sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Huoletonta nostalgiaa

Tämä orastava kevät kai sai minut nostalgiseksi. Muistelin elämääni ennen internettiä, sosiaalista mediaa tai kännyköitä, silloin kultareunaisessa nuoruudessa.

Ajattelin ensirakkauttani, miten kaunista ja epätodellista se oli. Sellaistahan sen juuri pitääkin olla. Tuo rakkaudenliekki olisi varmaan sammunut aika pian alkujaan, jos olisin saanut tekstiviestiyhteyden tuohon saman koulun poikaan ja todennut ettei hän oikeastaan ihan ollutkaan niin romanttinen maailmanparantaja kuin olin kuvitellut.

Facebookissa olisin sen sijaan voinut kuvitella itselleni ystäviä, sellaisiakin joilla olisi ollut yhtä omituiset kiinnostuksen kohteet. Olisin voinut huojentavasti todeta, että on muitakin jotka eivät opi pukkihyppelyä. Idolseista ja realitystä en tietenkään tiennyt mitään, tietouteni julkkiksista perustui mummolan vintin Seura lehdistä leikattuihin paperinukkeihin, eivät tainneet olla enää edes silloin kovin ajankohtaisia.

Jos olisin päässyt internetin ihmeelliseen maailmaan, olisin saanut huomata mitä kaikkea muutakin voi taide olla, kuin se isän huutokauppa löytö joka roikkui kultaraameissa sohvan yläpuolella. Se maalaus ei kyllä ollut hassumpi, olen polttanut siitä niin tarkan kopion verkkokalvoilleni, että kykenisin luultavasti maalaamaan kohtuullisen tunnistettavan kopion siitä edelleen. Sillä maalauksella on luultavasti ollut ratkaiseva merkitys myös uranvalintaani.

Maailma oli suuri mutta kaukana. Kesäpäivät kuluivat kavereiden kanssa uimarannalla ja talvet pulkkamäessä. Me ei menty ostoskeskuksiin, me mentiin metsään. Leikittiin kirkonrottaa, kymmentä tikkua laudalla tai autiotalon salapoliiseja. Äidin kanssa juotiin kaakaota ja juteltiin, isän kanssa pelattiin koronaa tai sulkapalloa. Se mitä tehtiin, tehtiin aina täysillä, keskeytyksettä.Yksi asia kerrallaan. Ei puhuttu hetkessä elämisestä vaan elettiin siinä. Kaikista kehityksen eduista huolimatta, toivon että lapset ( ja vähän myös me aikuiset ) nykyäänkin saavat vielä kokea samanlaista huolettomuutta.

Huolettomia hetkiä kaikille!

ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti