Ilokseni minulla on monia itseäni viisaampia lukijoita, siksi pitääkin vielä vähän jatkaa tuosta luopumisesta. Se tuntuu olevan asia joka on syvästi inhimillinen ja koskee meitä kaikkia.
Suurta rakkautta on tietysti luopua aikuistuvista lapsistaan, antaa heidän itsenäistyä.Vapauttavaa hyvää luopumista on myös luopua turhasta tavarasta, virheellisistä mielipiteistä, vääristä unelmista, sopimattomasta työstä, riippuvuuksista, itsekkyydestä, syyllisyydestä, häpeästä tai katkeruudesta. Elämässä voi olla monenlaista painolastia josta eroon pääseminen voi olla parasta mitä voi kokea. Aina se ei ole helppoa eikä yksinkertaista.
Ikävä kyllä elämässä on myös paljon luopumista joka ei ole vapaaehtoista, josta emme voi itse päättää.
Ensimmäinen rakas ystäväni on joutunut luopumaan terveydestään, vähän kerrallaan, nuorella iällään. Hän on opettanut minulle sen mitä on elää vaikka jalat eivät toimi eikä kädetkään tottele, millaista on kun joutuu turvautumaan toisten apuun. Elämästä voi silti pitää kiinni, siitä voi unelmoida ja unelmia voi toteuttaa. Vaikka niin paljon joutuu antamaan pois, voi silti arvostaa sitä mitä saa pitää. Voi keskittyä siihen mitä saa, mitä on. Häneltä olen saanut paljon.
Luopuminen, antaminen voi auttaa meitä kehittymään. Se voi olla tuskallista ja epäoikeudenmukaista mutta se voi myös vahvistaa ja parantaa. Tässä kohtaa mieleeni tulee Eräs joka antoi ainoan poikansa, jotta yksikään joka häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Tulee myös mieleen hindulaiset joille elämä sinänsä on arvokas, oli se sitten miten raihnainen tai heikko. Kunpa aina muistaisimme sen, elämän arvo ei näy ulospäin, sitä ei voi mitata menestyksellä tai mammonalla.
Rakkautta riittää annettavaksi ja uskon että sitä antamalla saamme.
Antoisaa päivää teille jokaiselle!
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti