Mikä tekee meistä ihmisiä?

Yksi Karaijan kaikkien aikojen rakastetuimpien maalausten tekijä kertoi juuri saaneensa suurelta suomalaiselta kustantajalta niin ala- arvoisen kuvitustarjouksen, että siitä on nyt ihan pakko kirjoittaa. Olen kirjoittanut aikaisemminkin ja monet muutkin juurikin nyt lähiaikoina. Tämä on kuitenkin taas viimeinen pisara minun maljaani. Voi tätä kulttuurin rappioaikaa! Ihmisen joka on kouluttautunut ammattiinsa, hankkinut kalliit työvälineet, antanut ammattitaidolleen paljon enemmän kuin kahdeksasta neljään tunnit kymmenien vuosien ajan, pyydetään tekemään työtä 2 - 3 euron tuntipalkalla. Kyseessä on siis perheellinen, aikuinen ihminen. Väitän että jokainen kulttuurialalla töitä tekevä tietää mistä kirjoitan. Silti kuulen jo kauin, ”mutta sehän on ammatinvalinta kysymys, oma valinta”. Juuri siitä haluankin kirjoittaa, mikä on tämä ihmeellinen ala, jolle ihmiset ajautuvat mystisestä tekemisen pakosta, jopa kouluttautuvat ja heitä jopa vielä koulutetaan sille, vaikka se tämän ajan markkinatalousmekanismien mukaan tuntuu useimmiten olevan täysin arvotonta työtä.

Puhun siis nyt taiteilijoista, kirjailijoista, kääntäjistä, muusikoista, tanssijoista, näyttelijöistä, käsityöläisistä ja kaikista näitä ammatteja sivuavista alan työntekijöistä. Nykyisestä yhteiskunnan kovien arvojen keskustelusta päätellen heidän työnsä on tuottamatonta, pörssiin kelpaamatonta, siis arvotonta. Ok, kuvitellaan että otetaan heidän työnsä pois, lakaistaan jättimäisellä harjalla puts veks kaikki turha koristus, taide, musiikki, kirjallisuus, arkkitehtuuri, design, jne. kaikki veks pois. Mitä jää jäljelle? Miltä sellainen maailma näyttää? Tuntuu? Maistuu? Siis oikeesti?

No otetaanpa askel taakse ja perspektiiviä. Ihminen on ollut luova ja luonut kulttuuria luolamies ajoistaan lähtien. Ensimmäisiä merkkejä ihmisen luomasta kulttuurista on löydetty haudoista, siitä tavasta millä ihminen on hyvästellyt hänelle rakkaita ihmisiä tai eläimiä. Tämä jo kertoo siitä, että luovuus liittyy tunteisiin ja tunteet taas kuuluvat olennaisesti ihmiseen. Näkeekö kukaan muu tässä yhteyttä, luova työ ja tunteet, eikö nämä molemmat asiat ole meidän ajassamme ja tietyissä piireissä, aika väheksyttyjä asioita? On siis kyse arvoista.

No niin se askel taakse, suurempia todisteita ihmisen rakkaudesta taiteisiin on peräisin Rooman valtakunnan ajoilta jo 1300 eaa. Ensimmäisen antiikin ajalta. Seuraava suuri kukoistus oli tietenkin Renessanssi. Renessanssiahan ei vaan voi olla rakastamatta, niin suuri ja kaunis se oli. Sieltä tultiinkin sitten jo aika lujaa alaspäin ja siitä lähtien taiteiden arvostus on ollut aaltoliikettä. Itselleni, ja monelle muullekin, tärkeä ja vähän läheisempi kulttuurin kukoistus ajoittui n. vuosien1850- 1920 väliselle ajalle, ajalle ennen modernismia. Kulta- ajalle. Silloin käsin tekeminen vielä oli arvossaan, toisaalta kuitenkin ymmärrettiin jo, että taiteen tekeminen ei yksinomaan ole käsityötä, vaan myös henkinen prosessi. Aiheita haettiin luonnosta ja ihmisenä elämisestä.  Sen jälkeen teollinen vallankumous, teknologian vallankumous ja vallassa olevien vaurastuminen on muuttanut ihmistä. Se on muuttanut taidetta. Taide on vapautettu mm. kantamalla pisuaari museoon ja kutsumalla sitä Ready made- taiteeksi. Viimeaikaisilla kansainvälisillä taidemessuilla ollaan tultu pisteeseen, jossa teos itsessään on kokonaan kadonnut ( lakaistu puts veks pois) on vain taiteilija joka antaa yleisölle vihjeitä siitä, mikä teos voisi olla. Tähän on tultu, koska ihmisen kuvanlukutaito on niin kehittynyt. Kuvitelkaa tuo sama musiikissa, konserttisali täynnä illan upeaan elämykseen tälläytyneitä, odotuksissaan kihelmöiviä ihmisiä ja muusikko lavalla antaa vain hienovaraisia vihjeitä siitä mitä musiikki voisi olla. Jos minulta kysytään, tulee kyllä mieleen keisarin uudet vaatteet. Syytä rappioon voi siis ehkä hakea useammasta lähteestä, kaikki ei ole pankkiirien tai pörssimeklarien syytä. Huono taloudellinen aika antaa vielä lisäpotkua taiteesta säästämiseen, kun sitä ei arvosteta, sillä ei voi elää. Olen kuullut ikäviä uutisia koulumaailmasta, vanhemmat valitsevat lastensa puolesta pois sen vähäisenkin taideaine tunnin koska se ei ole hyödyllistä, siitä ei voi tulla ammattia.  

Tähän nyt kuitenkin on tultu, uusi alaluokka ja sorrettu ammattikunta on kulttuurialan ihmiset, heidän tekemisillään katsotaan olevan arvoa vain välillisesti, mikäli Guggenheim museo tuo kaupungille turisteja tai kapellimestari myönteistä mainetta maallemme. Mutta käsi sydämelle, kuinka moni meistä oikeasti voisi elää ilman kulttuuria, taidetta, kirjallisuutta, musiikkia?

Mehän rakastamme Monet`in lumpeita, Bachin säveliä, Tsehovin näytelmiä tai Waltarin romaaneja. Jokaisen sukupolven kärsimyksistä on kuitenkin kirjoitettava omat Tuntemattomat sotilaat ja jokainen sukupolvi tarvitsee oman Mozartinsa ja Leonardo da Vincinsä. Taide tekee meistä ihmisiä, ei raha.

 

Antoisaa ja kultturellia päivänjatkoa!

ML

 

Uusia tuulia luvassa

Tulevaisuuden ajatteleminen on hauskaa. Siihen sisältyy aina toive siitä, että kaikki sujuisi jotenkin entistäkin paremmin ja unelmat toteutuisivat tai ainakin jotain iloisesti yllättävää tapahtuisi. Viime aikojen ennustukset ainakin teknologisen kehityksen osalta ovat huimia, tulevaisuudessa voimme ehkä pukea yllemme laajennetun tietoisuuden ja kuljettaa mukanamme henkilökohtaista tietokonetta joka mittaa hyvinvointiamme. Voimme tutustua geenikarttaamme käymällä apteekissa, printata ruokaa ja kloonata sukupuuttoon kuolleita lajeja. Yksi hauskimmista oli ns. hämähäkkimies sovellus, ja se on jo tehty. Hyönteisen jaloista oli mallinnettu eräänlainen karvateippi, jonka avulla ihminen voi liimaantua vaikka oman painonsa varaan. Avoimelle mielelle tulevaisuus tuo monenlaisia mahdollisuuksia.

Galleria Karaijassakin on taas tehty tulevaisuuden suunnitelmia. Tänä vuonna on edessä niin monenlaista mukavaa että tuskin maltan odottaa. Meillä on taas mainio kokoelma kokeneita taiteen ja kulttuurin tekijöitä ja sitten nuoria ja raikkaita uudistajia. Karaijassa vallitsee taas vapaa luomisen ilo. Vuosi aloitetaan perinteisesti inkoolaisin voimin, tällä kertaa maailman matkaaja ja mielenkiintoisten tarinoiden pohjaton kaivo, Seppo Kolehmainen avaa ihan pian ( 28. 2 ) näyttelyvuoden. Maalis- huhtikuun välissä saamme myös vieraiksi muusikko Fredrik Furun ja kuvataiteilija Susanne Remahlin. Siitä seuraa lintuja ja tyttöjen toukokuu, sitten ollaankin jo kesässä, jonka teema on tänä kesänä Elävä meri. Sen aikana kuulemme taas upeaa musiikkia Meri ja musiikki festareilla, syömme illallisilla ja taiteilemme lasten kanssa. Loppuvuodelle on vielä suuri upea lintunäyttely ja tietysti valonjuhla joulunäyttely.

Juuri tällä hetkellä meillä on mielenkiintoinen uusi yhteistyön kukka täydessä kukassaan helsinkiläisessä Galleria Mariassa ( Mariankatu 14) jossa esittelemme Karaijaa kaupunkilaisille. Galleria Marian galleristin Marja Haaviston aloitteesta kokeilemme luultavasti jotain ihan uutta Suomessa, taidegallerioiden välistä yhteistyötä. Suomen taidemarkkinat ovat hyvin pienet ja siitä johtuen galleriat ovat perinteisesti vaalineet sisältöjään aika mustasukkaisestikin. Ammattitermein on puhuttu talleista, niin kuin taiteilijat olisivat hevosia talleissaan. Haluamme Marjan kanssa olla uudistamassa tätä ajattelutapaa, taiteen perusolemukseen mielestäni kuuluu vapaus, luomisen vapaus ja tulkinnan vapaus. Hevostenkin täytyy siis saada laukata vapaasti. Koska kuvataidekin on mielestäni kommunikaatiota, se puhuttelee samaa kieltä puhuvia ja vapaana se löytää parhaiten tiensä oikeaan osoitteeseen.

Toivotan siis kaikki tervetulleiksi Karaijan kevääseen! Galleria Marian näyttelyyn voi tutustua lauantaihin 22. 2. asti. www.galleriamaria.fi facebook GalleriaMaria

 

Niin ja tänä kesänä Karaijan ystäviä palveleekin koko upea 200 vuotta vanha navetta!

TERVETULOA!

ML