Inkoon kunnan aamuhämärissä elettiin siis 1200 luvulla, jolloin Inkoon kirkon vanhimmat osat rakennettiin. Inkoon kirkko on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle Pyhälle Nikolaukselle. Kirkossa on krusifiksi 1300 luvulta ja barokkityylinen alttaritaulu 1700 luvulta, sen kuuluisa Mustan surman aikainen seinämaalaus Kuolemantanssi on harvinaisuus.
Silloin väki täällä taisi elää suurimmaksi osaksi kalastuksella, 1600 luvulta lähtien myös maanviljelys ja karjanhoito on elättänyt torppareita. 1600 luvun puolivälissä perustettiin ruotsalaisten toimesta Fagervikiin masuuni. Tuo rautaruukki eli kukoistustaan 1700 luvulla jolloin sen yhteyteen rakennettiin kirkko ja rokokoo- tyylinen kartano. Silloin tuotiin Suomeen ja Fagervikiin ensimmäiset perunat, siitä on saanut alkunsa inkoolainen perinneruoka - perunapuuro. Fagervikiin tulivat myös ensimmäiset alueen suomenkieliset töihin, heidän jälkeläisiään asuu täällä edelleen.
1800 luku oli täällä maanviljelyksen ja karjanhoidon kulta-aikaa, lehmiä oli enemmän kuin inkoolaisia. Silloin rakennettiin myös tämä pappilan mahtava kivinavetta. Legendan mukaan seinien valtavat kivilohkareet olisivat jääneet yli kirkon rakennuksesta, ne on mitä luultavimmin louhittu tämän navetan takana olevasta kalliosta, jossa näkyy edelleen jäljet siitä työstä. Itse navetan töitä hoitivat siihen aikaan naiset, tämä onkin aina ollut naisten talo, sillä naiset täällä alkoivat häärätä taas uudelleenkin vuonna 1995. Karjanhoito täällä loppui sotavuosina, päädyssä olevan tallin hevosiakin jouduttiin varmaan lähettämään sotaan. Sen jälkeen tämä komea rakennus seisoi täällä keskellä Inkoon kirkonkylää ihan tyhjillään, mutta säilyi seurakunnan omistuksessa. Sen purkaminen estettiin 1970 luvulla kuulemma vain yhden äänen turvin sen aikaisten seurakuntapäättäjien äänestyksessä. Läheltä siis piti, ettei Raija Toivonen- Kalsola olisi kesällä 1995 pystynytkään toteuttamaan pitkä-aikaista unelmaansa taidegalleriasta.
Yhden kesän Raija Toivonen- Kalsola puhdisti ja kunnosti tätä hylättyä aarretta. Seuraavana kesänä 1996 avasi hän ovet ensimmäiselle näyttelyllensä. Valitettavasti Raija ei ehtinyt nauttia työnsä tuloksista kovin pitkään, vaan sairastui ja menehtyi syöpään. Vuonna 1999 gallerian toimintaa jatkoi pelastavana enkelinä Annikki Kilpi, joka omalla määrätietoisella toiminnallaan luotsasi Karaijaa siihen mitä se tänä päivänä on, kotimaisen taiteen ja taidekäsityön aarreaitta. Annikki löysi gallerialle myös ensimmäiset lintuystävät ja aloitti gallerian erikoistumisen luontoaiheisiin. Itse olen ollut gallerian toiminnassa mukana sen alusta asti, kun muutin Inkooseen -95 niin Raija Toivonen- Kalsolasta tuli ensimmäinen inkoolainen ystäväni. Annikin kanssa jaamme yhteisen kiinnostuksen paitsi taiteeseen, myös luontoon ja eläimiin. Siksi olikin luontevaa että kun vihdoin olin rohkaissut mieleni ja saanut opintolainat maksettua, päästin Annikin hyvin ansaitulle eläkkeelle syksyllä 2010.
Karaija on siis saanut erikoisen nimensä ensimmäiseltä omistajaltaan ja jatkaa muutenkin perinteitä puhtaasti käsityötä ja taidetta esittelevänä galleriana. Itsekin taiteilijoina me kaikki galleristit tiedämme miten tarpeen tällainen paikka on Suomessa. Käsintehty esine on hitaasti, harkiten ja luonnonvaroja säästäen tehty. Siihen tarttuu tunteita ja viestejä tekijältään. Siksi näistä Karaijan esineistä ja teoksista ei tule koskaan ongelmajätettä, vaan perheenjäseniä. Niissä on lumovoimaa jota ihmiset ovat todistaneet täällä nyt jo yli 15 vuoden ajan. Karaijassa käyvät kaiken ikäiset ihmiset, yhtä paljon miehet kuin naiset, lapset ja koirat, kerran yksi kissakin. Turisteille Karaija on harvinainen ikkuna suomalaiseen kulttuuriin ja paikallisille rakas yhteinen tila jossa voi vaan piipahtaa kun mieli tekee piristystä. Tämä tila huokuu historiaa ja vapauttaa vieraissaan mielikuvituksen, täällä käydään myös hienoja keskusteluja maailmanmenosta, ihan spontaanisti päivittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti