisensä jakamalla geeninsä toisen eliön kanssa.” Tämä siis siitäkin huolimatta että ihmisen tieteen näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi ja energia tehokkaampi vaihtoehto olisi suvuttomien lajien yksinkertainen kloonaus, tehdään vain omasta solusta kopio ja siirretään se jälkeläiselle. Ei tarvitse täytellä eliittikumppanihakemuksia tai nähdä muutenkaan vaivaa monimutkaisissa lisääntymiseen liittyvissä seremonioissa. Onneksi evoluutiossa ei ole kuitenkaan kyse ainoastaan määrästä ( sillä onhan tuo vaivannäkö myös useimmiten aika hauskaa ) vaan epäidenttistä DNA:ta kantava laji suojautuu myös paremmin sitä uhkaavilta vaaroilta, kuten loisilta ja saalistajilta.

Steven Johnson kertoo mielenkiintoisen esimerkin Daphia- suvun vesikirpuista jotka elävät enimmäkseen makeavetisissä lammissa ja soissa. Lämpiminä kesäkuukausina Daphniat lisääntyvät suvuttomasti siten, että naaras tuottaa pienessä pussissa jälkikasvuna itsensä identtisiä kopioita. Systeemi on erittäin tehokas ja toimiva, siihen asti kun olosuhteet jostain syystä vaikeutuvat, tulee kuiva kausi tai talvi. Silloin Daphniat nimittäin muuttuvat yllättäen suvullisiksi! Ne alkavat tuottaa koiraita ja jakaa geenejänsä. Suvullinen lisääntyminen tuottaa nimittäin kestävämpiä munia, joilla on paremmat mahdollisuudet selvitä talvesta tai niitä uhkaavista loisista. Tätä ilmiötä kutsutaan ”heterogamiaksi” ja sen ovat omaksuneet muutkin lajit kuten limasienet, levät ja putkikirvat. Hämmästyttävää! Luonto siis toimii tässäkin suhteessa erittäin älykkäästi, hyvinä aikoina se ei tee asiasta turhaa draamaa, vaan nauttii helppoudesta, mutta kun ”going gets tough, tough gets going” eli kun se tarvitsee uusia ideoita, se pyrkii kytkeytymään, ei suojautumaan. ( tämä olkoon myös pieni henk. koht. piilopoliittinen viestini ).

No jotta nyt emme harhautuisi liian kauas alkuperäisestä tarkoituksestamme etsiä uutta innostusta ja luovaa henkeä varsinkin työelämäämme, palataan miettimään miten aivomme saataisiin tälle hedelmälliselle taajuudelle. Nyt olemme siis selvittäneet että onnekkaita sattumia tarvitaan, jotta toisilleen epätodennäköiset kumppanit kohtaisivat ja loisivat yhdessä jotain uutta ja ihmeellistä, hyödyllistä. Ensinnäkin aina tarvitaan myös paljon perustyötä, tutkimusta ja pohdintaa, mutta sitten itsensä on hyvä siirtää assosiatiivisempään tilaan ja siihen on monta mahdollisuutta. Pääasia on, ettei suorita mitään varsinaisesti ajattelua vaativaa. Useinmitenhän parhaat ideat syntyvät suihkussa, bussilla matkustaessa tai marjoja poimiessa, silloin kun aivoilla on aikaa sinkoilla vapaasti erilaisten assosiaatioiden välillä, maistella ja miestiskellä. Johnson tarjoaa tähän vielä muutamia vinkkejä. Microsoftista tunnetut herrat Bill Gates ja Ray Ozzie esimerkiksi pitävät ns. lukulomia, eli kokoavat kiinnostavat kirjat pinkkaan ja järjestävät sitten itselleen tilaisuuden lukea ne kaikki på en gång. Tästä on se hyöty, että muisti pelaa tuoreemmin ja kirjojen ajatuksilla on paremmat mahdollisuudet sinkoilla heidän aivoissaan keskenään. Johnson paljastaa myös oman salaisen aseensa ja se on tietokone ohjelma nimeltä DEVONthink. Johnson kirjoittaa; ” Kokoelma yhdistää omat sanani muista lähteistä saamiini katkelmiin ja siitä tulee enemmän kuin tallentava tiedostojärjestelmä. Siitä tulee epätäydellisen muistini digitaalinen laajennus, vanhojen ajatusteni ja minuun vaikuttaneiden ajatusten arkisto.” Johnson vertailee vielä aikaa ennen www:tä ja Wikipediaa ja Googlea niiden luomiin mahdollisuuksiin luoda onnekkaita sattumia tässä uusien ajatusten luomisen mielessä ja päätyy arvioon että vaikka vanhoissa kirjastoissa samoilemisessakin oli puolensa, niin nykyteknologia on kuitenkin enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

Niin loogiselta kuin tämä Onnekkaiden sattumien kautta syntyvä ajatusmalli tuntuukin, niin tässä lopuksi voi vielä ihmetellä ihmisen tapaa suhtautua siihen. Nimittäin toisin kun kaiken tämän edellä kerrotun perusteella voisi olettaa, niin ihminen on tehnyt kaikkensa estääkseen sitä toimimasta. Siitähän ovat todistamassa esim. patentit, erilaiset käyttöoikeuksien rajoitukset, liikesalaisuudet ja yksityiset teknologiat. Ja nehän taas perustuvat taloudelliseeen ajatteluun jossa patenteista saatavien taloudellisten palkkioiden toivotaan houkuttelevan samanlaiseen toimintaan lisää yrittäjiä. Mutta tällaisten suljettujen ympäristöjen ongelma on, että ne vähentävät onnekkaiden sattumien määrää ja pienentävät sitä verkostoa jossa niitä voisi syntyä. Nykyään yhä useammat organisaatiot ja yritykset ovat kuitenkin tiedostaneet tämän ongelman. Esimerkkinä voisi vielä mainita yhtiön nimeltä Nike. Vuonna 2010 se julkisti nimittäin uuden, verkkoon perustuvan markkinapaikan nimeltään GreenXchange ja julkaisi siinä yli 400 patenttiaan, jotka liittyivät ympäristöystävällisiin materiaaleihin ja teknologioihin. Tällä teollaan se antoi muille yrityksille, muilla aloilla, mahdollisuuden käyttää ja kehittää näitä innovaatioita. Nike:ssa oltiin oivallettu että tämä uusi avoimuus tuottaisi lopulta lisäarvoa myös heille itselleen, muiden alojen kehityksen muodossa. Tässä onkin paljon ajatuksen siementä monille tahoille, miten informaation virtaa voidaan tehdä enemmän avoimeksi ja Hitaita aavistuksia säilöviksi ja jakaviksi uusien neron leimausten alkulimaksi.

Nyt tässä jatkokertomuksessa tuleekin varmaan muutaman päivän luovatauko, väliajalla on tarjolla taidetta ja hyviä ajatuksia materiaalisissa muodoissa Galleria Karaijassa, pe 11-18, la- su 11-16, TERVETULOA!

ML

Berners- Leen hidas aavistus ja tuottavat tauot

Matkamme uuden Suomen ja innovatiivisen tulevaisuuden luomisessa jatkuu. Seuraavaksi Steven Johnsonin reseptissä on vuorossa ilmiö nimeltä Hidas aavistus. No niin, tekisi mieli sanoa että tämähän on sitä naisen vaistoa, mutta Johnson ei sano. Amerikkalaisena hän kertoo esimerkin yhdestä Yhdysvaltojen traumaattisimmasta tapahtumasta 11.09. 2001 terrori iskut. Tätä suurta tragediaa edelsi nimittäin kahdelta eri taholta ( Phoenix ja Minnesota muistiot ) lähetetyt varoitusviestit, hitaat aavistukset, joita FBI ei kuitenkaan ottanut tarpeeksi tosissaan. Että miksei ottanut? Johnson selittää että hitaat aavistukset ovat hauraita ajatuksia, ne tarvitsevat oikeanlaisen kasvualustan kasvaakseen täyteen mittaansa, mahdollisesti toisia pieniä aavistus kavereita joiden kanssa yhdessä muodostavat itsestään varsinaisen ajatuksen. Johnson syyttää myös FBI :n Automaattista tapaustukijärjestelmää ( joka on muuten kuulemma käytössä edelleen) se on viestintä hierarkia ja jäjestelmä joka ei ilmeisestikään ole tarpeeksi joustava verkosto, se oikeanlainen liemi, uusien tärkeiden ajatusten vastaanottamiseen ja seulomiseen.

Sitä paitsi aika noiden varoitusten ja iskujen välillä oli luultavasti liian lyhyt, jotta nämä varovaiset aavistukset olisivat ehtineet kehittyä. Sillä hitaat aavistukset eroavat suurelta osin nopeista arvioista, juuri sen ajan suhteen jonka ne tarvitsevat kehittyäkseen täyteen mittaansa. Ne syntyvät usein sumuisina ja takkuisina kuin meidän tänä kesänä lintulaudalla parveilleet Talitiaisen poikaset, ja kehittävät kirkkaat värinsä vasta kun saavat oikeanlaista ravintoa sulkiensa alle.

Palataan taas Charles Darwiniin. Näin jälkikäteen arvioiden Darwinin ajatuksista voi nimittäin saada sen virheellisen käsityksen, että hänellä syttyivät ns. pitkät päälle yhtenä pimeänä yönä ja hän oivalsi yht`äkkiä upeat kirkkaat teoriansa. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Darwin piti tarkasti päiväkirjaa. Muistikirjoihin kirjaaminen oli tuon ajan euroopassa älymystön tapa, se oli tieteellinen metodi. Se oli jo itsessään melkein yksi tieteenlaji. Darwin oli merkinnöissään hyvin tunnollinen ja luki omia muistiinpanojaan yhä uudelleen ja teki niistä uudenlaisia johtopäätöksiä. Näin hänen teoriansa ikääkuin kasvoivat kirjojen lehdillä kohti sitä todennäköistä teoriaa. Ne vaativat kehitykseensä vuosien tutkimuksia luonnossa ja tarkkaan kirjattuja havaintoja. ( Siis työn tekemistä)

Johnson kirjoittaa vielä toisesta esimerkistä, ja tässä se nyt sitten tulee, miten syntyi www eli World Wide Webb. Juuri kuten sinä itseäni viisaampi lukija jo tiedätkin, tuo mahtava, ihmeellinen järjestelmä on syntynyt v. 1865 julkaistun joka kodin tietokirjan Enquire Whitin Upon Everything ( Kysy sisältä vastaus kaikkeen) nimisen teoksen innoittamana. Lontoon esikaupungissa 1960 luvulla kasvanut mies nimeltä Tim Berners- Lee oli nimittäin ihastunut tuohon teokseen vanhempiensa kirjahyllyssä. Yli kymmenen vuotta myöhemmin työskennellessään ohjelmistoasiantuntijana sveitsiläisessä tutkimuslaboratoriossa hän tunsi hukkuvansa kaikkeen informaatioon ja alkoi siksi kehittää sivuprojektinaan sovellusta, joka pystyisi seuraamaan kaikkea informaatiota. Hän antoi sovellukselle nimen Enquire. Tästä pikku projektistaan hän sitten kehitti seuraavan vuosikymmenen aikana alustan joka yhdisti tietokoneita joka puolella maailmaa ja antoi sille lopulta nimen World Wide Webb. Berners- Lee oli onnekas mies, koska työpaikallaan CERN:issä, hänellä oli mahdollisuus kehitellä ajatustaan kaikessa rauhassa. Useimmille meistä nykypäivän työelämä ei anna mahdollisuutta kehitellä hitaita aavistuksia kaikessa rauhassa, vaikka niitä tulisikin, ne useimmiten häviävät olemassaolon taistelun voimakkaampien vaatimusten viidakossa. Www antoi kuitenkin innovaatioille ihan uuden tason kehittyä. Muistiinpanoja voidaan nyt tehdä avoimesti ja julkisesti verkossa, ne ovat kenen tahansa luettavissa ja jatkojalostettavissa.

Tämä viimeinen esimerkki on minusta ihan herkkua, lanseeraan tämän välittömästi omaan yhden hengen yritykseeni koko henkilökunnalle. Esimerkki kertoo Google nimisestä yrityksestä joka käynnisti ” 20 prosenttia työajasta”- ohjelman kaikille insinööreilleen. Insinööreiltä edellytettiin että jokaista yhtiön virallisessa projektissa tekemäänsä neljää tuntia kohti he käyttävät yhden tunnin lempiprojektiinsa yksinomaan omien halujensa ja vaistojensa ohjaamina. Nyt Googlen varatoimitusjohtaja Marissa Mayer väittää että 50 % Googlen uusista tuotteista syntyy innovaatiotaukoaavistuksista. Näillä uusilla innovaatioilla ( mm. Google News ) onkin nykyään mahdollista koota yhteen jopa hitaita aavistuksia ja tulevaisuudessa ehkä jopa estää syyskuun 11. päivän kaltaiset terroriteot.

Sallittakoon tähän loppuun vielä tällainen humanistin henkilökohtainen huomautus, että Hidasta aavistusta voisi kenties kutsua myös intuitioksi tai enkelin kosketukseksi, rakkaalla lapsella taitaa olla monta nimeä.

 

Aavistan että jatkoa tästä taas seuraa, joten linkitä itsesi mukaan.

 

ML

Innovaatiot lisääntyvät joustavassa verkossa

                Jatkamme hyvien ajatusten metsästystä. Toinen Steven Johnsonin luovuutta lisäävissä ympäristöissä toistuva hahmo on Helposti muuttuvat verkostot. Uskokaa tai älkää niin tätäkin blogia naputtelevan ihmisen aivoissa on peräti 100 miljoonaa neuronia ja 100 biljoonaa erillistä kytkentää niiden välillä, se on maapallon suurin ja monimutkaisin verkosto. ( eihän uskoisi! ) Vertailun vuoksi www:ssä on nyt noin 40 miljardia sivua ja jos oletamme että jokaisella sivulla on keskimäärin noin kymmenen linkkiä niin, päässäsi on verkosto joka on monta kymmentä kerta lukua suurempi kuin koko www.

Sitten painumme taas takaisin elämän alkulimaan. Sikäli kuin ihminen tietää, niin elämä ilman hiiliatomia on mahdotonta. Ai miksikö? No koska ominaisuuksiensa ( jotka voit itse selvittää) vuoksi se on erityisen taitava solmimaan kemiallisia sidoksia muiden atomien kanssa, hiili on kytkijä. Hiili on siis jonkinlainen luonnon www jonka uutta tuottavia linkkejä ilman maapallo olisi pysynyt elottomana alkuaineiden liemenä, yök. Mutta hiilikään ei pysty muodostamaan kytkentöjään tyhjyydessä ilman oikeanlaista väliainetta, ja siihen taas vesi on ihan omiaan, näin on alkuperäinen liemi valmis.

Seuraavaksi Johnson tekeekin taas mielenkiintoisia vertailuja erilaisten innovaatioympäristöjen välillä. Ensin tarkastellaan molekyylin käyttäytymistä seuraavissa tiloissa:

Kaasussa vallitsee kaaos, uudet yhdistelmät ovat mahdollisia, mutta kaaoksen liikkuva luonne ei tarjoa niille otollisia olosuhteita kehittyä.

Kiinteä aine tarjoaa taas liian kiinteät olosuhteet, molekyylit eivät pääse treffailemaan eivätkä siten muutu.

Nestemäinen verkosto sen sijaan on ihanteellinen ympäristö molekyyleille tutkia Rinnakkaista mahdollistaan ( termi edellisestä luvustani) koska se joustaa ja mahdollistaa molekyylien törmäilyn ja muunnoksien kehityksen.

