Galleria Karaija

torstai 3. joulukuuta 2015

Suosi suomalaista

›
Viime aikoina on kovasti ihmetelty miten on enää mahdollista suosia suomalaista kun tutunkin tuotteen pohjasta löytää ihan vieraan valmistus...
torstai 26. marraskuuta 2015

Joulunäyttely on avattu, tervetuloa!

›
Joulunäyttelyt Kulta-ajan kaikuja ja Joulurauhaa on avattu! Kulta- ajasta enemmän tuonnempana, Joulurauhaa meillä jakavat kaikki Karaijan ta...
keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kesämuistoja ja Joulun odotusta

›
Kesän 2015 muistoja reunustaa ehdottomasti keltaisen-kultaisena hehkuva aurinko. Meillä oli Lapsuuden kesät, kaikki ne yhtä aikaa ja ka...
lauantai 12. syyskuuta 2015

Ihmisen työ

›
Englantilainen designeri, runoilija, novelisti, kääntäjä ja aktivisti William Morris puolusti voimakkaasti käsityötä ja koki teollisen vall...
maanantai 17. elokuuta 2015

Lapsuuden kesän viimeinen viikko!

›
Sokerina pohjalla Kesänäyttelyssämme on mukana myös maalaustaidetta neljältä taiteilijalta. Kalevi Liskistä ja Karin Björklund- Rissase...
maanantai 10. elokuuta 2015

Saveen säilötyt lapsuusmuistot

›
Karaijan kesä jatkuu vielä pari viikkoa. Meillä on tämän kesän näyttelyssä mukana myös keraamikkoja, yksi ihan uusikin nimittäin Tiina Ha...
torstai 23. heinäkuuta 2015

Lapsuus grafiikan lehdillä

›
Kesänäyttelyssämme on tänä vuonna erityisen paljon grafiikkaa. Se on myös todella korkealaatuista, kun mukana on useampi grafiikkaa opettav...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Ihmeellinen ihminen
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.