tiistai 6. maaliskuuta 2012

Miten maata pitäisi johtaa?

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa väittelee nyt maaliskuussa diplomi- insinöörejä opettava Pia Lappalainen aiheesta ´hyvä johtajuus`. Tämän tutkimuksen ilahduttavat tulokset voisivat minusta auttaa myös miettimään laajemminkin minkälaatuinen koiravaljakko sopisi vetämään vaikka kokonaista yhteiskuntaa. Ajatellen nyt myös noita edellisiä mietteitäni siitä miten vaarallista on antaa taloushallinnon hoitaa hommat.

Palataanpa sitten tutkimukseen.Tutkimuksessa selvisi että perinteisten loogista ajattelua korostavien älykkyystestien sijaan hyviksi johtajiksi alaistensa valitsemat johtajat menestyivätkin erinomaisesti tunneälyä mittaavissa testeissä. Sosiaalisuus, kyky inspiroida ja taito hillitä omia tunteitaan osoittautuivat tärkeiksi ominaisuuksiksi. Alaiset arvostivat myös jämäkkyyttä ja suoraa viestintää. Mielenkiintoista on myös että yli puolella testatuista hyvistä esimiehistä oli taustallaan hyvin traagisia elämänkokemuksia, suuria henkilökohtaisia menetyksiä. He ovat nöyriä ja kykenevät vastaanottamaan kritiikkiä itseään kohtaan. Tutkimuksessa kävi myös ilmi että vanhemmiten ihmisen sosiaaliset suhteet vähenevät määrältään mutta paranevat laadultaan, nuorena siis harrastetaan aika paljon hakuammuntaa.

Pienenä sivuhuomautuksena tähän väliin voisikin todeta että aika monet noista hyvän johtajan piirteistähän täsmäävät myös vastikään valittuun kansakunnan johtajaamme presidentti Sauli Niinistöön, onneksi.

Jos nyt sitten yrittäisi nähdä näitä hyvän johtamisen ominaisuuksia jonkinlaisina hyvän yhteiskuntajärjestelmän peruspilareina, miltä ne näyttäisivät? Tarvittaisiin siis jämäkkää, selkeää rakennetta ja toiminta periaatteita. Järjestelmää joka avoimesti ja suoraan puuttuisi epäkohtiin ja kantaisi vastuuta. Hyvä yhteiskuntajärjestelmä inspiroisi sen jäseniä hyviin saavutuksiin ja uskoisi heihin.Tässä kohtaa tarvitaan ehdottomasti niitä ihmisiä joilla on kyky nähdä, aavistaa ja mielikuvitella, taiteilijoita. ( laitetaan siis taiteilijat töihin myös yhteisen hyvän vuoksi ) Se kykenisi myös hillitsemään itseään, tämän ominaisuuden haluaisin tarkoittavan tässä yhteydessä esim. sitä että lainsäädännöllä voitaisiin ottaa kantaa siihen mikä on järkevää luonnonvarojen käyttöä ja kulutusta, sekä myös sitä miten siihen päästäisiin. Hyvän yhteiskunnan johto olisi myös nöyrä alaistensa edessä, vastaanottaisi paitsi kritiikkiä, myös palautetta ja hyviä ideoita muista yhteiskunnista. Onneksi suuri osa tästä kuulostaa tutulta täällä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa.

Uskon nuoriin ja uskon etenkin koulutukseen ja sivistykseen. Jostain sieltä roskiksista syövien ja Kimi Räikkösen blogia seuraavien nuorien välimaastosta löytyy se taito hoitaa tämä homma. Silti haluan puolustaa myös ikää, vanhoissa se viisaus asuu, ne suuret henkilökohtaiset menetykset ja oikeanlainen nöyryys.

ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti