Kale ja Pale

Kalen vanhemmat erosivat kun Kale oli kahdeksan vuotias. Sairasteleva äiti teki pätkätöitä ja isä oli keikkahommissa, sisarukset jäivät aika usein omilleen. Joskus Kale pääsi kaverin kotona syömään muiden kanssa, koulussakin ruoka maistui, se olikin usein ainoa syy miksi Kale meni kouluun. Kale oppi jakamaan kaiken sisarustensa kanssa ja välittämään toisista, mutta lapset tarvitsevat muutakin kuin vertaistukea toisiltaan.

Palen isä oli diplomi- insinööri isossa yrityksessä, jonka yt- neuvotteluja hän onnistui aina väistämään ylitöillä ja liian lyhyillä yöunilla. Palen äidillä oli kosmetologia alan yritys kalleimmassa kaupunginosassa.  Palella ja hänen sisarellaan oli useita harrastuksia, joihin heidät iltaisin kuljetettiin. Mutta koska sekä äidillä että isällä oli usein pitkiä työpäiviä, työmatkoja ja edustustilaisuuksia, heidät unohdettiin usein hakea pois. Vanhemmat kannustivat lapsiaan opiskelemaan. Pale valmistuikin ensin rakennusinsinööriksi ja sitten ekonomiksi. Palen tulevaisuus oli paalutettu, turvatyynytetty.

Yläasteella Kalea kiusattiin ja usein hän jäi mieluummin ostarille kuin meni kouluun. Koulukuraattori soitti Kalen äidille ja kertoi että Kale on masentunut, mutta niin oli Kalen äitikin. Kale jäi ostarille, löysi jonkinlaisia kohtalokavereita ja alkoi juoda ja varastella, syrjäytyi.

Pale meni naimisiin kauniin ja edustavan sisustusarkkitehdin kanssa. He rakennuttivat ison talon Palen vanhempien omistamalle maalle. Kun Palen lapset pääsivät kansainväliseen kouluun, Pale sai töistä potkut.

Kale oli juonut viisitoista vuotta, saanut kyllä välillä työllistämistöitä mutta ei tuntenut sopivan mihinkään, kelpaavan kellekään. Kale ajautui aina vain alemmas, kunnes tuli pohja vastaan ja eräs lokakuinen aamu.

Pale haki töitä, mutta nuoremmat saivat paikat ja aika oli ankara. Pale masentui. Palen avioliitto rikkoutui ja Pale alkoi juoda. Palen vaimo vei lapset Ranskaan, uuden miehensä luokse. Pale joi yksin, koska ei voinut kertoa entisille ystävilleen että oli työtön. Talo myytiin. Palen suhteet vanhempiin ja sisareen katkesivat, koska vanhemmat maksoivat Palen asunto- auto- ja purjevenelainat. Pale oli asunnoton ja pohjalla, kunnes tuli eräs lokakuinen aamu.

Kale ja Pale heräsivät saman hautausmaan ruohonleikkuri varaston takana, kodittomina, nälkäisinä ja likaisina. Pale alkoi täristä ja suusta alkoi tulla vaahtoa, Palen pää hakkasi maassa lojuneeseen rautaharavaan. Kale, joka oli hoitanut sairasta äitiään, tunnisti kohtauksen epilepsiaksi ja osasi toimia, ensimmäistä kertaa elämässään hän tiesi mitä pitäisi tehdä. Kale pelasti Palen hengen. Puoli vuotta tuon lokakuisen aamun jälkeen Kale oli saanut paikan asuntolasta ja opiskeli perushoitajaksi. Pale sairasti epilepsiaa mutta oli saanut pienen vuokra- asunnon seurakunnalta ja töitä hautausmaan ruohonleikkaajana.

 

Tämä tarina ei ollut tosi.

Mutta se olisi voinut olla.

Ollaan ihmisiä toisillemme!

ML