Näitä kolmea olomuotoa voidaan verrata myös ihmisen kulttuurihistoriaan. Följ med:

Metsästäjä- keräilijät elivät nimittäin kaasumaisissa olosuhteissa, pienissä nopeasti liikkuvissa ryhmissä, joissa heillä ei ollut juurikaan tilaisuuksia tutustua toisiinsa.

Maanviljelyn ja luostarien myötä ihmiset sitten asettuivat aloilleen ja alkoivat jo kokoontua suuremmiksi kyliksi, innovaatioita alkoi hiljalleen syntyä. Uskonnolliset yhteisöt kuten luostarit opettivat ja jakoivat tietoa, mutta ne olivat hyvin suljettuja yhteisöjä ja Johnson vertaakin niitä siksi kiinteään aineeseen.

Kaupungistuminen ja erityisesti renessanssin ajan italialaiset kaupungit tuottivat keskiaikaisen kiinteän järjestyksen vapautumisesta johtuen useita neroja ( Michelangelo, Brunelleschi, Da vinci). Näiden kaupunkien väestöä tuli eri suunnista ja ne rikkoivat informaation sidokset, antaen ajatusten kiertää vapaasti. Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa sitä innovaatisemmaksi se tutkimusten mukaan tulee.

Jos ihmisen kaikki suuret innovaatiot laitetaan yhdelle aikajanalle, niin tällainen maalainenkin joutuu myöntämään että suurten kaupunkien myötä innovaatiot suorastaan räjähtävät elämään. Italian taiteellinen ja tieteellinen kukoistus kytkeytyi myös varhaiseen kauppakapitalismiin. Se kiihdytti Italian kaupunkien kasvua ja synnytti vaurautta jota voitiin käyttää tieteisiin ja taiteisiin. Johnson haluaa kuitenkin vielä korostaa myös keksintöä nimeltä `kaksinkertainen kirjanpito`jota mm. Goethe on kutsunut yhdeksi ihmismielen hienoimmista keksinnöistä. Suora sitaatti Steven Johnsonilta: Kaksinkertainen kirjanpito kuvaa markkinoiden synnyn keskeistä periaatetta: kun talousjärjestelmät siirtyvät feodaalisista rakenteista modernin kapitalismin orastaviin muotoihin, niiden hierarkia vähenee ja ne verkottuvat voimakkaammin. Tarkennetaan nyt vielä että tämä lauma sieluisuus ei siis tee KOKO laumasta älykkäämpää ja innovatiivisempaa vaan verkottuminen antaa mahdollisuuden sen älykkäille jäsenille hyödyntää tilanne ja kehittyä entistä innovatiivisemmiksi.   

Siinä missä Arthur Koestler ylistää luovaa mieltä teoksessaan The Act of Creation, Steven Johnson taas haluaa muistuttaa ympäristöjen merkityksestä, hän kirjoittaa: mieli on kytkeytynyt ulkoisiin verkostoihin jotka muokkaavat informaation virtaa ja inspiraatiota, joista suuret ajatukset muotoillaan. Johnson kirjoittaa vielä pitkästi erilaisista työympäristöistä ja niiden ominaisuuksista ajatusten muokkaamisessa, vertailee erilaisia työympäristöjä kuten, kiinteitä yksittäisiä huoneita, avokonttoreita ja lopulta parhaimmaksi ratkaisuksi todettuja ” helposti muuntuvia tiloja”. Verkoston tehokkuutta hän painottaa vielä seuraavasti; Ryhmän keskustelun sosiaalinen virtaus muuttaa yksityisen kiinteän olomuodon helposti muuttuvaksi verkostoksi. Meitä suomalaisia ehkä vielä kiinnostaa että maailman modernein ja tässä mielessä huipputehokas pääkonttori on Microsoftin Building 99 Washingtonissa.

 

Tarraa verkkoon, hyviä ajatuksia on tulossa lisää!

 

ML